Matkustajamme sammutti kirkkaan kattolampun, väänsi yöpöydällä olevan
pienen, vihreän verhon soveliaasti varjostaman pöytälampun palamaan,
kömpi sänkyyn ja alkoi lukea kadulta ostamaansa lehteä.
Hiljaisuus vallitsi.
Lehti vain silloin tällöin vähän rasahteli.
— Huomenna tulee... huomenna tulee...
Matkustavainen säpsähti.
Kolkko hiljaisuus vallitsi murhenäytelmähuoneessa.
Mutta hiljaisuuden läpi kuului omituinen, hillitty, salaperäinen mutina:
— Huomenna tulee... huomenna tulee...
Siinä oli jotakin uhkaavaa.
— Huomenna tulee...
— Hermoni ovat vähän kiihdyksissä. Olenko minä pelkuri? Pötyä! Ei
kummituksia ole olemassakaan.
— Huomenna tulee, huomenna tulee...
— Minun täytyy koettaa nukkua, ajatteli matkustavainen, pudotti lehden
permannolle, väänsi yölampun sammuksiin, kääntyi seinään päin ja
ummisti silmänsä.
Mutta silloin näki hän sielunsa silmäparin edessä tuon verisen ruumiin,
verilätäkön lattialla — kaikki.
Ja pimeydestä kuului _aivan selvästi_ mutina:
— Huomenna tulee, huomenna tulee!
Kylmä hiki kohosi otsalle.
Matkustavainen ei voinut sille mitään. Hänen _täytyi_, hieman vapisevin
käsin, vääntää lamppuun valo. Ja silmät pystyssä tuijotti hän sohvaan.
Se oli luonnollisesti tyhjä.
Hän ei uskaltanut enää sammuttaa tulta. Hänen hermonsa olivat
kiihdyksissä. Mutta hän oli väsynyt, ja vihdoin hän nukahti.
Keskiyöllä hän heräsi hetkiseksi. Yölampun himmeä valo loisti pöydältä,
ja hämäryydestä kuului katkeamaton:
— Huomenna tulee huomenna tulee huomenna tulee huomenna tulee huomenna
tulee huomenna...
Vihdoin hän taas nukahti.
Aamulla, kun hänelle tuotiin kahvi huoneeseen, tuttu edeskäypä kysyi,
kuinka vieras oli nukkunut.
Silloin vieras suoraan sanoi, ettei hän halua nukkua toista yötä
tässä huoneessa. Jos ei hänelle voida antaa toista huonetta, niin hän
muuttaa toiseen hotelliin. Koko yön oli näet kaikunut hänen korvissaan:
»huomenna tulee, huomenna tulee...»
Silloin naurahti edeskäypä ja sanoi, että eikö muuta? Tuossa
viereisessä huoneessa on eräs henkilö, joka käy saamassa hoitoa
semmoisessa sykoperateuttisessa — vai mikä se on? — laitoksessa,
missä potilaita parannetaan uskon avulla, ja jonka hoidokkien täytyy
alituiseen toistaa samaa lausetta. Ja tällä potilaalla on kova vatsa...