Oli pakkanen.
Henget höyrysivät, ihmisten, hevosten ja koirien henget. Jos olisi
ollut kissoja liikkeellä, olisivat niidenkin henget höyrynneet. Mutta
Helsingin kaduilla ei juuri näe kissoja. Ehkä pitävät koirat siitä
huolen.
Raitiovaunujen pyörät kirskuivat jääkylmillä kiskoilla.
Erottajalla oleva lämpömittari oli tullut mielenhäiriöön ja osoitti
lämmintä 40 ast. Cels.
Ihmiset riensivät kaikki eteenpäin jalkaisin, autoilla,
raitiovaunuilla, jotkut hevosillakin kylmän kontistuttamine,
puoleksi turtuneine ajureineen. Torvet puhalsivat, kellot soivat,
liikennepoliisit tekivät eleitä kuin kansanpuhujat.
Maalaiset kuljettivat jäätyneitä kuusikuormiaan.
Joulu oli taas tulossa Helsinkiin.
Kaikki kiiruhtivat myymälöihin sisään ja myymälöistä ulos, molemmat
kädet täynnä paketteja. Jos heillä olisi ollut toinen käsivarsipari
niinkuin apinoilla, olisi sekin ollut hyvään tarpeeseen.
Ystävämme Juho Pöytyri kulki virran mukana Aleksanterinkadulla. Kun
virta pysähtyi jonkin huomiotaherättävämmän näyteikkunan edessä,
pysähtyi Pöytyrikin. Kun virta syöksyi sisään myymälän ovesta, meni
Pöytyrikin mukana, ja se virta toi hänet taas takaisinkin, mikä oli
onneksi Juho Pöytyrille, sillä hänellä ei suinkaan ollut aikaa enempää
kuin haluakaan jäädä myymälään sen sulkemiseen saakka, jolloin liikkeen
omistaja kyllä olisi pitänyt huolta hänen ulospääsystään.
Tuttavat tervehtivät toisiaan kiireesti ja kysyivät, mitä muuta
kuuluu ja kuinka pikku rouva ja viehättävät lapset jaksavat ja miltä
aamu tuntui eilisiltaisen johtokunnankokouksen jälkeen. Ja sitten he
valittivat molemmin puolin, että kun on niin kiire — jouluostoksillahan
tässä ollaan — ja terve nyt sitten vain ja hyvää joulua!
Ja tuttavat riensivät kumpikin kiireesti taholleen, iloiten siitä, että
tuostakin pääsi eroon, kunnes seuraava tuttava tuli vastaan, ja se taas
aiheutti uuden pysähdyksen, ellei ennättänyt ajoissa kääntää katsettaan
toisaanne.
Illan musta vaippa levisi ylle suuren kaupungin, missä tuhannet
valkoiset ja siniset ja punaiset ja keltaiset ja viheriäiset ja mustat
— ei, ei sentään mustat — valot vilkkuivat ja loistivat ja tuikkivat,
ja ihmisillä oli yhä suurempi kiire, sillä kaiken muun kiireen lisäksi
tuli vielä kiire päivälliselle. Sillä ihmisen täytyy syödä ennen
jouluakin. Ja yhä kiivaammin kulki virta pitkin katuja myymälään
sisälle ja myymälästä ulos, ja yhä kiivaammaksi kiihtyi siten ystävämme
Juho Pöytyrinkin vauhti.
Vaikka hänellä ei ollutkaan kiire päivälliselle.
Hänen kotonaan näet riehui joulusiivous kaikessa kaameudessaan, joten
minkäänlaisesta varsinaisesta ja säännöllisestä päivällisestä ei voinut
olla puhettakaan. Juho Pöytyri tiesi vallan hyvin, että niin kiihkeästi
kuin häntä joskus odotettiinkin kotiin — eräissä tapauksissa, joissa
Pöytyri ei ollenkaan olisi välittänyt niin innokkaasta ikävöimisestä,
vaikka se tavallaan saattoikin jollakin tavoin olla mairittelevaa
hänen miehiselle itsetunnolleen — niin yhtä vähän hänestä välitettiin
joulusiivouksen myrskyisenä, yhteiskuntaa kumoavana aikana. Ja hän
oli erinomaisen selvillä siitä, että näkkileipä, margariini, rosolli
ja se eilinen silakkalaatikko, jonka tarpeen tullen ennätti parissa
minuutissa lämmittää haaleaksi kaasuhellalla, kerkisivät odottamaan
kaikessa rauhassa ruokakomerossa keittiön koillisnurkassa eivätkä
arvattavasti ikävöineet häntä paljon enempää kuin perheensä, palveleva
hengettärensä ja apumuijakaan.
Juho Pöytyrillä oli kuitenkin toinenkin syy, minkä vuoksi hän ei
voinut vielä lähteä verta hyytävän kylmiltä kaduilta kotoisen
keskuslämpöpatterinsa ääreen.
Hänellä oli vain tämä ilta aikaa tehdä joululahjaostokset, ja se urakka
oli hänellä vielä suorittamatta. Vain pari, päällystakin taskuun hyvän
mukavasti mahtuvaa pikku pakettia hänellä oli, eikä niissä paketeissa
suinkaan ollut timanttisia korvarenkaita eikä kultaisia rannerenkaita.
Sillä Juho Pöytyri on tänä syksynä — _paitsi muuta_ — maksanut
säännölliseen tapaansa kunnallisverojen ensi neljänneksen, samojen
verojen toisen neljänneksen, sanottujen verojen kolmannen neljänneksen
ja vielämainittujen verojen neljännen neljänneksen. Viidettä
neljännestä ei, kumma kyllä, tullut, mutta Juho olisi kyllä mieluummin
ottanut senkin vastaan kuin sen sijaan esittäytyneen valtionveron
ensi puolikkaan, joka oli paljon suurempi kuin kunnallisverojen
neljännes. Mutta onpa hänellä kuitenkin odottamassa pieni lohdutus
tulevaisuudessa: kun valtionveron toinen puolikas helmikuussa lankeaa
maksettavaksi, on se kokonaista markkaa pienempi kuin edellinen
puolikas. Se näkyy selvästi verokuitista.
Juho oli laatinut kotonaan listan, jossa oli välttämättömimmät
joululahjat välttämättömimmille henkilöille, vaimoille — tosinhan
hänellä niitä oli vain yksi — lapsille, anopille, kälyille, tädeille
— niitä oli neljä, kaikki ihan välttämättömiä — ja niin edespäin. Ja
Juho oli kirjoittanut jokaisen nimen kohdalle tavaran nimen, jopa
useampienkin tavaroitten nimet, ja kun hän ensimmäisessä paikassa
kysyi naisten käsilaukun hintaa, niin hän huokasi, ja kun hän kysyi
sitä toisessa paikassa, niin hän ähkäisi, ja kolmannessa paikassa hän
voihkaisi.
Kysyessään nahkakauluksen hintaa pyörtyi hän myyjäneidin syliin. Neiti
oli onneksi vahva ja roteva, paljon rotevampi ja ennen kaikkea vahvempi
kuin Juho. Hän kantoi Juhon varastohuoneeseen, missä Juho Pöytyri
virvoitettiin henkiin kahdella lasillisella vesijohtovettä, joista
toinen kaadettiin hänen suuhunsa ja toinen hänen päähänsä. Osa siitä
valui sitäpaitsi kauluksen aukosta paidan ja ihon väliin, ja se osa
hänet sitten lopullisesti herätti.
Hra Juho Pöytyri käveli horjuen ulos turkiskaupasta rotevan neidin ja
liikkeen johtajan saatellessa häntä kumpikin puolellansa katuovelle ja
pyytäessä häntä ottamaan auton ja ajamaan kotiinsa.
Sitten hän, pakkasen hyväillessä äsken kostutettuja kasvoja ja
kiharoita, virkistyi lopullisesti ja lähti juoksemaan ja juoksi
lähimpään kahvilaan ja istuutui lähimpään pöytään ja ryhtyi raastamaan
kiharoitaan, joista jäähileet hiljaa, mutta sointuvasti helisten
putoilivat pöydän marmoripäällykselle, ja raastoi sitten muistilistan
päällystakinsa ulkotaskusta ja lyijykynän liivintaskustaan ja
lompakkonsa sisätakkinsa povitaskusta ja laski rahansa varmuuden vuoksi
kolmeen kertaan ja epähuomiossa vielä neljännenkin kerran, saaden aina
lopputulokseksi saman summan.
Sitten pyyhki Juho Pöytyri, raakalaismainen ilme kasvoillaan,
muistilistastaan naisen käsilaukun ja nahkakauluksen ja
teatterikiikarin ja kideradion ja kaksi tätiä — viimeksimainittu
toimenpide pöyristytti kuitenkin häntä itseäänkin, niin että hän vähän
rauhoituttuaan kirjoitti tädit takaisin, vieläpä alleviivasikin heidät
kuin anteeksipyynnöksi — ja sitten lähti Juho Pöytyri mitään tilaamatta
taas ulos kylmään, rahaa vaativaan maailmaan ja juoksi myymälään
sisään ja myymälästä ulos noin tunnin ajan ja juoksi sitten takaisin
kahvilaan, jolloin tarjoilijatar heti kiiruhti hänen luokseen, ettei
hän ennättäisi hävitä käsistä niinkuin viime kerralla, ja otti häneltä
tilauksen. Juho tilasi vain kahvin ilman leipää...
Sitten raastoi hän hammasta purren muistilistan taskustaan ja pyyhki
nyt armotta pois kaikki neljä tätiä ja kauhistui hengessä, mutta pysyi
sittenkin päätöksessään ja päätti pahimman varalta hankkia itselleen
hermolääkäriltä todistuksen, ettei hän aika ajoin varsinkaan joulun
edellä ole syyntakeinen.
Vielä laski hän rahansa, mikä toimenpide näkyi rauhoittavasti
vaikuttavan kahvilaneitiin, minkä jälkeen hän kirjoitti uuden listan,
koska entinen oli surkeasti töhritty ja rutistettu, kirjoitti siihen
myöskin uudet ostokset, ja lähti taas juoksemaan puodista toiseen
ja juoksi puolen tunnin kuluttua takaisin kahvilaan ja repi koko
muistilistansa palasiksi ja loi hirveän silmäyksen kahvilaneitiin, kun
tämä yritti taas lähestyä häntä.
Ja ystävämme Juho Pöytyri repäisi kolmannen lehden muistikirjastaan ja
kirjoitti siihen vain joululahjojen saajien nimet ja iän ja sukupuolen
sekä sen summan — meistä ei ole hienotunteista mainita sen suuruutta —
mikä hänen lompakossaan oli, ja lähti jälleen vaeltamaan kärsimysten
polkua ja tallusteli korvat palellen suureen tavarataloon ja pidätti
siellä ensimmäisen tapaamansa myyjäneidin ja tunnusti hänelle
rakkautensa ja itki ja ojensi hänen toiseen käteensä muistilistan ja
toiseen käteensä lompakkonsa ja tuijotti neitiin mielipuolen tavoin
ja sanoi neidin olevan persoonallisesti edesvastuussa tapahtumaan
tulevasta onnettomuudesta, ellei neiti ota järjestääkseen tätä asiaa,
ja suuteli neidin sormenpäitä — minkä johdosta neiti sai muistutuksen
osastopäälliköltään — ja kostutti neidin kätöset kyynelillään.
Asia oli puolen tunnin kuluttua järjestetty Juho Pöytyrin suureksi
tyytyväisyydeksi, minkä johdosta Juho Pöytyri itsekkäänä ja
epäjohdonmukaisena peruutti heti rakkaudentunnustuksensa, mutta
lausui kuitenkin neidille suuret kiitokset ja parhaimmat hyvän joulun
toivotukset.