Ratavartija asuu Keski-Pohjanmaalla ja vartioi rataa sekä hoitaa muita
toimeensa kuuluvia tehtäviä.
Ratavartijalla on asunto, jossa on kaksi huonetta: toinen huone ja
toinen huone.
Toisessa huoneessa on ratavartijalla puhelin.
Se ei ulkonäöltään ole millään tavoin erikoisempi puhelin kuin
muutkaan. Se on aivan tavallinen seinäpuhelin. Semmoisia on meidänkin
maassamme monia tuhansia ja muualla vielä enemmän.
Muutamana iltapäivänä, kun luonnossa vallitsi omituinen hämäryys, joka
oli laskeutunut myöskin ratavartijan asuntoon, alkoi ratavartijan
puhelin soida.
Ratavartija nousi sohvasängyn kannelta, jolla hän oli ollut ottamassa
tavanmukaista päivällislepoaan, ja käveli puhelimen ääreen.
Puhelin soi yhä.
Pirrrrrrr....
— Kylläpäs se jaksaa veivata, ihmetteli ratavartija.
— Ikäänkuin ei tässä vähemmälläkin kuulisi.
Ratavartija tarttui valmiiksi kuulotorveen, mutta puhelimen kello
kilisi yhä.
— Kuka kumma se nyt sillä tavalla soittaa? ihmetteli ratavartija.
Puhelin kilisi.
Ratavartija raapi suuttuneena päätään. Kilisi kilisemistään.
— Sehän on hullu... tai humalassa! ärjyi ratavartija. — Mutta kyllä
minä sen...
Ratavartija koetti keskeyttää kilinän, mutta eihän se auttanut.
Heti kun hän päästi irti kellosta pärisi se taas kuin villitty.
Puhelin kilisi noin 5 minuuttia. Kun se vihdoin lakkasi, alkoi
ratavartija karjua halloota puhetorveen kuin ärsytetty peto.
Mutta puhelimesta ei kuulunut vastausta.
Ei äännähdystäkään.
Ratavartija karjui uudelleen ja kuunteli sitten taas.
Ei äännähdystäkään.
Ratavartija veivasi nyt itse puolestaan ja kysyi keskuksesta sangen
kiukkuisella ja riidanhaluisella äänellä, kuka konna hänelle niin
häpeämättömästi soitti?
— Teillekö soitti? kysyi uninen ääni keskuksesta. — Ei teille ole
kukaan soittanut.
Ratavartija huusi, ettei hänen puhelimensa viimeisen puolen tunnin
kuluessa ole muuta tehnytkään kuin soinut. Tottakai hän sen nyt tietää!
— Jaa, ei meiltä ainakaan ole soitettu minnekään kahteen tuntiin, sanoi
uninen ääni venytellen ja katkaisi puhelun.
Ratavartija keskusteli asiasta vaimonsa kanssa.
— Mikähän tälle meidän puhelimelle tuli?
— Kai se oli vain joku semmoinen kohtaus, arveli vaimo.
— Hm.
Myöhään illalla tuli äkkiä lyhyt, mutta kiivas soitto.
Nytkään ei ratavartija saanut mitään vastausta. Eikä myöskään
keskuksessa tiedetty mitään.
Ratavartijan perheessä pohdittiin asiaa, mutta selitystä ei keksitty.
Seuraavana päivänä, taas siinä iltahämärissä — tämä nimittäin
tapahtui jo viime talvena — oli pari naapurin emäntää vieraisilla
ratavartijan perheessä, ja ratavartijan emäntä kertoi selittämättömistä
puhelinsoitoista.
Toiset emännät sanoivat, että kyllä se taitaa olla eri soittaja, joka
sillä tavalla kilisyttää...
Saa sitten nähdä, mitä se merkitsee ja kenelle merkitsee...