Fretu Pehlevi ja Aapo Torkko ovat jonkinlaisia sukulaisia. Jonkinlaisia
serkuksia.
Fretu Pehlevi on harjoittanut opintoja, mutta Aapo Torkko on käynyt
vain kaksi vuotta kansakoulua.
Aapo Torkko ei kuitenkaan ole opinnoista riippuvainen, sillä hän
viljelee harrastuksella ja menestyksellisesti isiltä perittyä tilaansa.
Fretu Pehlevi kävi lyseon läpi kohtalaisella, vaikkakaan ei juuri
hurraamista kannattavalla menestyksellä.
Vihdoin tuli hän ylioppilaaksi noin 14:llä äänellä, ja tunsi,
että maailma oli hänelle nyt avoin niinkuin Kaanaanmaa Israelin
koukkunokkaisille lapsille.
Oli itsestään selvä asia, että Fretu Pehlevi ryhtyi jatkamaan
opintojaan.
Harkittuaan eri aloja ja uria, professorin uraa ja piispan uraa ja
kuuluisan kirurgin uraa ja hovioikeuden presidentin uraa, päätti Fretu
Pehlevi vakain tuumin ruveta lukemaan lakitiedettä. Hänestä oli hauskaa
ja mahtavaa istua tuomitsemassa toisia, ja hän ilmoitti jo etukäteen,
että kunhan hän pääsee tuomariksi, niin hän tuomitsee niin peevelisti.
No juu. Fretu rupesi lukemaan.
Lukemiseen tarvitaan etenkin rahaa. Silmälasit eivät ole ensinkään
yhtä tarpeelliset, ainakaan niin nuorelle miehelle kuin hra ylioppilas
Pehleville.
Pehlevi otti lainoja mistä sai, koska hänellä ei ollut omia varoja, ja
varsinkin lainasi hän Aapo Torkolta.
Vuodet kuluivat.
Fretu Pehlevi jatkoi jatkamistaan opintoja ja oppi etenkin
erinomaisesti tuntemaan Kämpin, Prinsessin, Kaivohuoneen,
Oopperakellarin, Königin, Kappelin ynnä muut sellaiset paikat. Ja
niitten suhteen voidaan sanoa, historiallisesti kuuluisaa lauselmaa
sovelluttaen, että hra yliopp. Pehlevi oli niihin ja ne taas puolestaan
Pehleviin sangen tyytyväiset.
Lainopillisista tutkinnoista ei kuitenkaan ollut puhetta. Ei niistä
puhunut Pehlevi itse eivätkä puhuneet lopuksi muutkaan.
Ja kun maailmansota syttyi, lopetti hra Pehlevi yliopistollisen jakson
elämästään ja siirtyi liikealalle, jolla alkoi ilmestyä erikoisia
mahdollisuuksia yritteliäille ja kaukonäköisille miehille.
Mitä velkoihin tulee, niin maksoivat takaajat ne tietysti. Yksi ja
toinen tosin lausuili synkällä äänellä rumia sanoja, mutta maksoi
kuitenkin.
Aapo Torkko oli antanut sukulaismiehelleen rahaa lainaksi ilman
takauksia ja muita sellaisia muodollisuuksia. Kuultuaan Fretun
lopettaneen opintonsa ja ryhtyneen liikemieheksi, huomautti Aapo pari
kertaa kirjeellisesti, kainostellen ja anteeksi pyydellen, niistä
tuhansista, jotka Fretu oli häneltä lukenut, mutta kun hän ei saanut
Fretulta edes vastausta, niin lakkasi Aapo Torkko huomauttelemasta ja
tyytyi kohtaloonsa.
Fretu taas toimi liikeasioissa milloin suuremmalla, milloin pienemmällä
menestyksellä, ja Aapo kuuli kulkupuheena, että Fretulla on isot asiat
ja rahaa kovasti läjässä, mutta ei Fretu kuitenkaan maksanut veikkaansa.
Tässä äskettäin oli maanviljelijä Torkko käymässä Helsingissä, ja
kukapas tulikaan häntä vastaan Mikonkadulla, ellei Fretu Pehlevi itse
omassa persoonassaan.
Fretu tervehti iloisesti ja luontevasti ja kyseli kuulumiset ja sanoi
sitten:
— Kuule, minulta on jäänyt järjestämättä se meidän vanha asiamme...
oleppa nyt hyvä ja sano, paljonko se on korkoineen ja kaikkineen!
Tämä oli iloinen yllätys Aapo Torkolle, joka mutisi, että olisihan sen
vielä ennättänyt...
Mutta Fretu oli jo ottanut lompakon povitaskustaan, ja lompakosta
jonkun paperin, ja liivintaskustaan lyijykynän, ja sanoi Aapolle:
— Näes, minä haluan saada tarkan luettelon kaikista veloistani, minä
kun aion huomenna jättää konkurssianomuksen.