Siinä oli käännettävä lehteä. Kylmät hikipisarat tipahtelivat Taneli
Tursaan liiveille, ja hänen sydämensä jyskytti ja hänen silmissään
näytti kuin olisi ilmassa leijaillut pieniä nokihiutaleita.
Juuri samassa koputettiin ovelle ja eräs konttorineideistä astui sisään.
— Ei... ei nyt! huusi johtaja Tursas käheällä äänellä.
— Myöhemmin...
Neiti peräytyi pelästyneenä, sillä johtajan tuhkanharmaat kasvot olivat
kamalat katsella.
Kirje tärisi kuin myrskyssä Taneli Tursaan hyppysissä, kun hän sai
käännetyksi lehden ja jatkoi lukemistaan:
»... kertaa muistuttanut Sinulle siitä, mutta se ei ole auttanut.
Vastaa siis seurauksista ja kestä kuin mies se uutinen, jonka nyt
kuulet: jollet vihdoinkin, ja aivan heti, toimita miehiä korjaamaan
keittiön hellaa, niin saat päivällisellä tyytyä kylmään ruokaan!
_Juulia_».
Taneli Tursaan huulilta kuului jonkinlainen tylsämielinen höhötys. Se
pääsi häneltä ihan itsestään.
Mutta ennenkuin tunti oli kulunut, hääräsi Tursaan keittiössä kaksi
ammatti miestä tulisella kiireellä hellan kimpussa.