— Iankaikkinen kaaos ja sekamelska ja himphamppu ja...! mutisi Vilho
Pumpula, tullessaan kotiin Abrahamin päivänä ja törmätessään pimeässä
eteisessä Baabelin torniksi ladottuun tuolikasaan, joka kukistui
hirmuisella kolinalla ja ryskinällä, haudaten allensa Vilho Pumpulan,
Rouva Kaisa Pumpula ja molemmat palvelijattaret sekä apumatami
kiipesivät tai hyppivät näiden raunioiden yli liinat tiukasti päähän
sidottuina ja suuret, merkilliset esiliinat edessä ja muutenkin
kummallisen näköisinä.
— Mitä Viipuria tämä on? kysyi Vilho Pumpula. Selvyyden vuoksi
on huomautettava, että hän käyttää Viipurin nimeä jonkinlaisena
voimasanana. (Vilho Pumpulan anoppi asuu Viipurissa.)
— Hyvä isä, herra on tuolikasan alla! huudahti sisäkkö, hypätessään
tuolikasan yli. Mutta hänellä ei ollut aikaa ryhtyä auttamaan.
— Mitä teet siellä? Sinä olet meidän tiellämme! huudahti Kaisa Pumpula
lentäessään tuolien yli, ja seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän
kadonnut niinkuin sisäkkökin.
Lopuksi sai Pumpula kiinni apumatamin kantapäästä eikä hellittänyt
ennen kuin apumatami oli siirtänyt tuoleja sen verran syrjään, että
Pumpula pääsi ylös.
Työhuoneessaan kohtasi häntä näky, joka sai kylmän hien nousemaan hänen
otsalleen.
— Mikä sinut nyt tähän lennätti keskelle joulusiivousta? kysyi rouva
Kaisa Pumpula ja oli samassa kadonnut.
Vilho Pumpula katosi myöskin. Hän tuli vasta illalla jälleen kotiinsa.
Hän tunsi sen kodikseen vain ovessa olevasta nimikilvestä, sillä se
oli ainoa esine, jota ei oltu otettu paikoiltaan, mutta se olikin
kiinnitetty hyvin lujasti neljällä ruuvinaulalla. Sitten kömpi hän
valkoisella lakanalla peitetylle sohvalle, pujahti lakanan alle ja
tunsi olevansa kuin vainaja, jota ei kukaan kaipaa, ja nukkui samassa.
Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli nukkunut, mutta arveli kellostaan
ja eräistä muista merkeistä päätellen olevan Iisakin päivän aamun,
kun apumatami huudahti pelästyneenä, kohottaessaan sohvaa peittävää
lakanaa, ja rouva Kaisa Pumpula kysyi:
— Oletko nukkunut siinä koko yön... hyvänen aika, minä luulin sinun
olevan sängyssäsi. Sinä olet tiellä...
— Minä menen tielle, jupisi Vilho Pumpula. — Minä menen sille leveälle
tielle, joka vie Viipuriin...
— Sinun täytyy syödä ulkona päivällistä, ilmoitti Kaisa-rouva. — Meillä
ei nyt ole mitenkään aikaa.
Pumpula söi ulkona sekä päivällisen että illallisen. Hän ilmestyi
kotiin vasta Israelin päivän aamuna ja ajatteli, että mitähän rouva
Pumpula sanoo.
Rouva Pumpula ei ollut huomannutkaan, että Vilho Pumpula oli ollut
poissa kotoa.
Vilho Pumpula näki, että ikkunaverhot olivat poissa ikkunoista ja että
kukat olivat keskellä permantoa — hän ei ollut tiennyt, että heillä
oli niin paljon kukkia — ja että katossa oli henkilö, joka muistutti
apumatamia, tikapuiden nenässä, ja että yleisvaikutus oli se, että
Helsingissä tai ainakin Kruununhaassa oli tapahtunut maanjäristys.
— Mitä olisi asiaa? kysyi Kaisa Pumpula Vilho Pumpulalta, joka seisoi
eteisessä hattu kädessä ja toinen jalka likasangossa. Sitten tunsi hän
miehensä: — Onko se Vilho? Luulin, että olit jo lähtenyt...
— Olin jo lähtenyt... sanoi Vilho Pumpula väsyneenä. — Palasin vain
ilmoittamaan, että piletti on ostettu ja passi viseerattu, minä lähden
neljännestunnin kuluttua lammaspaimeneksi Austraaliaan.
— Hyvä, hyvä! huudahti rouva Kaisa Pumpula. — Tule sitten illalla
takaisin, ehkä olemme ennättäneet saada kuntoon siihen mennessä.
— Hyvä isä, herra lähtee Austraaliaan! huusi sisäkkö keittiössä
apumatamille, ja apumatami sanoi, että mitä se nyt, onhan hänelläkin
veljenpoika Austraaliassa.
— Onkohan herra Pumpula kotona? kysyi eräs mies, jolla oli laukku
kainalossa.
Pumpula, joka oli painanut lakin päähänsä ja tunsi Uukkumiehen
ylöskantoapulaiseksi, astui ulos ovesta ja anoi:
— Herra Pumpula ei ole kotona, hän on lähtenyt pitkälle matkalle.
— Minulla olisi ollut asiaa, selitti ylöskantomies.
— Niin olisi minullakin ollut, vaan ei enää ole, vastasi Vilho Pumpula,
lähtien menemään alas portaita.
— Hän ei värähtänytkään, kun ilmoitin lähteväni Austraaliaan! ajatteli
Pumpula vähän katkerasti. — Hän vain huiskutti pölyriepuaan ja katosi.
Pölyriepu merkitsee hänelle enemmän kuin minä. Hän ei ollut huomannut,
etten ollut kotona koko viime yönä.
Vilho Pumpula meni Kämppiin aamiaiselle. Sieltä hän lähetti
sähkösanoman kotiinsa:
»Asuntoni toistaiseksi Kämp. Tervehdi lapsia, jos löydät ne joskus.
Vilho».
Kolmen tunnin kuluttua sai hän vastaussähkösanoman:
»Pumpula.
Kämp.
Tule heti. Lapset kateissa. Olen niin onneton.
Kaisa».
Vilho Pumpula otti hirmustuneena auton ja ajoi kotiinsa.
— Minä en muistanut ollenkaan, että meillä oli lapsiakin, itki rouva
Kaisa Pumpula.
Sisäkkö sanoi, että lapset olivat vielä toissapäivänä olleet kotona,
mutta sen jälkeen ei niitä ollut näkynyt.
— Pitäisi ilmoittaa etsivään osastoon, arveli keittäjä.
— Taikka panna anonssi lehteen, ehdotti apumatami.
— Minulta katosi kerran kissanpoika, ja minä panin anonssin lehteen ja
sain sen takaisin. Se oli valkoinen.
— Mutta jos ne ovat Riikka-tädin luona? kysyi Vilho Pumpula.
Hra Pumpula soitti Riikka-tädille.
— Mutta minähän sanoin Kaisalle, että vien lapset meille! huusi
Riikka-täti kummastuneena.
— Jaa, mutta kun on joulusiivous, niin ei semmoisia sanomisia huomata,
selitti Pumpula. Sitten kysyi hän vaimoltaan:
— Joko lapset saavat tulla kotiin?
— Ovatko ne Riikka-tädin luona? No pyydä, että täti pitää ne vielä
huomiseen. Meillä on vielä kaksi konttoria siivoamatta ja sinun
työhuoneessasi täytyy ottaa kaikki kirjat alas ja pyyhkiä yksitellen,
ja sitten täytyy...
Vilho Pumpulalla on kirjoja 37 juoksevaa syltä. Hän on ne perinyt
sedältään, ja kun hän ei itse niitä paljoakaan käsittele, niin arvasi
hän, että niissä on pölyä enemmän kuin koko muussa Kruununhaassa
yhteensä.
Vilho Pumpula loi ympärilleen pöllömäisen katseen, painoi hatun
päähänsä ja lähti ulos odottamaan joulusiivouksen päättymistä.
Hän lienee nyttemmin sivuuttanut jo Seinäjoen.