Ei tämä ole mikään opettavainen kertomus. Mutta tämä on tosi. Nimet
vain on muutettu. Johtaja Aapelo itse kertoi tämän viime perjantaina.
Johtaja Aapelon entinen nimi on Abelsson. Ja johtaja Aapelolla on veli,
joka myöskin on johtaja, mutta ei ole muuttanut nimeään. Hän on siis
johtaja Abelsson.
Johtaja Abelsson, meidän johtaja Aapelomme vanhempi veli, meni vuosi
takaperin naimisiin, ja oli onnellinen ja on vieläkin.
Eräässä suurimmista maaseutukaupungeistamme oli äskettäin jokin
liikemaailman kokous. Sinne olivat saapuneet asuinkaupungeistaan
myöskin johtajat ja veljekset Abelsson ja Aapelo.
Siellä oli aika hauskaa, hauskempaa kuin jossakin rauhankongressissa,
ja vielä hauskemmalta tuntui johtaja Abelssonista, kun hän sai kotoaan
sähkösanoman, että haikara oli käynyt siellä haikaroimassa ja tuonut
hänelle pienen, mutta täydessä kunnossa olevan ja kaikilla nykyajan
mukavuuksilla varustetun poikalapsen.
Johtaja Abelsson tuli heti iloiseksi kuin pelimanni ja kertoi kaikille
onnestaan ja tilasi neljä heelaa konjakkia ja pyysi velimiestään
lähtemään tervehtimään rouva Abelssonia ja nuorta Abelsson-herraa ja
iloitsemaan yhdessä tapauksen johdosta.
Velimies sanoi, että se voi kyllä tapahtua, ja kun vaununosastoon oli
päästy ja junailija oli käynyt merkitsemässä piletit ja ovi oli pantu
lukkoon, otti johtaja Abelsson kapsäkistään yhden konjakkiheeloista, ja
liivintaskustaan kääntöpääveitsen, jossa oli vain yksi terä mutta kaksi
korkkiruuvia, suurempi ja pienempi.
Kun juna seuraavana aamuna pysähtyi johtaja Abelssonin kotikaupungin
asemalle ja veljekset valmistautuivat lähtemään vaunusta, muisti
johtaja Abelsson, että nurkassa oli se eilinen, suurimmaksi osaksi
tyhjennetty lasiteollisuustuote, ja sanoi veljelleen, johtaja
Aapelolle: »Pistä sinä tuo käsilaukkuusi, koska siinä näkyy vielä
olevan vähän pohjalla. Minä ennätin jo panna kapsäkkini kiinni».
Näin myös tapahtui.
Veljekset astuivat peräkkäin asemasillalle, vanhempi veli edellä,
kantaen isoa kapsäkkiään, ja nuorempi veli perässä käsilaukkuineen.
Samassa ilmestyi johtaja Abelssonin eteen kaksi tyytymättömän näköistä
mieshenkilöä, jotka kysyivät:
— Onko täällä kellään väkijuomia?
Johtaja Abelsson hätkähti, sillä hän muisti ne kapsäkissään olevat
kolme avaamatonta konjakkiheelaa. Tässä olivat hyvät neuvot kalliit ja
ennenkaikkea kiireelliset, ja koska velimiehellä oli vain vaillinainen
avattu pullo, niin viittasi johtaja Abelsson johtaja Aapeloon oikean
kätensä etusormella ja sanoi nopeasti matalalla äänellä:
— Minä epäilen tuon herran käsilaukkua!
Silloin töytäsivät tyytymättömän näköiset mieshenkilöt johtaja Aapelon
luo ja vaativat häntä avaamaan käsilaukkunsa, mutta johtaja Abelsson
kiiruhti ajurin luo ja hyppäsi kapsäkkeineen rattaille ja käski ajaa
minkä kopukan kavioista irtosi.
Johtaja Aapelo suuttui kuin turkkilainen, nähdessään oman lihallisen
veljensä neuvovan etsivät hänen kimppuunsa, ja kun konjakkipullo oli
otettu häneltä pois ja vieraat miehet kysyivät hänen nimeään, ilmoitti
hän vihapäissään olevansa — johtaja Abelsson.
Tyytymättömän näköiset miehet, jotka tällävälin olivat muuttuneet vähän
tyytyväisemmän näköisiksi, menivät matkaansa, kirjoitettuaan jotakin
muistikirjaansa, ja matkaansa lähti myöskin johtaja Aapelo, ajaen
veljensä talolle lausumaan tälle eräitä koristelemattomia totuuden
sanoja hänen ennenkuulumattoman menettelynsä johdosta.
Siellä oli jo velimies ovella vastassa ja puhui niin paljon ja
nopeasti, ettei johtaja Aapelo ennättänyt mitään sanoa. Johtaja
Abelsson selitti ja todisti innokkaasti ja vakuuttavasti, että hänen
oli yhteisestä intressistä ollut suorastaan pakko niin menetellä kuin
nyt oli tapahtunut, ja että ellei hän olisi tätä konstia keksinyt, niin
ei nyt olisi, millä viettää iloista perhetapausta.
Johtaja Aapelokin malttoi mielensä, eikä asiasta sen enempää puhuttu.
Kun ne kolme onnellisesti pelastunutta putelia oli tyhjennetty, lähti
hän kotimatkalle, tulematta tarkemmin velimiehelleen selvittäneeksi,
kuinka hän oli järjestänyt asian tyytymättömän näköisten
mieshenkilöitten kanssa.
Mutta jonkin ajan kuluttua sai johtaja Abelsson tavattomaksi ihmeekseen
haasteen oikeuteen väkijuomain kuljettamisesta ja hallussaanpidosta. Ja
kun hän sitten seisoi Pontius Pilatuksen silmälasien edessä ja oikeuden
puheenjohtaja ilmoitti, että häneltä oli takavarikoitu rautatieasemalla
vajanainen, paremmanpuolista konjakkia sisältävä puteli, ja kysyi,
myönsikö johtaja syytteen oikeaksi, vastasi hra Abelsson harmistuneena,
ettei hän tee sitä koskaan, ja ettei häneltä ole asemalla eikä
sitäpaitsi missään muuallakaan takavarikoitu minkäännäköistä pulloa,
vajanaista enempää kuin täysinäistäkään.
Pontius Pilatus kohensi vähän silmälasejaan eikä sanonut ymmärtävänsä,
mitä vastaaja luuli kiellolla asiaa parantavansa, koska todistajat
olivat olemassa, ja käski kutsua todistajat sisään.
Kun johtaja Abelsson katsahti todistajiin, huomasi hän ihmeekseen,
että ne olivat samat tyytymättömän näköiset miehet, jotka olivat häntä
asemalla puhutelleet.
Pontius Pilatus kysyi tyytymättömän näköisiltä miehiltä, viitaten
joht. Abelssoniin, eikö tämä ollut se herra, jolta he takavarikoivat
konjakkipullon?
Mutta kun todistajat katsahtivat hra Abelssoniin ja tunsivat hänet,
hämmästyivät he suuresti ja huudahtivat, että tässä on tapahtunut
melkoinen erehdys, sillä juuri tämä herrahan se ilmiantoi sen herran,
jolta takavarikko tehtiin.
Se juttu meni siten nahkaksi, mutta kotiin tultuaan ryhtyi johtaja
Abelsson naputtelemaan kirjettä veljelleen Aapelolle, ja pyysi tätä
ystävällisesti selittämään, mitä hänen ja tyytymättömän näköisten
miesten kesken oikeastaan oli asemalla tapahtunut.