Nyt palataan luonnon helmasta Helsinkiin, ja junat ovat täynnä kuin
Turusen pyssyt ihmisiä ja sateenvarjoja ja koreja ja kapsäkkejä ja
koululaisia ja mehupulloja ja hillopurkkeja ja lapsia ja marjavasuja,
jotka litistyksissään vuotavat.
Niinpä myös saapui palkannauttija Teophiilus Pölvänä purkkeineen ja
puolisoineen ja pikku Pölvänöineen jotenkuten Helsingin asemasillalle
junassa, joka pysähtyi asemalaiturien väliin perjantaina elokuun 31
pnä klo 6.55 ap., ja kun Teophiilus y.m. Pölvänät olivat aikansa
ihailleet asematalon junanpuoleisia seiniä kaunistavia reklaameja,
mitkä koreudessa kunnialla kilpailevat Käkisalmen ja monen muun
kulttuurisolmun syysmarkkinoilla esiintyvien huvitilaisuuksien
ilmoituskilpien kanssa, joissa suositellaan kansalle Magillista Ihmettä
ja American Sircusta ja Ungarilaista Naista ilman Ala-Ruumista,
antoi Teoph. Pölvänä puolisolleen asuntonsa avaimet ja kehoitti
häntä riepottamaan pikkupölvänät onnellisesti kotiin halki kaupungin
katuvilinän ja keittämään kahvin valmiiksi, perheen pääpölvänän
jäädessä perimään pakaasissa olevia matkatavaroitaan.
Teoph. Pölvänä seisoi puoli tuntia sen laskuseinän takana, jonka
yläpuolella oli vakuutus: »Matkatavarain ulosanto. Utgifning af
bagage», ja kun seinä seuraavan puolitunnin aikana pysyi yhä
suljettuna, meni hra Pölvänä ulos ja kiroili itsekseen kaksi minuuttia.
Sitten palasi hän takaisin muiden 37 odottajan joukkoon, ja kun oli
kulunut tasan 40 minuuttia junan tulosta asemalle, alkoi Helsingin
aseman nopeudestaan kuuluisa pakaasivirasto hissata narisevaa ja
kitisevää seinää ylös. Ja kun oli kulunut tunti, sai hra Teoph.
Pölvänäkin tavaransa pois, mistä näkyy, että kaikki joutuu aikanaan,
kun ei vain hätäile.
Ajuri, joka kyyditsi hra Pölvänän tavaroineen kotiin, oli vakavassa ja
perusteellisessa aamuhumalassa, niin että hän vain vaivoin sai selon
katujen nimistä ja asemasta, talojen numeroista puhumattakaan, mutta
pukillaan hän kuitenkin pysyi, mistä selvästi nähdään, että tottumus on
toinen luonto myöskin ajurin vaivalloisessa ja välistä vaarallisessakin
ammatissa, ja hra Pölvänän auliisti jaellessa neuvojaan siitä, milloin
oli käännyttävä oikealle, milloin vasemmalle, milloin taas ajettava
eteenpäin suoraan kuin ampiaisen lento, päästiin vihdoin perille, ja
ajuri tuli hevosen äkillisesti pysähtyessä päälaelleen kadulle, nousten
kuitenkin nopeasti ylös ja selittäen omituisesti ja aavemaisesti
hymyillen tarkoituksensa vain olleen auttaa herraa matkatavaroiden
siirtämisessä rattailta oven eteen, ja kuskipukin olevan liukkaan ja
pettäväisen näin aamukasteen aikana.
Teoph. Pölvänä maksoi ajurin, joka autuaallisesti taivaalle katsoen
pisti rahat kauhtanansa taskuun, tervehti Pölvänää kolme kertaa syvään
kumartaen ja lakkiansa laajasti heilauttaen ja ollen tällöin vähällä
jälleen pudota pukilta, sekä lähti sitten ajamaan pois, luotuaan hra
Pölvänään silmäyksen, joka ilmaisi mitä sydämellisintä myötätuntoa ja
tuntui lupaavan elinkautista ja kaikki koettelemukset voitollisesti
kestävää ystävyyttä.
Hra Pölvänä alkoi raahata tavaroitaan viidenteen kerrokseen lohduttaen
itseään odottamassa olevalla kuumalla ja väkevällä aamukahvilla.
Mutta kun hän pääsi asuntonsa — 2 huonetta, keittiö & nykyaj. muk. —
eteisen ovelle, seisoivat kaikki muut Pölvänät vielä rappukäytävässä
repimässä ja jyskyttämässä ovea, ja paikalle keräytyneet naapurit sekä
talonmiehen rouva todistivat, ettei ovi tullut auki.
Silloin Teoph. Pölvänä muisti lievällä kauhulla pistäneensä lukon
sisään pienen rautalangan palasen tehdäkseen murtovarkaitten juonet
tyhjiksi, eikä hän ollut muistanut puhua mitään puolisolleen siitä,
että rautalanka oli ongittava pois avaimen rei'ästä, ennenkuin
avain pistettiin paikoilleen. Nyt oli avain työntänyt ja vääntänyt
rautalangan lukon sisälmyksiin, niinkuin luonnollista oli, ja
koetettuaan turhaan väkivallalla vääntää lukkoa auki käski Pölvänä
noutaa lukkosepän.
Lukkoseppä tuli kahden tunnin kuluttua, jona aikana Pölvänät
seurustelivat naapurien kanssa rappukäytävässä ja katuovella.
Lukkoseppä oli vanhanpuoleinen ja ammatissaan taitava henkilö, ja
kun hän oli neljännestunnin kronannut lukon kimpussa, pysähtyi hän
pyyhkimään hikeä otsaltaan, katsahti ympärilleen ja ilmoitti olevansa
mielipiteiltään uskonnollinen, ja että hän muussa tapauksessa kiroaisi,
niin että pöly katosta putoaisi. Sitten otti lukkoseppä koko lukon irti
ja sanoi, että joku roisto on tunkenut rautalankaa lukkoon.
Kun ovi nyt avattiin, kuului sen sisäpuolelta romahdus, kuin olisi
huoneisto sortunut läjään, ja kauhusta voihkaisten peräytyivät kaikki
takaisin. Hra Pölvänäkin kalpeni ensin, mutta tointui sitten ja
selitti rauhoittavasti myhäillen, että se oli ollut vain eräs hänen
varokeinoistaan murtovarkaita vastaan. Hän oli ennen maalle lähtöään
kasannut tapuliksi oven eteen kuusi tuolia sillä tavoin, että tapulin
täytyi sortua ovea avattaessa, ja tapulin päälle oli hän kasannut 3 kpl
kastrullin kansia, kaksi tyhjää sankoa ja peltisen pesuvadin.
Kuultuaan tämän selityksen hajautuivat naapurit, ja viereisessä
huoneistossa asuva rouva, joka oli saanut sydämentykytyksen,
meni ottamaan virmajuurentippoja, kaksitoista tippaa puolessa
kahvikupillisessa vesijohtovettä.
Pölvänät astuivat tyytyväisin mielin sisään ja ryhtyivät asumaan
huoneistoaan, joka oli todellakin saanut olla rauhassa murtovarkailta.