J.U. Viiriäisen moottorivene oli vihdoinkin laiturin kyljessä, uutena
ja miellyttävänä. Viiriäinen oli antanut siitä kaikki rahansa ja
vekselin.
Aamiaisen syötyään sanoi hra Viiriäinen:
— Menen veivaamaan moottorin käyntiin ja teen koematkan kaupunkiin.
— Lupaatko, ettet hukuta itseäsi? kysyi rouva Viiriäinen, riippuen hra
Viiriäisen kaulassa.
— Lupaan! vastasi hra Viiriäinen.
— Lupaatko, että tulet ennen auringonlaskua takaisin kaupungista? kysyi
rva Viiriäinen.
Hra Viiriäinen ei ollut kuulevinaan kysymystä ja huusi lapsille, että
veisivät hänen öljytakkinsa moottorivenheeseen.
Rouva Viiriäinen riippui J.U. Viiriäisen kaulassa ja kysyi:
— Lupaatko?!
— Lupaan! mörähti J.U. Viiriäinen, kun rva Viiriäisen 83 kg alkoivat
pakottaa hänen niskaansa.
Sitten lähti hän pistämään moottorin käyntiin.
Laiturille tulivat katsomaan lähtöä rva Viiriäinen, hänen neljä
lastaan, joista kolme tyttöä, palvelijatar ja naapuritalon päiväläisen
akka.
Hra Viiriäinen astui moottoriin, katsahti ympärilleen, koetteli
peräsinratasta, kumartui ja pyöräytti veivitankoa.
— Sssst! sanoi moottori.
— Moottori sanoi jo että »ssst»! huusivat lapset.
Laiturille tuli naapuritalon päiväläinen ja yksi tuntematon mies, joka
oli avojaloin ja pitkä ongenvapa kädessä.
Hra Viiriäinen veivasi toisen kerran ja sitten peräkkäin yhdeksän
kertaa, ja moottori sanoi aina »ssst!»
— Eikö isä saa moottoria pyörimään? kysyivät lapset.
— Hiljaa, ei saa häiritä isää! sanoi äiti.
Hra Viiriäinen riisui takin yltään ja ryhtyi veivaamaan. Salmen
toisella rannalla olevalle laiturille tuli istumaan asioitsija Pökkelö,
joka ojensi teatterikiikarinsa kohti Viiriäisen moottorivenettä.
Viiden minuutin kuluttua ojentautui hra Viiriäinen täyteen pituuteensa,
pyyhkäisi paidanhihalla otsaansa ja tuijotti järvelle, joka lepäsi
hänen edessään ikävystyttävän tyynenä.
Toiselle laiturille olivat saapuneet rouva Pökkelö ja hänen naimattomat
sisarensa, jotka viittailivat toisilleen ja käyttivät vuoronperään
teatterikiikaria.
— Jos Hilma on hyvä ja käy noutamassa minun pöydältäni kirjan, jonka
kanteen on painettu »Moottorimiehen käsikirja», sanoi J.U. Viiriäinen
palvelustytölle.
Saatuaan kirjan istuutui hän moottorin peräpenkille lukemaan. Hän luki
5 minuuttia. Tuntematon avojalkainen mies nosti ongenvavan olalleen
ja lähti kävelemään rantaa pitkin pois laiturilta. Toiselta rannalta
poistui rouva Pökkelö, mutta naimattomat sisaret olivat lisäytyneet
yhdellä, joten summa pysyi entisellään.
Sitten riisui hra Viiriäinen liivinsä, ryhtyi vääntelemään moottorin
hanoja, kaatoi kannusta kuuteen paikkaan öljyä, käänsi erästä nappulaa,
kurkisti koneen alle, katsahti epäluuloisesti moottoriin, puri
hammasta, kumartui äkkiä ja tempaisi voimiensa takaa veivistä.
— Shytt-shytt! sähähti moottori.
— Te tanoi kakti kertaa »hyt hyt»! ilmoitti nuorimman edellinen lapsi.
Hra Viiriäinen alkoi veivata raivokkaan näköisenä, väänteli välillä
hanoja, kaatoi öljyä ja bensiiniä, veivasi taas, nousi, potkaisi
moottoria ja avasi suunsa.
— Hilma vie lapset pois! huusi rouva Viiriäinen hätäisesti.
Kun Hilma oli vienyt lapset pois, kirosi hra Viiriäinen niin, että
päiväläinen hätkähti ja päiväläisen akka pani kätensä ristiin, siunasi
ja lähti kiireesti laiturilta. Toisella rannalla huusi asioitsija
Pökkelö jotakin huvilaansa päin, minkä jälkeen rouva Pökkelö juoksi
takaisin laiturille.
Sitten veivasi hra Viiriäinen kolme minuuttia, sitten hyppäsi hän
laiturille, juoksi rannalle, otti metrin pituisen koivuhalon, juoksi
takaisin, hyppäsi moottoriin ja iski moottoria halolla niin paljon kuin
jaksoi.
Sitten otti hän takkinsa ja liivinsä kainaloon, läksi sisään ja tilasi
pikapuhelun kaupunkiin.
Sitten lähtivät Pökkelön sukulaiset ja Pökkelö sisään toisella rannalla
olevalta laiturilta, ja Pökkelö asettui kiikari kädessä istumaan
paitahihasillaan ikkunan ääreen.
Illemmällä tuli Viiriäisen laituriin moottorivene, joka lähti hinaamaan
pois Viiriäisen moottoria.
Äiti on vitsan uhalla kieltänyt lapsia kysymästä isä Viiriäiseltä,
minne moottorivene on joutunut.