Kauppa-apulainen Frans Ferd. Vempele on kohtelias ja nopsa pieniin
palveluksiin, ainakin virkansa ulkopuolella. Niinkuin siivon ja
säädyllisen nuoren miehen tuleekin olla.
Miten kävisi, jos hän palveluksessaan tiskin takana heittäytyisi yhtä
nopsaksi ja nokkelaksi ja palvelevaiseksi, sitä emme osaa varmuudella
sanoa. Luultavasti kuitenkin saisi hän pumpsit virastaan. Isäntä
ajattelisi, että nyt on pahahenki merrassa ja aikoo panna toimeen
suuren rötöskän, minkä jälkeen isäntä tarttuisi häntä korvasta kiinni
niinkuin jotakin muuta astiaa, taluttaisi hänet ovelle, ilmoittaisi,
että hän on saanut eron virastaan ilman eläkettä, ja potkaisisi hänet
tämän yhtä lyhyen kuin asiallisenkin jäähyväispuheen jälkeen ulos
ovesta.
Mutta älkäämme pelätkö nuorukaisen Frans Ferd. Vempeleen tulevaisuuden
puolesta. Nuori herra Vempele ei ole mikään jästipää eikä hypi
aitauksien ylitse. Tiskin takana on hän hillitty ja määräperäinen kuin
buddhalainen rovasti.
Mutta muuten on hän, niinkuin sanottu, aina altis palvelukseen.
Jos sinä tunkeudut hänen editsensä raitiovaunuun ja pukkaat
kyynärpäälläsi mustelman hänen kupeeseensa, niin kohottaa hän nopeasti
hattuaan ja sanoo: anteeksi!
Jos nuori neito pudottaa kadulla paketin kädestään, niin syöksähtää hän
ottamaan sen ylös, kohottaa nopeasti hattuaan ja sanoo: olkaa hyvä!
Jos vanha neito pudottaisi — mitä ei kuitenkaan koskaan tapahdu
—kadulla paketin, niin nostaisi ystävämme Frans Ferd. Vempele senkin
ylös, mutta emme ole aivan varma siitä, kohottaisiko hän silloinkin
hattuaan ja sanoisi: olkaa hyvä.
Frans Ferd. Vempele ei koskaan polje kenenkään varpaille, hän yhtyy
aina edelliseen puhujaan, niinkuin vaatimattoman ja toistaiseksi
vaatimattomassa asemassa olevan nuoren miehen tulee ja sopii, ja kun
kauppias kertoo hänelle 97:nnen kerran hauskan juttunsa, nauraa Frans
Ferd. Vempele aivan yhtä sydämensä pohjasta kuin ensi kerrallakin, ja
kuivaa sitten naurunkyyneleitä silmistään.
Sanalla sanoen, me voimme toivoa Frans Ferd. Vempeleestä vielä kerran
jotakin.
Joskus voi sentään tulla vahinko viisaallekin.
Viime kuun loppupuolella oli kauppias kutsunut nuorimman apulaisensa
Frans Ferd. Vempeleen kotiinsa iltateelle. Noin vain ilman muuta. Ei
ollut nimipäivä eikä syntymäpäivä, eikä toisia liikkeen palveluksessa
olevia oltu kutsuttu. Se vain miten lienee pälkähtänyt isännän päähän.
Tällaista kunniaa ei Frans Ferd. Vempeleelle ollut koskaan ennen
tapahtunut, ja hän koetti osoittautua sen arvoiseksi. Hän tuskin
uskalsi katsahtaa kauppiaan pulleaposkisiin tyttäriin, ettei vain
kauppias rouvineen alkaisi epäillä sellaisen raivohurjan ja mielettömän
aikeen siinneen ja syntyneen hänen sielussaan, että hän muka yrittäisi
ruveta hakkailemaan kauppiaan tyttäriä. Hän ryömi sohvan alle rouvan
lankakerän perässä, saaden kuhmun takaraivoonsa, ja kun kauppias
98:nnen kerran kertoi hauskan juttunsa, oli hänen nuorin apulaisensa
sanan kirjaimellisessa merkityksessä tukehtua nauruun.
Sen jälkeen näki Frans Ferd. Vempele koiperhosen lentävän, ja hyökkäsi
ylös tuoliltaan sekä läiskähytti kätensä yhteen.
Kun hän sitten katsoi kämmeniinsä, ei niissä näkynyt kuolleen
koiperhosen jauhemaisia jäännöksiä. Ja kun hän sitten katsahti rouvan
kasvoihin, näki hän niillä tyytymättömän ilmeen.
Raskas paino laskeutui Frans Ferd. Vempeleen sydämelle. Hän ajatteli,
että rouva on tyytymätön hänen kömpelyyteensä, kun ei hän saanut
tapetuksi sitä koi perhosta.
Tämä ikävä asia oli saatava korjatuksi mitä pikimmin, ja kun
koiperhonen — joko sama tai joku toinen, Frans Ferd. Vempele ei ollut
siitä selvillä — taas ilmestyi näköpiiriin, hyökkäsi hän metsästämään
sitä sellaisella innolla ja menestyksellä, että koiperhosen nuori elämä
viidentoista tai kahdenkymmenen sekunnin kuluttua sai väkivaltaisen
lopun.
Mutta kun hän sitten riemuiten huudahti, että »puuttuipas!» ja näytti
vasemmassa kämmenessään olevat hyönteisen surkuteltavat jäännökset,
tyrmistyi hän säikähdyksestä.
Rouva oli vielä tyytymättömämmän, miltei vihaisen näköinen.
Ja kerrassaan maan tasalle masensi hänet kauppiaan hieman terävä
huomautus:
— Vempele ei vaivaudu tappamaan koiperhosia _tästä_ huoneistosta... _me
muutamme kesäkuun 1 päivänä_.
— Meidät on _sanottu irti!_ lisäsi rouva koleasti.
Frans Ferd. Vempele poistui kymmenen minuutin kuluttua alakuloisessa
mielentilassa. Miksi pitikään hänen sekautua tähän ikävään asiaan?
Nyttemmin, milloin Frans Ferd. Vempele vieraisilla ollessaan keksii
koiperhosen, ei hän ole sitä huomaavinaan, ennenkuin on kysynyt:
— Aikooko herrasväki muuttaa, vai jääkö herrasväki vielä tähän
huoneistoon?