— Kyllä maalaisten kelpaa, huokasi rouva Ymmyrkäinen usein viime
talvena. — Heillä on aina kesäasunto valmiina.
Mutta nyt on virkailija Filemon Ymmyrkäinen myöskin saanut kesäasunnon.
Talviasunnosta hänellä sitävastoin ei vielä ole tietoakaan. Hänen oli
pakko muuttaa viime perjantaina, ja hänen huonekalunsa ovat nyt eräässä
makasiinissa. Missä hänen perheensä tällä hetkellä on, siitä hänellä ei
ole muuta tietoa kuin ettei se ainakaan ole samassa makasiinissa kuin
hänen muu irtaimistonsa. Hän nimittäin saattoi perheensä perjantaina
puolenpäivän aikaan asemalle, antoi sille siunauksensa, huomautti, että
äidillä ja lapsilla on yhtä suuret silmät kuin isälläkin, joten heidän
täytyy nyt omin neuvoin lähteä selviytymään olemassaolon taistelusta
niinkuin jäniksenpojan Juhani Ahon lastussa, jätti sitten perheensä
oman onnensa nojaan jonottamaan pilettiluukun eteen ja juoksi takaisin
virastoonsa.
Viime kesänä oli herrasväki Ymmyrkäisellä kesäasunto eräässä hatarassa
kalastajamökissä meren saaristossa. Paikka oli autio ja kesä oli kylmä
ja sateinen, ja tuuli oli aina yhtä kolea, puhalsipa se mistä päin
tahansa. Käsittämätöntä oli Filemon Ymmyrkäisen mielestä, miksi eivät
mökin tuhannet luteet kuolleet kylmyyteen, kun koko Ymmyrkäisen perhe,
vaikka se oli mahdollisimman lämpöisesti vaatetettu ja söi päivällistä
päällystakit yllä, kalistellen lämpimikseen hampaitaan, sittenkin oli
nääntyä viluun. Mutta alastomat luteet olivat erinomaisen virkkuja
ja toimintatarmoisia. Kaiketikin vaikuttivat niihin virkistävästi
ne myrkyt, joilla Ymmyrkäinen koetti ne murhata. Ne olivat vain
kuivia nahkoja, Filemon Ymmyrkäisen perheen muuttaessa kesäkuussa
kalastajamökkiin, mutta vieraiden lähtiessä takaisin kaupunkiin elokuun
lopulla olivat ne pulleita ja kiiltäviä kuin Faaraon lihavat lehmät.
Filemon Ymmyrkäisestä tuntuivat ne nyt suorastaan sukulaisilta, koska
hän tiesi, että niiden suonissa virtasi sama veri kuin hänen ja hänen
perheensä suonissa.
Noustessaan laivaan ja saaren kalastajamökkeineen — Filemon Ymmyrkäinen
nimitti sitä Pirunsaareksi, Dreyfusin kärsimyssaaren mukaan — kadotessa
lähimmän niemen taa, kohotti Filemon Ymmyrkäinen kätensä ja vannoi
kapteenin ja nokinenäisen laivapojan todistajina ollessa selkänahkaa
karmivan valan ei koskaan enää kesälaitumelle merensaareen tullakseen.
Maaliskuussa ryhtyi Filemon Ymmyrkäinen puuhaamaan itselleen uutta
kesäasuntoa. Oikeastaan ei siitä kuitenkaan ollut hänelle itselleen
niin paljon puuhaa kuin kaikille muille. Hän kirjoitti kaiken kaikkiaan
vain yhden kirjeen, ja hänen tyttärensä sai sitten kopioida sitä
tarpeen mukaan kaikki iltapäivät ja sunnuntai-aamupäivät. Tämän kirjeen
ansiota kai olikin, että nuori neiti Tuulikki Ymmyrkäinen, joka tähän
saakka on ollut luokkansa etevimpiä, nyt sai ehdot kahdessa aineessa.
Kirjeessä pyysi Filemon Ymmyrkäinen kirjeen saajaa joko sukulaisuuden,
tuttavuuden, kristillisen rakkauden tai yhteisen jakamattoman
isänmaamme Suomen kansalaisuuden nimessä ryhtymään pikaisesti
sellaisiin toimenpiteisiin paikkakunnallaan, että Filemon Ymmyrkäinen
saisi kesäasunnon itselleen ja perheelleen. Hra Ymmyrkäinen huomautti
nimenomaan, ettei hänellä enempää kuin hänen perheelläänkään ollut
minkäänlaisia vaatimuksia, koska sekä hän että hänen vaimonsa ovat
Pohjoismaiden vaatimattomimmat ihmiset.
Filemon Ymmyrkäinen ilmoitti ainoastaan tahtovansa, että kesäasunto
on luonnonihanalla paikalla. Että paikka on terveellinen ja että
läheisyydessä kasvaa humiseva männistö. Että asunto on siistissä
maalaistalossa. Että siinä talossa on hauskat, ilmavat ja valoisat
huoneet. Että isäntäväki on ystävällistä, hupaista ja kohteliasta. Että
talo on Päijänteen tai Saimaan tai jonkin muun komean ja arvokkaan
sisäjärven rannalla. Että laivalaituri on 200 metrin päässä. Että posti
saadaan joka päivä. Että järvessä on paljon kaloja. Että kesävieraiden
käytettävissä joka hetki on kevyt, vakava, vuotamaton ja hyvässä
maalissa oleva vene. Että talosta saa kaikki taloustarpeet. Että
kesävieraille lämmitetään sauna eri iltoina kuin talonväelle. Että
talon takana on vuori, joka suojelee pohjoistuulelta. Että vaihtelevaa
ja hyvänmakuista ruokaa on runsaasti. Ettei lehmissä ole nystyrätautia.
Että talosta saa miehen soutamaan, milloin halutaan, ja hevoskyydin,
milloin tarvitaan. Että hinta on mahdollisimman huokea, ja että eräät
muut seikat, joita vielä oli lueteltu kaksi postiarkin sivua, tarkoin
otetaan huomioon.
Filemon Ymmyrkäisen kirjeet tulivat maanvaivaksi kautta maan. Sen
näkee siitäkin, että hän osti markan postimerkkejä arkeittani ja että
häneltä meni postimerkkeihin kolmattasataa markkaa. Mutta kesäasuntoa
hän ei saanut, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään vaatimuksia. Useat
niistä, joille Ymmyrkäinen kirjeensä lähetti, olivat ymmärryksensä ja
älynsä puolesta sillä tasolla, että todellakin ryhtyivät kuulustelemaan
hänelle asuntoa, vaikka turhaan. Mutta jotkut kuittasivat asian
hävyttömällä postikortilla, jollainen teki aina ikävän vaikutuksen
Filemon Ymmyrkäiseen.
Eilen meni Filemon Ymmyrkäinen ostoksille erääseen
automobiililiikkeeseen. Hän ei kuitenkaan ostanut autoa, vaan kaksi
sellaista pakkilaatikkoa, joissa autot tulevat ulkomailta. Onko lukija
sattunut näkemään sellaista? Ne ovat kuin pieniä taloja, sellaiset
laatikot, ja kaksi sellaista, asettipa ne sitten päällekkäin tai
vierekkäin, riittää kyllä kesähuvilaksi Filemon Ymmyrkäisen perheelle.
Hän lähettää laatikot huomenna Savoon ja hälyttää sitten perheensä
kokoon.
Todennäköisesti ei tämä asunto vastaa kaikkia hra Ymmyrkäisen kirjeessä
ilmituotuja vaatimuksia, mutta ainakin on se oma.
Filemon Ymmyrkäinen puhuukin nyt vain kesähuvilastaan:
— Siinä ei tosin ole monta huonetta, mutta ne ovat aika välkeitä ja
ilmavia...
Mutta kun tuttavat kysyvät, että ehkä sen voi järjestää myöskin
talvihuvilaksi, kun ei Ymmyrkäisillä ole muutakaan asuntoa ensi
talveksi tiedossa, alkaa Filemon Ymmyrkäinen puhua muista asioista.