Jussi Tuohuksen ja Kaaleppi Tornimäen välit ovat nyt toistaiseksi vähän
viileät. Jussi Tuohus ei käy polttamassa Kaaleppi Tornimäen savukkeita,
ja jos seurassa joku yrittäisi ruveta puhumaan hyvää Kaaleppi
Tornimäestä, niin saisi hän Jussi Tuohuksesta kiivaan vastustajan.
Jussi Tuohus on näet sitä mieltä, että Kaaleppi Tornimäki on
käyttäytynyt häntä kohtaan _erittäin_ sikamaisesti. Kun taas Kaaleppi
ei ole mielestään tehnyt Jussille mitään pahaa.
Kaalepin rouva oli sanonut Kaalepille, että mitä se tuo epäsympaattinen
Tuohus aina juoksee sinun luonasi häiritsemässä työtäsi ja
karistelemassa tupakantuhkaa matolle ja sotkemassa kirjahyllyjä ja...
Kaaleppi oli keskeyttänyt ja sanonut, että eihän se vielä mitään. Se
on vielä pientä. Ja sekin, että se vippaa minulta vähän väliä rahoja,
muistamatta koskaan maksaa takaisin...
— Kun olisivat nekin rahat säästöpankissa! huokasi rouva Tornimäki.
— Ne rahat eivät koskaan joudu säästöpankkiin, ennusti Kaaleppi
Tornimäki.
— Mutta se ei ole ikävintä. Ikävintä on, että se aina myllää minun
papereissani, joiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ja lukee
kirjeitäni, jotka ovat sattuneet jäämään pöydälle, kun minun pitää
välillä hypätä puhelimeen eteiseen, ja sitten juoruaa tuttavilleen,
mitä on niistä lukenut. Vaikka niissä ei mitään valtiosalaisuuksia
olekaan, niin ilkeää se kuitenkin on. Mutta eihän sitä viitsi vanhaa
kasvinkumppaniansa suorastaan haukkumaankaan ruveta, kun ei tapaa sitä
itse teossa.
— Sinun pitäisi antaa hänelle joskus hieno viittaus, arveli rouva
Tornimäki.
— Hieno viittaus! toisti Kaaleppi Tornimäki halveksivasti. — Minun
pitäisi antaa hänelle hyvin _paksu_ viittaus, sillä hienot viittaukset
eivät Jussiin pysty, mutta minä olen liian hyvänahkainen mies.
Ilkeäähän on mennä vanhalle tuttavalle sellaista sanomaan. Mutta jokin
keino tässä täytyy keksiä, huokasi Kaaleppi.
Seuraavana päivänä, kun Kaaleppi Tornimäki oli kiireellisimmässä
työtouhussaan, soi ovikello kovasti ja pitkään, ilmoittaen Jussi
Tuohuksen tulon.
Jussi Tuohus tuli paremmanpuoleisilta aamiaisilta hyvinvoipana
ja punakkana ja huolettomana, astui koputtamatta sisään Kaalepin
työhuoneeseen ja nakkasi hattunsa sohvapöydälle ja valitsi parhaan
sikarin laatikosta ja heittäytyi loikomaan sohvalle, nostaen jalkansa
tyynylle — Jussi Tuohus ei käytä kalosseja, niinkuin hänen kengistään
etenkin näin keväiseen aikaan hyvin näkyy — ja sanoi kirjoituspöydän
ääressä istuvalle Kaalepille, että »oleppas hyvä ja nakkaa minulle
tulitikut». Sytytettyhän sikarin alkoi hän sitten kertoa kaupungin
juoruja, jotka eivät Kaaleppia erikoisemmin huvittaneet, ja muisti
välillä, että »apropoo, sattuuko sinulla olemaan satamarkkanen
huomiseen?»
Kaaleppi Tornimäki sanoi, ettei hänellä nyt satu olemaan lompakossaan
kuin 50 mk, mutta jos Jussi pistäytyy huomenna, niin saa hän sen
satalappusen. Jussi Tuohus tyytyi siihen ja vastasi, että hyvä on.
Jussi Tuohus oli huomannut, että Kaaleppi Tornimäki oli Jussin
sisäänastuessa sysännyt erään edessään olleen, avonaisessa kuoressa
olevan kirjeen kiireesti syrjään ja nostanut jonkin kirjan sen päälle.
Jussi Tuohus päätteli, että kirjeessä mahtoi olla jotakin erikoista,
ja kun eteisessä puhelin vähän ajan kuluttua kilisi ja Kaaleppi meni
vastaamaan, nousi Jussi sohvalta, astui kirjoituspöydän ääreen, sai
kirjeen käteensä ja lukaisi sen kiireesti.
Kaaleppi oli vielä puhelimessa, kun Jussi Tuohus posket leimuten kulki
päällystakki auki ja hattu takaraivolla eteisen läpi ulko-ovelle.
— Joko sinä nyt menet? kääntyi Kaaleppi Tornimäki kysymään.
— Jo! sanoi Jussi Tuohus omituisella, tukahtuneella äänellä. — Hyvästi!
Ja Jussi meni, paiskaten oven tarpeettoman kovasti kiinni.
Kun Kaaleppi Tornimäki hetken kuluttua palasi puhelimesta huoneeseensa,
hymyili hän vähän aavemaista, puoleksi pelästynyttä, puoleksi
toivorikasta hymyä, ja kiiruhti pöytänsä ääreen.
Kirje oli entisellä paikallaan kirjan alla, mutta se oli toisinpäin
kuin Kaaleppi oli sen asettanut, ja kuori oli vähän rypistynyt.
Kirje oli aivan asiallinen ja kuiva kirje jollekin kaukaisemmalle
sukulaiselle. Siinä puhuttiin jonkin paikan saantimahdollisuuksista.
Mutta sitten siinä oli seuraava kohta:
»Kun nyt vain muistaisin sulkea kuoren, ennenkuin eräs tuttavani tulee.
Hänellä on inhoittava tapa pistää nenänsä minun asioihini ja lukea
yksityiskirjeenikin, jos käsille sattuvat. Ja vippejään se ei koskaan
maksa».
— Mitähän Jussi mahtoi arvella? ajatteli Kaaleppi Tornimäki pienellä
kauhulla.
Jussia ei ole sen perästä näkynyt Tornimäen asunnossa.
Mutta me tiedämme, mikä häntä eniten harmittaa tässä asiassa.
Nimittäin se, ettei hän ollut tyytynyt siihen 50-markkaseen, joka
Kaaleppi Tornimäellä oli lompakossaan.