Konsuli Buddenbrook sanoi vaimolleen:
»Jospa edes voisi ajatella, että Tonyllä on joku pätevä syy kieltäytyä
tästä liitosta! Mutta hän on lapsi. Bethsy, huvinhaluinen lapsi, joka
tanssii mielellään, antaa nuorten miesten hakkailla ja nauttiikin siitä
kovasti, koska tietää olevansa kaunis ja hyvästä perheestä... hän etsii
ehkä tiedottomasti omaansa, mutta minä tunnen hänet, hän ei ole vielä
oppinut tuntemaan sydäntään, kuten sanotaan... Jos häneltä kysyttäisiin
tätä, kääntelisi hän päätään puoleen ja toiseen ja alkaisi miettiä...
mutta ei löytäisi ketään erityistä... Hän on lapsi, tuulihattu...
Jos hän myöntyy, on hän sovittautuva asemaansa, tyytyvä osaansa ja
rakastava miestään jo kahden päivän perästä... Grünlich ei ole kaunis,
ei, herra nähköön, kaunis hän ei ole... mutta mitä suurimmassa määrin
edustava, ja 'moni on kakku päältä kaunis', niin sanoaksemme!... Jos
Tony tahtoo odottaa, kunnes ilmestyy joku, joka on kaunis ja sitäpaitsi
edullinen naimaehdokas — hyvä on! Tony Buddenbrook ei ole jäävä
ilman. Mutta se on sittenkin arvaamatonta, ja 'parempi pyy pivossa
kuin kaksi oksalla!'... Eilen keskustellessani Grünlichin kanssa
pitemmälti — hän pysyi yhä mitä innokkaimmin kosinnassaan — näin hänen
kirjansa... hän näytteli niitä minulle... ne voisi panna kehyksiin,
Bethsy! Ilmaisin hänelle mitä suurimman ihastukseni! Hänen asiansa ovat
liikkeen nuoreen ikään katsoen sangen hyvällä kannalla, sangen hyvällä.
Hänen omaisuutensa on noin 120 000 taaleria, joka on ilmeisesti vain
väliaikainen pohjapääoma, sillä hän korjaa vuosittain runsaan voiton...
Se mitä Duchampsit sanovat hänestä, ei myöskään kuulu pahalta: Hänen
asioistaan he tosin eivät ole selvillä, mutta hän kuuluu elävän
gentlemanin tavoin, seurustelevan parhaimmissa piireissä, ja hänen
liikkeensä on tunnetusti vilkas ja sillä on laajat liikesuhteet...
Se, mitä minä olen kuullut eräiltä toisiltakin hampurilaisilta,
kuten esimerkiksi pankkiiri Kesselmeyeriltä, on myös ollut varsin
tyydyttävää. Sanalla sanoen, Bethsy, en voi olla toivomatta tätä
avioliittoa, joka varmasti on oleva suvullemme ja kauppahuoneellemme
eduksi! — Tosin minun mieltäni pahoittaa, että lapsiraukka tuntee
olevansa tukalassa asemassa ja joka taholta piiritettynä, että hän on
alakuloinen eikä puhu enää juuri mitään; mutta en voi ehdottomasti
hylätä Grünlichin tarjousta.»
»Ja vielä eräs seikka, Bethsy, jota en saata kyllin usein toistaa:
Meidän asiamme eivät ole viime vuosina, herra nähköön, olleet
erittäin ilahduttavat. En tahdo sanoa, ettei meillä olisi ollut
siunausta, en toki; rehellinen työ saa aina palkkansa. Mutta kauppa
käy hiljaisesti.. liian hiljaisesti, siitä syystä, että minä toimin
äärimmäisen varovasti. Nykyiset ajat eivät ole todellakaan suotuisat
kauppamiehille... Sanalla sanoen, työstä ei ole paljon iloa.
Tyttäremme on naimaiässä ja hänelle on tarjoutunut edullinen tilaisuus
liiton solmiamiseen, joka näyttää kaikkien silmissä edulliselta ja
kunniakkaalta — hänen on suostuttava siihen! Odottaminen ei ole
viisasta, Bethsy, ei ole viisasta! Puhu vielä kerran hänen kanssaan;
minä koetin tänään taivutella häntä kaikin voimin...»
— Tony oli ahdingossa, konsuli oli oikeassa siinä. Tyttö ei enää
sanonut »ei», mutta ei, herra paratkoon, voinut myöskään saada
myöntävää vastausta suustaan. Hän ei itsekään oikein tiennyt, miksi hän
ei voinut suostua.
Ja isä vei hänet vähän väliä syrjään puhuen hänen kanssaan vakavasti;
ja äiti pyysi hänet viereensä istumaan kuullakseen hänen lopullisen
päätöksensä... Gotthold-sedälle ja hänen perheelleen ei oltu kerrottu
asiasta, koska nämä aina olivat hiukan nurjamielisiä Mengstrasselaisia
kohtaan. Mutta Sesemi Weichbrodt oli kuullut asiasta ja puhui
huolellisesti asian puolesta, ja mamsseli Jungmann sanoi: »Tonyseni,
lapsonen, saat elää huoletonta elämää, saat jäädä parhaimpiin
piireihin...» eikä Tony voinut mennä kertaakaan Burgtorin taakse
Krögerien komeaan silkkiseen salonkiin madamen alkamatta puhua: »_A
propos_, olen kuullut eräästä asiasta, toivoakseni sinä olet järkevä,
pienokainen...»
Eräänä sunnuntaina, kun hän istui vanhempineen ja sisaruksilleen
Marian-kirkossa, puhui pastori Kölling voimakkaasti tekstistä: vaimon
tulee luopua isästään ja äidistään ja mieheensä sidottu oleman, —
yltyen äkkiä uhkaavaksi. Tony nosti kauhuissaan päänsä peläten, että
pappi oli tarkoittanut juuri häntä... Jumalan kiitos, pappi oli
kääntänyt paksun päänsä toiselle suunnalle ja saarnasi vain ylimalkaan
hartaalle kuulijakunnalleen; ja kuitenkin oli jälleen päivänselvää,
että tuo oli uusi hyökkäysyritys ja että joka sana tarkoitti juuri
häntä. Oli väärin, hän julisti, että nuori lapsellinen tyttö, jolla
ei vielä ole omaa tahtoa eikä omaa kokemusta, ryhtyy vastustamaan
vanhempiensa hellää huolenpitoa ja neuvoja; Herra oli sylkevä sellaisen
suustaan... kun pappi oli lausunut tuon viimeisen voimalauseen,
jollaisia hän rakasti ja jotka hän esiintoi lujasti ja väkevästi,
kohtasi Tonya pastori Köllingin silmistä sittenkin läpitunkeva katse,
jota seurasi peloittava kädenliike... Tony näki, miten hänen isänsä
liikutti toista kättään kuin sanoakseen: »No, no, ei niin kiivaasti...»
Mutta ei ollut epäilemistäkään siitä, ettei isä tai äiti olisi puhunut
papille asiasta. Punaisena ja kyyryssä istui Tony paikallaan, ja
hänestä tuntui kuin kaikkien katseet olisivat olleet suunnattuina
häneen —. Seuraa vana sunnuntaina hän kieltäytyi mitä jyrkimmin
lähtemästä kirkkoon.
Hän kulki vaiteliaana talossa, ei enää nauranut juuri koskaan,
menetti ruokahalunsa ja huokaili toisinaan niin sydäntäsärkevästi
kuin olisi kamppaillut ylivoimaisesti ja katsoi sen jälkeen surkeasti
omaisiinsa. ..Täytyi sääliä häntä. Hän laihtui huomattavasti ja menetti
raikkautensa. Lopulta sanoi konsuli:
»Tämä ei enää käy, Bethsy, emme saa rääkätä lasta. Hänen täytyy päästä
pois täältä vähäksi aikaa, saada ajatella asiaa rauhassa; saat nähdä,
että hän silloin tulee järkiinsä. Minä en voi jättää töitäni, ja
lomakin on melkein lopussa... mutta me voimme hyvin olla kotonakin.
Eilen kävi täällä sattumalta vanha Schwarzkopf Travemündestä,
Diederich Schwarzkopf, luotsipäällikkö. Viittasin asiaan, ja hän oli
valmis ottamaan tytön luokseen joksikin aikaa... Annan hänelle pienen
korvauksen... Siellä hänellä on miellyttävä olo, hän voi uida, olla
ulkoilmassa ja päästä selville itsestään. Tom lähtee mukaan, kaikki on
järjestyksessä. Paras lähteä huomispäivänä...»
Tony suostui tähän ehdotukseen ilomielin. Hänen ei tosin tarvinnut
nähdä herra Grünlichiä paljon nimeksikään, mutta hän tiesi tämän
olevan kaupungissa, pitävän neuvotteluja hänen vanhempiensa kanssa
ja odottavan... Herra paratkoon, Grünlich saattoi milloin tahansa
taas seistä hänen edessään huutaen ja rukoillen! Travemündessä,
vieraassa talossa, olisi hän varmemmassa turvassa... Ja niin pakkasi
hän tyytyväisin mielin joutuin matka-arkkunsa, nousi eräänä päivänä
kesäkuun lopulla Tomin kanssa, joka tuli hänen saattajakseen, mahtaviin
krögeriläisiin vaunuihin, sanoi ilomielin jäähyväiset omaisilleen ja
ajoi syvään hengähtäen ulos Burgtorista.