Ruokasalissa noustiin pöydästä.
»Terveydeksi, _mesdames et messieurs!_ Ylhäällä on sikari haluaville,
kahvitilkkanen kaikille ja ehkä myös liköörilasillinen, jos madame on
anteliaalla tuulella... Biljardipöydät ovat tietenkin myös jokaisen
käytettävissä; Jean, sinä otat kai huoleksesi vieraiden johtamisen
takarakennukseen... Madame Köppen — saanko tarjota...»
Jutellen, täysin vatsoin ja mitä parhaimmalla tuulella, lausuillen
puoleen ja toiseen »terveydeksi», siirryttiin suuren kaksoisoven kautta
takaisin maisemahuoneeseen. Mutta konsuli ei mennyt heti sinne, vaan
keräsi ensin ympärilleen biljardinhaluiset herrat.
»Ettekö te halua ottaa osaa yhteen peliin, isä?»
Lebrecht Kröger jäi naisseuraan, mutta Justus saattoi mennä mukaan...
Myöskin senaattori Langhals, Köppen, Grätjens ja tohtori Grabow
liittyivät konsuliin Jean Jacques Hoffsteden luvatessa tulla perästä:
»Ei vielä, ei vielä! Johann Buddenbrook lupaa soittaa huilua, minun
täytyy jäädä sitä kuulemaan... _Au revoir, messieurs_...»
Nuo kuusi herraa kuulivat vielä astuessaan maisemahuoneesta pylväikköön
ensimmäiset huilunsävelet, joita konsulitar säesti harmoniolla; se
oli pieni valoisa, siro, haaveellinen sävelmä, joka kaikui huoneiston
halki. Konsuli kuunteli niin kauan kuin soittoa saattoi kuulla. Hän
olisi jäänyt mieluimmin maisemahuoneeseen antautuakseen noiden sävelten
tuudittamana, nojatuoliin painuneena haaveillensa ja tunteittensa
valtaan; mutta isännän velvollisuudet...
»Tuopas kahvikuppeja ja sikareja biljardisaliin,» sanoi hän
ohikulkevalle sisäkölle.
»Niin, Line, kahvia, kuulepas! Kahvia!» toisti herra Köppen äänellä,
joka tuli täyden vatsan pohjasta, ja koetti nipistää tytön punaista
käsivartta. Hän lausui k-äänteen aivan kurkun perällä kuin olisi hän jo
hörppinyt kahvia.
»Ai, ai, madame Köppen näki varmasti ikkunalasien läpi», huomautti
konsuli Kröger.
Senaattori Langhals kysyi: »Sinä asut siis tuolla yläkerroksessa,
Buddenbrook?»
Oikealta johtivat portaat yläkertaan, jossa konsulin ja hänen perheensä
makuuhuoneet olivat; mutta vasemmallakin oli vielä pitkä rivi huoneita.
Herrat laskeutuivat tupakoiden leveitä portaita alas, joita reunusti
valkoiseksi maalattu, harvapienainen kaidepuu. Konsuli jäi seisomaan
porrasvälikölle.
»Tässä välikerroksessa on vielä kolme huonetta», hän selitti,
»aamiaishuone, vanhempieni makuukamari ja eräs käyttämätön huone
puutarhan puolella. Vieressä kulkee kapea käytävä... Mutta eteenpäin!
— Niin, kuormarattaat kulkevat tuolla alhaalla ja sieltä päästään
edelleen halki koko alueemme Bäckergrubelle asti.»
Avara, kaikuva halli, joka näkyi alhaalla, oli laskettu suurilla,
neliskulmaisilla kivilaatoilla. Ulko-oven vierustalla ja eteisen
toisessa päässä oli konttorihuoneita, mutta keittiö, josta yhä vieläkin
tunkeutui happaman Chalotten-kastikkeen haju, sijaitsi kellareihin
johtavine käytävineen portaiden vasemmalla puolen. Vastapäätä sitä oli
seinässä, melko korkealla, oudonnäköisiä, kömpelöitä, mutta siististi
maalattuja komeroita; ne olivat palvelustyttöjen makuuhuoneita, joihin
päästiin vain irtonaisten tikapuiden avulla. Vieressä näkyi pari
suunnattoman vanhaa kaappia ja veistelmin koristettu arkku.
Korkean lasioven kautta jouduttiin aivan laakeiden, ajettavien
kiviportaiden kautta pihaan, jonka vasemmalla puolen oli pieni
pesutupa. Tästä näkyi kaunis, vaikka tällä kertaa syksyisen harmaa ja
märkä puutarha, jonka kukkalavat olivat peitetyt olkimatoin suojaksi
kylmää vastaan ja jonka perällä oli »porttaali», puutarhamajan
rokoko-pääty. Mutta herrat poikkesivat talosta vasempaan johtavalle
tielle, joka kulki muurien välitse toisen pihan kautta takarakennukseen.
Täältä johtivat niljaiset portaat kellarimaiseen multalattiaiseen
holviin, jota käytettiin varastohuoneena ja jonka ullakolta riippui
alas paksu hinausköysi; sillä hinattiin viljasäkit yläkertaan. Mutta
herrat nousivat oikealla olevia puhtaita portaita ensimmäiseen
kerrokseen, ja konsuli itse avasi biljardihuoneen oven.
Herra Köppen pudottautui lopen uupuneena lähimmälle kankeamuotoiselle
tuolille, jonka kaltaisia oli sijoitettu pitkin tuon aution ja
ankarannäköisen huoneen seinämiä.
»Minä katselen aluksi!» huusi hän pudistellen hienoja vesipisaroita
hännystakistaan. »Onpa teidän talonne läpi perhananmoinen matka,
Buddenbrook!»
Kuten maisemahuoneessa, paloi täälläkin takkatuli messinkisen ristikon
takana. Kolmesta korkeasta, kapeasta ikkunasta näkyi kosteanpunaisia
kattoja, harmaita pihoja ja talonpäätyjä...
»Pieni ottelu, vai kuinka, herra senaattori?» kysyi konsuli ottaessaan
biljardisauvat asettimilta. Sitten hän kävi sulkemassa molempien
biljardipöytien kolot. »Kuka tulee meidän puolellemme? Grätjens?
Tohtori? _All right_. Grätjens ja Justus, käykää te toiset tuohon
pöytään... Köppen, sinun täytyy pelata...»
Viinikauppias nousi, suu täynnä tupakansavua, ja jäi kuuntelemaan
väkevää tuulenpuuskaa, joka vonkui rakennusten välissä, ropsautti
sateen ruutuja vasten ja ulvoi savupiipussa.
»Helkkari!» pääsi häneltä tupakansavun mukana. »Luuletko sinä, että
'Wullenwewer' pääsee satamaan, Buddenbrook? Mikä koiranilma...»
Eiväthän Travemünden tiedot olleet parhaimpia, sen vahvisti myös
konsuli Kröger, joka liitusi sauvansa nahkaa. Myrsky sanomia joka
puolelta.. _Anno_ 1824 ei ollut paljon pahempi rajuilma, kun Pietarissa
oli suuri tulva... Tuossapa tulikin kahvi.
Kaadettiin kuppeihin, juotiin pari siemausta, ja sitten alkoi peli.
Mutta silloin siirtyi keskustelu tulliyhdistykseen, ja konsuli
Buddenbrook kannatti innokkaasti tulliyhdistystä.
»Mikä keksintö, hyvät herrat!» huudahti hän kääntyen vilkkaasti työnnön
tehtyään toiseen pöytään, jossa oli lausuttu ensi sana tästä aiheesta.
Meidän on liityttävä siihen ensi tilassa...
Mutta herra Köppen ei ollut samaa mieltä, ei, hän päinvastoin vastusti
asiaa.
»Entä itsenäisyytemme? Ja riippumattomuutemme», kysyi hän
loukkaantuneena, nojaten sotaisasti sauvaansa. »Miten niiden kävisi?
Hampuriko muka rupeaisi kannattamaan tuota preussilaisten keksintöä?
Yksin tein me voisimme liittyä suoraan Preussiin, Buddenbrook! Ei
ikinä, ei toki. Mitä hyötyä meillä on tulliyhdistyksestä? Eikö kaikki
käy hyvin ilmankin?»
»Hätäkös sinulla on punaviineinesi, Köppen! Venäjän tuotteista ei
ehkä myöskään ole mitään sanomista. Mutta muutahan ei tuodakaan! Ja
mitä vientiin tulee, no niin, voimmehan me tosin lähettää hiukan
viljaa Hollantiin ja Englantiin!... Mutta kaikki ei käy kovinkaan
hyvin. Toisenlaisia kauppoja täällä ennen solmittiin... Jos
liityttäisiin tulliyhdistykseen, avautuisi meille pääsy Mecklenburgiin
ja Schleswig-Holsteiniin... Eikä voi edeltäpäin tietää, miten
yksityiskauppa menestyisi...»
»Mutta, hyvä Buddenbrook», tarttui puheeseen Grätjens kumartuen pitkin
pituuttaan pöydän yli ja tehden sauvalla, jota hän piteli luisilla
sormillaan, määräperäisiä liikkeitä, »tuo tulliyhdistys... minä en
sitä ymmärrä. Meidän järjestelmämmehän on niin yksinkertainen ja
käytännöllinen, eikö olekin? Tavaran ilmoitus porvarivalaa vastaan...»
»Se on kaunis vanha järjestelmä». Tämä täytyi konsulin tunnustaa.
»Hyvänen aika, herra konsuli — kaikkea te voittekin pitää kauniina?»
Senaattori Langhals oli järkytetty. »Minä en tosin ole kauppias...
mutta totta puhuen tuo porvarivala-menetelmä on muuttunut metkuiluksi!
Se on nykyään vain muotoseikka, joka voidaan kiertää jotakuinkin
keveästi.. valtio saa nuolla näppejään. Onhan sitä kuultu yhtä
ja toista rumaakin. Minä olen vakuutettu siitä, että liittyminen
tulliyhdistykseen senaatin taholta...»
»Silloin syntyy kongflikki!» Herra Köppen napahutti vihan vimmoissa
sauvansa maahan.
Hän sanoi 'kongflikki' ja unohti kaiken varovaisuuden ääntämiseen
nähden.
»Kongflikki, sen minä sanon. Täysi kunnioitus, herra senaattori,
mutta tässä asiassa me emme voi vetää yhtä köyttä!» Ja hän puhui
kiihtyneesti tarkastuslautakunnista ja valtion edusta ja porvarivalasta
ja vapaavaltioista...
Luojan kiitos, että Jean Jacques Hoffstede samassa tuli! Käsikkäin
pastori Wunderlichin kanssa astui hän sisään, huolettoman ajan kaksi
huoletonta, hilpeää vanhaa herraa.
»Kuulkaas, kunnon ystävät», ryhtyi hän puhumaan, »minäpä tiedän jotakin
hauskaa; se on pieni hauska pila, runonpätkä ranskalaiseen malliin...
kuulkaahan!»
Hän istahti mukavasti tuolille vastapäätä pelaajia, jotka sauvaansa
nojaten seisoivat biljardipöydän ympärillä, veti taskustaan
paperiliuskan, asetti pitkän etusormensa sinettisormuksineen terävälle
nenälleen ja luki iloiseen, viattoman-kertovaan tapaan:
Kas, kerran ajelulle kun marski Saksinmaan
tuon kanssa Pompadourin läks' kultavaunuissaan,
niin Frelon huus: »Tuo toinen on miekka hirmuinen
ja toinen miekan tuppi, mi ruostuttavi sen!»
Herra Köppen hämmästyi hetkiseksi, mutta heitti sitten mielestään
koko »kongflikin» ja yhtyi toisten nauruun niin että sali raikui.
Mutta pastori Wunderlich oli astunut ikkunan ääreen ja hihitti siellä
hartioista päättäen hiljaa itsekseen.
Oltiin vielä hyvän aikaa koolla tässä takapihan biljardisalissa, sillä
Hoffstede osasi vielä useampia samantapaisia sutkauksia. Herra Köppen
oli avannut kaikki liivinnapit ja oli mitä parhaimmalla tuulella, sillä
hän viihtyi paremmin täällä kuin alhaalla ruokasalissa. Hän höysti
hassunkurisilla alasaksalaisilla puheenparsilla jokaista työntöä ja
lausuili tavantakaa onnellisena itsekseen:
»Kas, kerran ajelulle...»
Tuo sepustus kuului varsin merkilliseltä hänen bassollaan lausuttuna...