Sudalskin luostarivankilassa säilytettiin 14 hengellistä miestä,
enimmät rangaistuina oikeauskoisuudesta luopumisesta. Sinne oli tuotu
myöskin Isidor. Isä Misail oli ottanut Isidorin vastaan paperin
nojalla, ja puhumatta hänen kanssaan mitään käskenyt sijoittaa hänet
tärkeänä rikollisena erikoiskoppiin. Isidor oli ollut vankilassa jo
kolmatta viikkoa, kun isä Misail, kiertäessään koppien tarkastuksella,
poikkesi Isidorinkin koppiin ja kysyi oliko hän minkään tarpeessa.
— Olisin paljonkin tarpeessa, mutta en voi ihmisten kuullen siitä
puhua. Sallitko puhua sinulle kahden kesken?
He katsahtivat toisiinsa, ja Misail ymmärsi, ettei ollut mitään
pelkäämistä. Hän käski saattaa Isidorin omaan koppiinsa ja päästyään
siellä kuulijoista, sanoi: sanohan sanottavasi...
Isidor lankesi polvilleen.
— Veli, — sanoi Isidor. — Mitä sinä teetkään? Ajattele itseäsi. Eihän
sinua suurempaa pahantekijää voi olla olemassa, olethan polkenut
jalkoihisi kaiken, mikä on pyhää...
Kuukauden kuluttua Misail lähetti asianomaiseen paikkaan kirjelmän
ei ainoastaan Isidorin vaan kaikkien muidenkin pidätettyjen pappien
vapauttamisesta rikoksensa katuneina. Mutta itse puolestaan anoi päästä
luostarin rauhaan.