Kukaan ei ollut tietääkseenkään mistään epämiellyttävästä Isidorin
saarnassa, eikä kukaan siitä puhunut. Ja keisarista näytti, kuin
vanhuksen sanat eivät olisi jättäneet häneen mitään jälkeä, mutta
pari kertaa päivän kuluessa hän tuli muistelleeksi talonpoikien
telotusta, joiden armahtamista Sventitskin lesken sähkösanomassa
pyydettiin. Päivällä oli paraati, sitten huviajelu, sitten ministerien
vastaanotto, sitten päivälliset, ja illalla teaatteri. Keisari nukkui
niinkuin tavallista kohta kun painoi päänsä tyynyä vastaan. Yöllä hän
heräsi kauheaan uneen: pellon aukeamalla oli olevinaan hirsipuita ja
niissä heilui ruumiita, jotka pistivät kielensä ulos ja liikkuivat
yhä edemmäs ja edemmäs, Ja joku huusi: sinun työtäsi, sinun työtäsi!
Keisari heräsi hiostuneena ja alkoi ajatella. Ensi kerran hän ajatteli
vastuunalaisuutta, jossa hän oli, ja ukon kaikki sanat muistuivat hänen
mieleensä...
Mutta hän näki oman ihmisyytensä ainoastaan kaukaa katsoen eikä
voinut antautua ihmisen yksinkertaisille vaatimuksille niiden
vaatimusten vuoksi, joita joka taholta keisarille asetettiin; ja
taas pelkkien ihmisvelvollisuuksien tunnustamiseen sitovammiksi kuin
keisarinvelvollisuudet ei hänellä ollut voimaa.