Rouva Sventitskin keisarille lähettämällä sähkösanomalla ei ollut
minkäänlaista vaikutusta. Anomusten kansliassa ei ensin aijottu
ollenkaan sitä keisarille esittää, mutta kun sitten keisarillisilla
aamiaisilla nousi puhe Sventitskin asiasta, esitti aamiaisilla oleva
kanslian tirehtööri sähkösanoman murhatun leskeltä. — C'est très
gentil de sa part [se on kovin kilttiä hänen puoleltaan], — sanoi joku
keisarillisen perheen naisista.
Mutta keisari itse huokasi, kohautti olkapäitä epolettineen ja
sanoi: "laki", ojentaen esille maljan, johon kamarilakeija kaatoi
Mosel-viiniä. Kaikki olivat ihmettelevinään keisarin lausuman sanan
viisautta. Sähkösanomasta ei ollut sen enempää puhetta. Ja niinpä ne
molemmat miehet, sekä vanha että nuori, hirtettiin Kasaanista hankitun
julman murhaajan, tatarilaisen pyövelin avulla.
Muija olisi tahtonut pukea miehensä ruumiin valkoiseen paitaan,
valkoisiin jalkariepuihin ja uusiin tallukkoihin, mutta ei annettu, ja
molemmat ruumiit viskattiin samaan kuoppaan kirkkomaan ulkopuolelle.
— Minulle on ruhtinatar Sofia Vladimirovna maininnut hänen olevan
erinomaisen saarnaajan, — sanoi kerran keisarin äiti, vanha keisarinna
pojalleen.
— Faites le venir. Il peut precher à la Cathedrale. [Kutsukaa hänet
tänne. Hän voi saarnata tuomiokirkossa]
— Ei, antaa hänen tulla mieluummin tänne, — sanoi keisari ja käski
kutsua Isidor vanhuksen hoviin.
Hovikirkkoon kokoontui koko kenraalikunta. Kysymys oli uudesta,
harvinaisesta saarnaajasta.
Esille tuli harmaapäinen äijä rähjä, katsahti kaikkiin ympärilleen:
nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, ja alkoi.
Ensin meni kaikki hyvin, mutta mitä pitemmälle tultiin, sitä kummempia
alkoi kuulua. Il devient de plus en plus aggressif [Hän käy yhä
enemmän hyökkääväksi], — kuten keisarinna lausui. Ukko pauhasi kaikkia
vastaan. Puhui kuolemanrangaistuksesta, ja piti sen välttämättömyyttä
todistuksena kehnosta hallituksesta. Saako kristityssä maassa tappaa
ihmisiä?
Kaikki katsahtelivat toisiinsa ja kaikkien mieltä kiinnitti ainoastaan
saarnan sopimattomuus ja kuinka sen kuuntelemisen täytyi olla
keisarille epämiellyttävä, mutta ei kukaan lausunut ajatustaan julki.
Kun Isidor sanoi amenensa, lähestyi häntä metropoliitta ja pyysi
luoksensa.
Metropoliitan ja synoodin yliprokuraattorin kanssa tapahtuneen
keskustelun jälkeen ukko lähetettiin heti luostariin, ei kuitenkaan
omaansa, vaan Susdalskin luostarivankilaan, jonka päällikkönä ja
komentajana oli isä Misail.