Vasili tunsi sen ylähuoneen, mihin hänet suljettiin. Hän tiesi lattian
laadun ja alkoi heti sinne tultuaan ottaa permannon lautoja erilleen.
Kun läpi oli kylläksi suuri, kiipesi hän lattian alle ja hajoitti alla
olevan huoneen katon. Sen tehtyään hyppäsi alakertaan ruumishuoneeseen.
Pöydällä makasi muuan kuollut vanki. Samassa huoneessa oli säkkejä
olkialuksia varten. Vasili tiesi asian ja siihen perusti tuumansa.
Linkkuhaka oli vedetty ulos ja linkku pantu paikoilleen. Vasili
pujottautui tästä ovesta ja meni rakenteella olevaan makkilaitokseen.
Tämän makkilaitoksen etukäytävän päässä oli henkiläpi, joka ulottui
kolmannesta kerroksesta alimpaan kellarikerrokseen asti. Tunnusteltuaan
missä ovi oli Vasili palasi takaisin ruumishuoneeseen, riisui
jääkylmän ruumiin päältä liinavaatteen, jolloin tuli koskettaneeksi
vainajan kättä, otti säkit, sitoi ne toisiinsa solmuihin nuoraksi, ja
vei tämän säkeistä tehdyn köyden makkilaitokseen; siellä hän sitoi
nuoran poikkipuuhun ja kiipesi sitä myöten alas. Nuora ei ylettynyt
maahan asti. Paljonko vai vähän sitä puuttui, hän ei tiennyt, mutta
mikäs auttoi, hän laskeutui riipuksiin ja pudottautui alas. Jalat
kuoleutuivat, mutta pystyyn hän sentään kykeni. Kellarikerroksessa oli
kaksi ikkunaa, joista olisi kyllä voinut päästä ulos, mutta niissä
oli rautaristikot. Piti nämä murtaa ulos, mutta millä? Vasili alkoi
tunnustella pimeässä. Kellarissa oli laudanpätkiä, joista hän löysi
yhden teräväpäisen, ja alkoi sillä vääntää ulos tiilikiviä, jotka
pitelivät ristikkoa. Kauan hän sai tehdä työtä. Kukko jo toisesti
lauloi, ja yhä pysyi ristikko liikkumatta. Vihdoin antoi toinen puoli
myöten. Vasili pisti laudanpätkän alle ja painoi, jolloin ristikko
vääntäysi kokonaan auki. Mutta samassa putosi yksi tiilikivistä ja
kolahti pahasti. Jokohan vahtimies kuuli. Vasilin sydän kouristui.
Kaikki oli hiljaa. Hän kiipesi ulos ikkunasta. Karkauksen piti tapahtua
vankilanmuurin yli kiipeämällä. Pihan nurkassa oli seinän juurella
vajarakennus. Piti kiivetä tämän katolle ja siitä muurin yli. Piti
ottaa mukaan laudanpätkä, jota ilman ei voinut kiivetä. Vasili palasi
jälleen ikkunan kautta, kiipesi uudelleen ulos laudanpätkä mukanaan
ja sydän kurkussa kuulosteli missä vahtimies liikkui. Vasili oli
arvannut oikein: vahtimies käveli pihaneliön toisella puolella. Vasili
tuli vajarakennuksen luo, asetti sitä vastaan laudanpätkän ja koetti
kiivetä. Lauta luiskahti alas. Vasili oli sukkasillaan, hän heitti
ne pois voidakseen paremmin varpailla tarttua kiinni, asetti laudan
jälleen nojalleen, hyppäsi sen päälle ja tarttui käsin räystääseen. —
Pitele nyt, purista lujasti, lujasti. Jo oli polvi räystään päällä.
Vahtimies oli tulossa. Vasili jää siihen pitkäkseen tyrmistyksissään.
Vahtimies ei huomaa, etenee jälleen. Vasili ponnahtaa ylös. Peltikatto
paukkuu jalkojen alla. Vielä askel, vielä kaksi, siinä on muuri. Muurin
harjalle on helppo käsin ylettyä. Nyt on toinen käsi kiinni, nyt jo
toinenkin, nyt vielä luja ponnistus ja hän on muurin harjalla. Kun ei
vain hypätessä särkisi itseään. Vasili kääntyy takaperin, laskeutuu
käsiensä varaan, venyttäytyy riipuksiin, päästää toisen kätensä, sitten
toisen, Jumala auttakoon! Maassa. Maa on pehmeä.
Jalat ovat ehjät ja hän juoksee.
Esikaupungissa avaa Malanja hänelle oven, ja hän sukeltautuu lämpimän,
vaatepalasista kokoon ommellun peitteen alle.