Tshujevin sijasta nyt Stepan vuorostaan usein luki evankeliumia ääneen,
ja toisten vankien hoilottaessa hävyttömiä lauluja toiset kuuntelivat
hänen lukemistaan ja puheitaan luetun johdosta. Erittäinkin kaksi
vangeista oli äänettömiä ja hartaita kuulijoita: muuan pakkotyöhön
tuomittu murhaaja, pyöveli Mahorkin, ja sitten Vasili, joka oli
uudelleen joutunut varkaudesta samaan vankilaan tuomiotaan odottamaan.
Mahorkin oli kahteen kertaan vankilassaolonsa aikana täyttänyt pyövelin
tehtäviä, kumpaisellakin kerralla muulla paikkakunnalla, koska ei
oltu voitu löytää miestä, joka olisi ottanut toimeenpannakseen mitä
tuomarit tuomitsivat. Ne talonpojat, jotka olivat surmanneet Pjotr
Nikolajevitshin, olivat sotaoikeuden tuomittavina ja kaksi heistä oli
tuomittu hirtettäväksi.
Mahorkin vaadittiin Pensaan virkavelvollisuuttansa täyttämään.
Ennen hän oli tällaisissa tapauksissa heti kirjoittanut anomuksen
kuvernöörille, ilmoittaen olevansa komennettu virkatehtäväänsä ja
pyytäen läänin päällikköä määräämään hänelle kuuluvat päivärahat;
mutta nyt hän vankilapäällystön suureksi hämmästykseksi kieltäysi
matkustamasta eikä enää ottanut pyövelin tehtäviä suorittaakseen.
— Joko raipat ovat unohtuneet? — kiljasi vankilantirehtööri.
— Jos raipat, niin raipat, mutta tappaminen on laitonta.
— Siltäkö Pelagejushkinilta olet sen viisauden onkinut? Luulet kai
hyvänkin profeetan vankilasta löytäneesi. Mutta maltahan!