Saipa Maria Semjonovna taas muutamasti eläkerahansa nostetuksi ja
palatessaan rahakonttorista kotiin tapasi tutun opettajan.
— No, Maria Semjonovna, joko taas tuli rahaa? — kysyi opettaja, huutaen
toiselta puolen katua.
— Tuli niinkin, — vastasi Maria Semjonovna, — nyt vain lävet tukkoon.
— Paljon sitä kai tuli, jäänee muuhunkin, — sanoi opettaja ja jatkoi
matkaansa, nostaen hyvästiksi lakkiaan. — Hyvästi, — sanoi Maria
Semjonovna ja opettajaan katsoessaan törmäsi yhteen kookkaan miehen
kanssa, jolla oli pitkät kädet ja ankarat kasvot.
Kotiportille tullessaan hän näki ihmeekseen uudelleen saman
pitkäkätisen miehen. Kun Maria Semjonovna oli mennyt portista,
seisoskeli mies vähän aikaa siinä, kääntyi sitten ja poistui.
Maria Semjonovnaa alussa vähän kammotti. Mutta kun hän oli tullut
kotiin ja jakanut tuomiset ukolle ja risatautiselle pikku Fedjalle
ja hyväillyt ilosta vikisevää Tresorkaa, pääsi hän jälleen entiselle
hyvälle mielelleen, antoi rahat isälle, ja ryhtyi työhönsä, joka ei
hänellä milloinkaan keskeytynyt.
Mies, jonka hän oli tavannut, oli ollut Stepan.
Majatalosta, missä Stepan oli murhatyönsä suorittanut, hän ei mennyt
kaupunkiin. Ihme kyllä, mutta muistaessaan viimeistä murhatyötään, hän
ei sitä kauhistunut, vaan päinvastoin muisteli mielellään monta kertaa
päivässä. Hän oli hyvillään, että oli osannut suorittaa asiansa niin
puhtaasti ja sukkelasti, ettei kukaan ollut saanut siitä vihiä, eikä
päässyt häiritsemään vastaisia samanlaisia tekoja. Juodessaan kapakassa
teetä hän tarkasteli ihmisiä yhä vain siltä kannalta, miten voisi
heitä tappaa. Hän oli mennyt yösijaa pyytämään tutun kuorma-ajurin
luo. Ajuri itse ei ollut kotosalla. Stepan lupasi odottaa ja istui
jutellen vaimon kanssa. Kun tämä meni uunin luo, juolahti Stepanin
mieleen tappaa hänet. Stepan ihmetteli itsekin tätä ajatusta ja pudisti
itselleen päätänsä, mutta samassa veti saapasvarrestaan esille veitsen,
kaatoi akan ja katkaisi hänen kurkkunsa. Lapset alkoivat huutaa; hän
tappoi nekin, ja läksi kaupungista, sinne yöpymättä. Hän nukkui yönsä
kaupungin ulkopuolella olevassa kapakassa. Seuraavana päivänä tuli
takaisin samaan kaupunkiin ja kuuli nyt Maria Semjonovnan ja opettajan
välisen keskustelun. Maria Semjonovnan katse oli säikyttänyt häntä,
mutta sittenkin hän päätti murtautua taloon ja ottaa rahat, joista
oli ollut kadulla puhe. Yön tultua hän rikkoi lukon ja hiipi sisälle.
Ensimäisenä heräsi nuorempi, nainut tytär, ja rupesi huutamaan, jolloin
Stepan heti tappoi hänet. Vävy heräsi ja kävi Stepanin kimppuun,
tarttuen häntä kurkkuun ja taisteli kauan hänen kanssaan, mutta Stepan
oli voimakkaampi. Saatuaan vävyn hengiltä Stepan meni taistelusta
hullaantuneena väliseinän toiselle puolelle. Sen takana makasi
vuoteella Maria Semjonovna ja istuilleen kohoutuneena katseli Stepaniin
pelästynein, lempein silmin, ja teki ristinmerkkejä. Jälleen säikytti
hänen katseensa Stepania. Stepan loi silmänsä maahan.
— Missä rahat? — sanoi hän katsettaan nostamatta.
Maria Semjonovna oli vaiti.
— Missä rahat? — sanoi Stepan näyttäen veistä.
- Mikä sinun on, saako tuolla tavalla? — sanoi Maria Semjonovna.
— Näkyyhän saavan.
Stepan tuli hänen luoksensa aikoen tarttua hänen käsiinsä, jottei se
pääsisi häntä häiritsemään, mutta Maria Semjonovna ei nostanut käsiänsä
vastarintaan, vaan ainoastaan painoi ne poveansa vastaan ja toisti
huokaisten:
— Voi, se on suuri synti. Ajattele toki itseäsi. Muita surmaat, mutta
vielä pahemmin surmaat itsesi. Voi sinua, — huudahti hän.
Stepan ei voinut enää kestää hänen ääntänsä ja sivalsi veitsellä
kohti hänen kurkkuansa. "Mitä pitkistä puheista?" — Maria Semjonovna
vaipui koristen tyynylle tahraten sen veritulvaan. Saatuaan käsiinsä
mitä tarvitsi Stepan sytytti paperossin, katseli ympärilleen, korjasi
pukunsa ja meni ulos. Hän luuli pääsevänsä näistäkin murhista yhtä
vähällä kuin oli päässyt entisistä, mutta ehtimättä vielä yöpaikkaansa
hän jo tunsi semmoista väsymystä, ettei voinut jäsentäkään liikuttaa,
vaan paneutui ojaan ja nukkui siinä lopun yötä, koko päivän ja
seuraavan yön.
Toinen osa.