Kaksi vuotta sitten oli Donin kasakkain maasta tullut Pietariin
yliopistokursseille kaunis, etelämaalainen neiti Turtshaninov. Tämä
neiti tapasi Pietarissa ylioppilas Tjurinin, Simbirskin läänin
kuvernöörin pojan, ja rakastui häneen, mutta ei rakastunut tavallisella
naisrakkaudella, toivoen päästä hänen vaimokseen ja hänen lastensa
äidiksi, vaan toveruusrakkaudella, jonka perustuksena oli etupäässä
sama viha ja inho oleviin oloihin ja niitä kannattaviin ihmisiin,
ja jota elätti tietoisuus heidän oman henkisen, sivistyksellisen ja
siveydellisen tasonsa etevämmyydestä noiden toisten rinnalla.
Neiti Turtshaninov oli hyväpäinen, hänen oli helppo muistaa luentojen
sisällyksiä ja suorittaa tutkintoja. Sitäpaitsi hän luki tavattoman
paljon uusia kirjoja. Hän oli vakuutettu kutsumuksensa olevan olevien
olojen kukistamisessa, eikä suinkaan lapsien synnyttämisessä ja
kasvattamisessa, jommoista hän päinvastoin halveksi ja ylenkatsoi.
Olevat olot hänen mielestään kahlehtivat kansan parhaita voimia, ja
hänen tehtävänsä oli siis osottaa ihmisille se uusi elämän tie, jota
Euroopan uusimmat kirjailijat hänelle itselleen osottivat. Terveen
täyteläänä, vaaleaihoisena, punaposkisena, kauniina, mustasilmäisenä,
suuri musta palmikko niskassa, hän herätti miehissä tunteita, joihin ei
olisi tahtonut eikä voinutkaan vastata, koska oli kokonaan antautunut
personalliseen kiihotustoimeen. Mutta hän oli sentään mielissään siitä,
että herätti tämmöisiä tunteita, jonka vuoksi ei ollut välittämättä
ulkomuodostaan, ellei tosin koreillutkaan. Hän oli hyvillään, että
miellytti ihmisiä ja että hänellä samalla oli tilaisuus osottaa,
kuinka vähän hän välittää siitä, mitä muut naiset pitävät niin
suuressa arvossa. Hänen mielipiteensä taistelukeinoista olevia oloja
vastaan olivat jyrkempiä kuin enimpien toverien ja myös ystävänsä
Tjurinin. Hänen mielestään saattoi taistelussa tulla kysymykseen kaikki
keinot, murha siihen luettuna. Siitä huolimatta oli juuri tämä sama
vallankumouksellinen neiti Katja Turtshaninov sydämestään sangen hyvä
ja uhrautuvainen nainen, joka aina asetti välittömästi muiden edut
omiensa edelle ja aina vilpittömästi iloitsi tilaisuudesta jotakin
palvella - lasta, vanhusta, eläintä. Kesäänsä neiti Turtshaninov
vietti Volgan varrella olevassa maaseutukaupungissa, ystävättärensä,
kansakoulunopettajattaren luona. Tällä samalla paikkakunnalla
asui isänsä luona myöskin ylioppilas Tjurin. He kaikki kolmisin
piirilääkärin kanssa tapasivat usein toisensa, lukivat samoja kirjoja,
väittelivät ja intoilivat. Tjurinien maatila oli sen Levintsovien
maatilan vieressä, johon hoitajaksi tuli Pjotr Nikolajevitsh. Kohta kun
Pjotr Nikolajevitsh oli ottanut ohjakset käsiinsä, oli nuori Tjurin
huomannut Levintsovskin kartanon talonpojissa itsenäistä henkeä ja
lujaa omain oikeuksiensa valvomista, ja sentähden kääntänyt heihin
huomionsa. Hän kävi usein kylässä keskustelemassa talonpoikien kanssa,
selitteli heille sosialismin teoriaa yleensä, ja maan yleisomaisuudeksi
tekemistä erikseen.
Pjotr Nikolajevitshin murhajuttua koskevassa oikeudenkäynnissä oli
vallankumouksellisten paikalliskomitealla paljon muistuttamista
oikeudenkäyntiä vastaan ja he lausuivat rohkeasti julki mielipiteitään.
Jutun käsittelyssä oli tullut ilmi Tjurinin käynnit kylässä ja
keskustelut talonpoikien kanssa. Tjurinin luona tapahtui kotitarkastus,
jolloin tavattiin muutamia vallankumouksellisia lentokirjasia,
ylioppilas vangittiin ja vietiin Pietariin.
Neiti Turtshaninov matkusti nyt hänen jälessään ja pyrki vankilaan
häntä tapaamaan, mutta ei päästetty tavallisena päivänä, vaan
ainoastaan kaikkien yhteiseen kohtaukseen, jolloin neiti sai puhua
Tjurininsa kanssa kahden toisistaan erotetun ristikon kautta. Tämä
tapaus pani hänen mielensä vielä enemmän kuohuksiin. Mutta äärimmilleen
hän kiihtyi, kun kaunis santarmiupseeri antoi hänen ymmärtää olevansa
valmis myönnytyksiin, jos neiti vain suostuu hänen ehdotuksiinsa. Tämä
puhalsi ilmiliekkiin hänen katkeruutensa ja vihansa kaikkea esivaltaa
vastaan. Hän meni poliisipäällikön puheille. Poliisipäällikkö sanoi
hänelle saman kuin oli sanonut santarmiupseerikin, etteivät he voi
mitään, vaan että asia on ministerin vallassa. Neiti esitti kirjallisen
anomuksen ministerille, pyytäen kohtausta. Siihen tuli kielto. Silloin
hän teki epätoivoisen päätöksen ja osti revolverin.