Kylän pappi ja papin rouva ottivat Misailin vastaan suurilla
kunnianosotuksilla ja seuraavana päivänä hänen tulonsa jälkeen
kutsuttiin kaikki kansa kirkkoon. Misailin yllä oli uusi silkkinen
papinkaapu, risti rinnalla, pitkä papintukka hajallaan. Hän nousi
korkealle piispanistuimelle, viereen kävi seisomaan pappi, vähän
edemmäs lukkarit ja laulajat, mutta syrjäoville asettuivat poliisit.
Saapuville tulivat myöskin lahkolaiset, likaisissa turkkitakeissaan.
Messun jälkeen piti Misail saarnan, kehottaen kirkosta luopuneita
palaamaan uudelleen sen helmaan, uhaten helvetin tuskilla ja luvaten
täydellistä anteeksiantamusta katuville.
Lahkolaiset olivat vaiti. Kun heiltä kysyttiin luopumisensa syitä, he
vastasivat syyn olevan siinä, että kirkossa rukoiltiin käsin tehtyjä
puujumalia, — ettei raamatussa semmoisiin käsketty, vaan päinvastoin
kiellettiin. Kun Misail kysyi Tshujeviltä, oliko siinä perää, että he
nimittivät jumalankuvia laudanpätkiksi, vastasi Tshujev: käännä nurin
mikä jumalankuva tahansa, kyllä sen itsekin näet. Kun sitten kysyttiin,
miksi he eivät tunnusta pappeja, he vastasivat raamatussa sanottavan:
ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi myös antakaa, mutta papit jakavat
armolahjojaan vain rahasta. Kaikkiin Misailin yrityksiin nojautua
raamattuun vastasivat räätäli ja Ivan rauhallisesti, mutta jyrkästi,
tuoden esiin kohtia raamatusta, jonka he perin pohjin tunsivat. Misail
suuttui ja uhkasi maallisella vallalla, johon lahkolaiset vastasivat,
että on sanottu: minua on vainottu — niin tullaan myös teitä vainoomaan.
Asia oli päättynyt jotakuinkin hyvin, mutta seuraavan päivän
aamujumalanpalveluksessa Misail piti saarnan kirkonvastustajain
turmiollisuudesta, siitä, että nämät ansaitsisivat mitä kovimpia
rangaistuksia, ja kirkosta tulevan väen joukossa alettiin puhua, että
pitäisi niitä jumalattomia vähän kurittaa, kun niin kansaa villitsivät.
Ja samana päivänä, Misailin syödessä lohta ja siikaa lääninrovastin ja
kaupungista saapuneen tarkastajan seurassa, syntyi kylässä kahakka.
Oikeauskoiset kokoontuivat Tshujevin tuvan edustalle odottamaan
lahkolaisten ulostuloa, antaakseen niille selkään. Lahkolaisia oli
kaikkiaan 20 miestä ja naista. Misailin saarna ja oikeauskoisten
kokous ja niiden uhkaavat puheet herättivät lahkolaisissa vihaa, joka
oli ennen olematonta. Ilta oli jo hämärtynyt, olisi ollut lypsyn
aika, mutta oikeauskoiset seisoivat yhä odottamassa, pieksivätpä
vielä tuvasta tulleen pojan, palauttaen hänet takaisin. Lahkolaiset
neuvottelivat mitä olisi ollut tekeminen, mutta olivat erimielisiä.
Räätäli puhui: täytyy kärsiä, ei saa panna vastaan. Mutta Tshujev
sanoi, että jos aina vain kärsii, niin ne pieksevät kaikki, — otti
hiilihangon käteensä ja astui ulos tuvasta.
— Antaapa sitten tulla Mooseksen lain mukaan, — huusi hän ja alkoi
lyödä oikeauskoisia ja löi yhdeltä silmän sinelmälle. Muut pääsivät
sillä välin livahtamaan tuvasta ja hajosivat koteihinsa.
Tshujev tuomittiin harhaoppiin viettelemisestä ja Jumalan
pilkkaamisesta.
Mutta isä Misail palkittiin,