Pjotr Nikolajevitshin suhde kansaan oli nyt peräti muuttunut,
ja samoin kansan suhde häneen. Ei mennyt vuottakaan, niin hänen
metsästään vietiin 27 tammea ja poroksi poltettiin vakuuttamaton riihi.
Pjotr Nikolajevitsh tuli siihen johtopäätökseen, että sikäläisten
talonpoikain kanssa olivat kaikki hyvät välit mahdottomia.
Siihen aikaan hakivat Liventsovit hoitajaa maatilalleen, ja
läänihallituksen esimies suositteli Pjotr Nikolajevitshiä piirikunnan
parhaimpana isäntänä. Liventsovien tavattoman suuri tila ei tuottanut
mitään tuloja, ja talonpojat käyttivät kaikkia etuja hyväkseen. Pjotr
Nikolajevitsh otti nyt järjestääkseen asiat uudelle kannalle, ja
annettuaan oman tilansa vuokralle muutti vaimoineen kaukaiseen Volgan
varrella olevaan maakuntaan.
Pjotr Nikolajevitsh oli aina ollut järjestyksen mies, mutta nyt oli
hänellä entistä enemmän syytä olla sallimatta, että tuo metsistynyt,
raaka kansa saisi laittomasti anastaa haltuunsa vierasta omaisuutta.
Hän nautti tilaisuudesta saada opettaa heitä ja kävi asiaan käsiksi
kovin kourin. Yhden talonpojan toimitti metsänvarkaudesta linnaan,
toisen pieksi omin käsin, kun se ei antanut tietä, eikä nostanut
lakkia. Niiden niittyjen suhteen, jotka olivat riidanalaiset ja joita
talonpojat pitivät ominaan, ilmoitti Pjotr Nikolajevitsh heille,
että jos vain laskevat sinne karjansa, niin hän ottaa kaikki elukat
takavarikkoon.
Kevään tultua talonpojat päästivät karjan kartanon niityille,
niinkuin olivat muinakin vuosina tehneet. Pjotr Nikolajevitsh
kokosi renkinsä ja käski ajaa karjan kartanon tarhaan. Talonpojat
olivat kynnöksillään ja sen vuoksi saivat rengit akkain huudoista
huolimatta karjan ajetuksi määräpaikkaan. Työstä palattuaan talonpojat
kokoontuivat ja tulivat kartanolle karjaansa takaisin vaatimaan. Pjotr
Nikolajevitsh tuli heidän puheilleen pyssy olalla (hän oli juuri
palannut tarkastusmatkalta) ja ilmoitti, että karja annetaan takaisin
vain 50 kopekan maksua vastaan sarvipäältä ja 20 kop. lampaalta.
Miehet alkoivat huutaa niittyjä omikseen, sanoen, että heidän isänsä
ja esi-isänsä olivat niitä hallussaan pitäneet ja että karjan
takavarikkoonotto oli laiton teko.
— Anna karja takaisin, muuten käy huonosti, — sanoi muuan ukko,
uhkaavasti lähestyen Pjotr Nikolajevitshiä.
— Mitä sillä tarkoitat? — huusi Pjotr Nikolajevitsh aivan kalpeana
tullen ukkoa vastaan.
— Anna pois, nylkijä!
— Vai nylkijä! — kiljasi Pjotr Nikolajevitsh ja löi ukkoa korvalle.
— Tappelemaanko sinä?! Pojat, viekää karja väkisin. Joukko alkoi
lähestyä. Pjotr Nikolajevitsh aikoi lähteä, mutta häntä ei päästetty.
Hän rupesi riuhtomaan itseään irti. Pyssy tällöin laukesi ja tappoi
erään talonpojan. Nyt syntyi ankara mellakka. Pjotr Nikolajevitsh
lyötiin maahan. Ja viiden minutin kuluttua hänen runneltu ruumiinsa
laahattiin ojakuoppaan. Surmaajat vedettiin sotaoikeuteen, kaksi heistä
tuomittiin hirtettäväksi.