Maaseutukaupungissa, erillään muista rakennuksista asui talossaan
muuan ukko, entinen virkamies, juopottelija, kaksine tyttärineen ja
vävyineen. Naimisissa oleva tytär joi hänkin ja piti huonoa elämää,
mutta vanhempi, leski Maria Semjonovna, ryppyinen, laiha, 50-ikäinen
nainen, elätti yksin kaikkia: hänellä kun oli 250 ruplan vuotuinen
eläke miehensä jälkeen. Maria Semjonovna sai kuitenkin yksinänsä
tehdä kaikki työt. Hoiti heikkoa, päihtynyttä isäukkoa, sisarensa
lasta, keitti ruuat, pesi pyykit. Ja niinkuin tavallisesti käy, hänen
niskoilleen pantiin kaikki toimet, ja häntä kuitenkin kaikki kolme
haukkuivat, lanko joskus humalapäissään löikin. Hän kärsi kaikki
nöyrästi, nurkumatta, ja taaskin, niinkuin tavallisesti aina, mitä
enemmän teki työtä, sitä enemmän sai aikaan. Vielä hän ehti köyhiäkin
auttaa, antoi palasen omastaan, jakeli vaatteitaan ja palveli
sairaanhoidossa.
Kerran oli Maria Semjonovnan luona ompelemassa muuan ontuva, jalkapuoli
maanräätäli. Tekeillä oli ukon päällysnutun korjaus ja Maria
Semjonovnalle laitettiin lämmintä vuoria puoliturkkiin talvella torilla
käydäkseen.
Ontuva räätäli oli viisas ja tarkka mies, joka oli liikkuvan ammattinsa
vuoksi nähnyt paljon erilaisia ihmisiä ja viallisen jalkansa tähden
saanut aina istua ja siitä tottunut paljon ajattelemaan. Viikon
päivät viivyttyään Maria Semjonovnan töissä hän ei voinut kylliksensä
ihmetellä tämän elämää. Kerran tuli leski käsiliinoja pesemään
kyökkiin, missä räätäli ompeli, ja joutui hänen kanssaan puheisiin,
jolloin räätäli kertoi, miten veli oli hänelle vääryyttä tehnyt ja hän
vihdoin siitä eronnut.
— Luulin asiain siitä erosta paranevan, mutta puutepa tuo näkyy
sittenkin seuraavan.
— Paras on olla vaihtamatta oloja toisiin, ja elää niinkuin on elänyt,
— elää niinkuin elää.
— Sitäpä minä tässä olenkin katsastellut, kuinka ihmeessä sinä Maria
Semjonovna aina vain yksinäsi kaikki ihmisten asiat toimitat. Etkä näy
niiltä paljonkaan kiitosta saavan.
Maria Semjonovna ei sanonut tähän mitään.
— Olet kaiketi kirjoista päässyt perille, että siitä palkka toisessa
elämässä annetaan.
— Siitä asiasta ei meillä voi olla tietoa, — sanoi Maria Semjonovna, —
mutta niin vain on paras elää.
— Puhutaanko sellaisesta kirjoissa?
— On siitä kirjoissakin, — sanoi Maria Semjonovna, ja luki räätälille
evankeliumista vuorisaarnan. Räätäli vaipui mietteihinsä. Ja kun sitten
työnsä suoritettuaan palasi kotiin, hän lakkaamatta ajatteli mitä oli
Maria Semjonovnalta oppinut, mitä tämä oli sanonut ja mitä lukenut
hänelle.