Ivan Mironov oli sillä välin tullut sukkelaksi, rohkeaksi ja
menestyväksi hevosvarkaaksi. Hänen vaimonsa Afimja, joka ennen oli
haukkunut hänen huonoa tointansa, oli nyt tyytyväinen ja ylpeä
miehestään, kun tällä oli veralla peitetty lammasturkki, ja hänellä
itsellään saali ja uusi päällysnuttu.
Kylässä tiedettiin yleensä, ettei yksikään hevosvarkaus tapahtunut Ivan
Mironovin avutta, mutta kukaan ei uskaltanut ruveta todistajaksi häntä
vastaan, ja kaikista epäluuloista hän suoriutui puhtaana ja viattomana.
Viimeisen varkautensa hän suoritti yötarhasta Kolotovkassa. Milloin
kävi laatuun, vei Ivan Mironov hevosia mieluummin herraskartanoista ja
kauppiailta. Mutta kun varastaminen tilanomistajilta ja kauppiailta
oli vaikeampaa, ja kun sopivia paikkoja ei sattunut olemaan käsillä,
vei hän kyllä talonpojiltakin. Niinpä nyt Kolotovkan kylässä vei
hevostarhasta yöllä sattuman kaupalla mitä hevosia vain käsiinsä sai.
Tekosen suoritti sukkela Gerasim. Talonpojat huomasivat hevosvarkauden
vasta aamuhämärissä ja riensivät kaikille teille hakemaan jälkiä. Mutta
hevoset seisoivatkin kruununmetsässä olevaan rotkoon piilotettuina.
Ivan Mironovin oli aikomus seisottaa niitä täällä seuraavaan yöhön
asti, ja yöllä kiidättää sadan virstan päässä olevan tutun talonmiehen
luo. Ivan Mironov kävi tapaamassa Gerasimia metsässä, toi hänelle
piiraisia ja viinaa ja oli palaamassa metsäpolkua myöten, mistä luuli
pääsevänsä kenenkään näkemättä. Onnettomuudekseen hän kuitenkin tapasi
vahtisotamiehen.
— Sienessäkö on oltu? — kysäsi sotamies.
- Eihän niitä tänä vuonna ole, - vastasi Ivan Mironov osottaen
niinivasuun, jonka oli ottanut varalle mukaansa.
— Ei ole tämä mikään sienikesä, ei, — sanoi sotamies, seisoskeli
jonkun aikaa, tuumaili ja kävi sitten ohitse. Sotamies oli kuitenkin
ymmärtänyt, etteivät asiat olleet oikein päin. Mikä Ivan Mironovin
oli pannut aamulla kruununmetsää kiertämään? Sotamies palasi ja alkoi
tarkastella paikkoja. Muutaman rotkon kohdalla hän kuuli hevosten
pärskytystä ja hiipi hiljaa sinne mistä sen kuuli. Syvänteen pohjalla
oli maa hevosten polkemaa ja sontaista. Tuonnempana istui Gerasim
jotakin syöden, ja hevosia seisoi sidottuina puun ympäri.
Sotamies juoksi kylään, otti mukaansa kylänvanhimman, järjestysmiehen
ja kaksi todistajaa. Kolmelta taholta lähestyivät miehet sitä paikkaa,
missä Gerasim oli, ja ottivat hänet kiinni. Gerasim rukka ei ruvennut
vastustamaan, vaan humalapäissään tunnusti kohta kaikki. Kertoi, kuinka
Ivan Mironov oli hänet juottanut ja vietellyt, ja kuinka oli luvannut
juuri nyt tulla metsään hevosia hakemaan. Miehet jättivät hevoset ja
Gerasimin paikoilleen, mutta itse menivät väijyksiin Ivan Mironovia
odottamaan. Hämärän tultua kuului vihellys. Gerasim vastasi. Mutta
tuskin oli Ivan Mironov alkanut laskeutua mäen rinnettä, kun miehet
hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja veivät kylään. Aamulla kokoontui väki
kylänvanhimman tuvan edustalle.
Ivan Mironov tuotiin esille ja kuulusteltiin. Ensimäisenä alkoi häntä
tutkia Stepan Pelagejushkin, kookas, harteva, pitkäkätinen mies, jolla
oli kotkan nokka ja kasvoissa synkkä ilme. Stepan oli yksinäinen mies,
joka oli juuri asevelvollisuudesta kotiinsa palannut. Hän oli vastikään
isän talosta eronnut ja omansa perustanut, kun häneltä vietiin hevonen.
Kaksi vuotta piti senjälkeen työskennellä kivilouhoksilla, ennenkuin
pääsi hankkimaan itsellensä parin uusia hevosia. Molemmat oli nyt Ivan
Mironov vienyt.
— Missä ovat hevoseni, — huusi vihasta kalveten Stepan, synkästi
katsoen milloin maahan, milloin Ivan Mironoviin.
Ivan Mironov kielsi. Silloin Stepan löi häntä vasten naamaa, ja
murskasi nenän, josta veri syöksähti.
— Sano, taikka tapan!
Ivan Mironov oli vaiti, pää kumarassa. Stepan iski pitkällä kädellään
toisen kerran, sitten kolmannen. Ivan Mironov oli yhä vaiti, viskeli
vain päätään puolelta toiselle.
— Lyökää kaikki! — huusi kylänvanhin. Ja kaikki alkoivat hutkia
miestä. Ivan Mironov kaatui äänettömänä, ja huusi maasta: raakalaiset,
perkeleet, lyökää vaikka kuoliaaksi, en pelkää teitä. — Silloin Stepan
sieppasi yhden varaamistaan kivistä ja särki sillä Ivan Mironovin pään.