Hevoset olivat sillä aikaa jo toimitetut piilopaikkaan. Tuima oli myyty
mustalaisille 18 ruplaan, Liinaharja oli vaihdettu talonpojalle, jonka
talo oli neljänkymmenen virstan päässä, Sorea oli ajettu pilalle,
teurastettu ja nahka myyty kolmeen ruplaan. Koko tämän hevosvarkauden
etunenässä oli ollut Ivan Mironov. Hän oli ennen palvellut Pjotr
Nikolajevitshin luona, tunsi talon tavat ja oli päättänyt ottaa rahansa
takaisin.
Vahinkonsa jälkeen tuossa kuponkijutussa oli Ivan Mironov kauan
juopotellut ja olisi juonut kaikki, ellei vaimonsa olisi häneltä
piilottanut suitsia, vaatteita ja kaikkea millä suinkin saattoi olla
hintaa. Päissään ollessaan Ivan Mironov lakkaamatta ajatteli sitä
miestä, joka oli hänelle vääryyttä tehnyt, ja kääntyi hänen vihansa
tästä kaikkiin muihinkin herroihin ja herraskaisiin, joiden hän luuli
vain meikäläisiä nylkemällä elävänkin. Olipa Ivan Mironov kerran
juopottelemassa Podolskin seuduilta olevien miesten kanssa, ja nämä
humalaiset kertoivat hänelle matkalla, miten olivat varastaneet
hevosia muutamalta moukalta. Ivan Mironov alkoi haukkua hevosvarkaita
siitä, että olivat varastaneet talonpojalta, — se on synti, — sanoi
hän; talonpojalle on hevonen kuin veli ikään, mutta sinä häneltä sen
riistät. Jos varastaa, niin varastaa herroilta. Ne koirat eivät muuta
ansaitse. Siitä pitemmälle puhuttaissa Podolskin miehet sanoivat,
että herroilta ei ole helppo hevosia viedä. Täytyy tietää ovet ja
lukot, eikä sinne ole ilman kotimiestä meneminen. Silloin muistui
Ivan Mironovin mieleen herra Sventitskij, jonka talossa hän oli
ollut renkinä, muistui, että Sventitskij oli kerran pidättänyt hänen
palkastaan puolitoista ruplaa särjetyn sahranterän vuoksi, muistui
myöskin kimohevoset, joita oli työssä käyttänyt.
Ivan Mironov kävi Sventitskijn luona muka työhön tarjoutumassa,
mutta oikeastaan vain päästäkseen kaikesta perille. Ja hän pääsikin
kaiken perille: että tallia ei vahdita, että hevosia ei pidetä yöllä
laitumella. Hän osotti varkaille tien ja teki tekosensa.
Kun saalis oli jaettu Podolskin miesten kanssa, palasi Ivan Mironov
kotiin viisi ruplaa taskussa. Kotona ei ollut mitään tekemistä, kun
ei hevostakaan ollut, ja siitä alkaen piti Ivan Mironov yhteyttä
hevosvarkaiden ja mustalaisten kanssa.