Ivan Mironov vietti yönsä putkassa juoppojen ja varkaiden
seurassa. Vasta puolenpäivän aikaan hänet vietiin komissariuksen
eteen. Komissarius tutki häntä ja lähetti konstaapelin seurassa
valokuvatarpeiden kauppiaan luo. Ivan Mironov oli pannut mieleensä
kadun ja talon numeron.
Kun konstaapeli oli saanut herran puheilleen, näyttänyt kupongin, ja
kun Ivan Mironov oli vakuuttanut herran olevan juuri saman, joka oli
kupongin antanut, teki Eugen Mihailovitsh kasvonsa ensin kummastuneiksi
ja sitten ankaran näköisiksi.
— Mies, oletko järkesi kadottanut? Näen hänet ensi kerran.
— Ai, ai, herra, pitäisi muistaa kerran kuolevansa, — puhui Ivan
Mironov.
— Mitä se mies höpisee? Oletko unissasi? Varmaan olet jollekin toiselle
myynyt, — sanoi Eugen Mihailovitsh. — Tai, odottakaa, voinhan kysäistä
vaimoltani, olisiko hän eilen ostanut puita.
Eugen Mihailovitsh lähti ulos ja kutsui heti luokseen pihamiehen,
kauniin, tavattoman voimakkaan ja sukkelan keikarin, iloisen Vasilin,
ja sanoi tälle, että jos kuka kysyy mistä viimeiset halot olivat
ostetut, pitää vastata, että varastosta, ja ettei talonpojilta ole
mitään puita ostettu. — Tässä muuan moukka väittää minun maksaneen
haloista väärällä kupongilla. Mies on pölkkypää ja puhuu pötyä,
mutta sinä olet järkevä ihminen. Älä siis muuta sano, kuin että
meillä ostetaan puut aina varastosta. Muuten olen jo kauan sitten
aikonut antaa sinulle tämän verran villatakkia varten, — lisäsi Eugen
Mihailovitsh, ja antoi pihamiehelle 5 ruplaa.
Vasili otti rahat, katsahti ahnaasti seteliin, iski silmää Eugen
Mihailovitshille, päänliikkeellä heilauttaen tukan silmiltään, ja
hymähti.
— Pöllöpäitä ne ovat kaikki. Sivistymättömiä. Herra on vain ihan
rauhassa. Kyllä minä sanon niinkuin pitää.
Ja vaikka Ivan Mironov itku kurkussa olisi kuinkakin rukoillut Eugen
Mihailovitshia tunnustamaan kuponkia omakseen, ja vaatinut pihamiestä
todistamaan hänen sanojaan tosiksi, pysyivät sekä Eugen Mihailovitsh
että pihamies yhä väitteissään, ettei oltu muka koskaan ostettu
puita kuormamiehiltä. Ja konstaapeli vei Ivan Mironovin takaisin
poliisikamariin, syytettynä kupongin väärennyksestä.
Ivan Mironov pääsi pujahtamaan vartijainsa käsistä seuraamalla
putkatoverinsa, humalaisen kirjurin neuvoa, ja antamalla viitosen
komissariukselle. Kuponki jäi poliiseille ja Ivan Mironovilla oli
taskussaan enää seitsemän ruplaa entisten kahdenkymmenenviiden
asemasta. Ivan Mironov joi noista seitsemästä ruplasta kolme, ja palasi
kotiin vaimonsa luo kasvot rikki lyötyinä ja nyrkit savessa.
Vaimo oli raskaudentilassa ja viimeisillään. Alkoi haukkua miestään.
Mies työnsi hänet luotaan, vaimo alkoi lyödä. Vastaamatta mitään meni
mies mahalleen penkille ja alkoi ääneensä ulvoa.
Vasta seuraavana aamuna vaimo ymmärsi mistä oli ollut kysymys, uskoi
miehensä sanoihin ja kiroili kauan rosvomaista herraa, joka oli hänen
Ivanaansa petkuttanut. Ja viinoista selvittyään Ivan muisti, mitä hänen
juomatoverinsa, muuan käsityöläinen oli eilen neuvonut, ja päätti
lähteä asianajajalle valittamaan.