Kohta kuuluikin eteisestä kahleitten kolina, joita poliisit toivat.
Pirttiin tultuaan heittivät Saulin lähelle lattialle, kun tiesivät
siinä tarvittavan.
Sauli rupesi noitumaan ja haukkumaan Hemmoa, että millä se insinöörin
rötkö vastaa viattoman vangitsemisen, eikä ollut nimismiehen kieltoa
kuulevinaan. Mutta nimismies ärjäisi: "Suu kiinni! Me emme hae kuria
kaukaa, jos sitä tarvitaan". Sitä totteli Sauli ja rupesi hiljaa
murisemaan juuri kuin itselleen.
Nyt ei ollut aikaa kauan, kun Saulilla olivat jalat ja kädet kahleissa.
Nimismies vaati nyt kestikievarin isännän itsensä vankia kyyditsemään
Huuhilan asemalle, johon hän itsekin poliiseineen seurasi passittamaan
vietäväksi kaupungin vankilaan odottamaan välikäräjiä. Hemmo sai palata
kotiinsa. Hemmo oli Saulin haukkumisen seassa kuullut uhkauksen, että
Sauli ei säästä henkeään kostaessaan Hemmolle tämän vangitsemisen.
Vaikka Hemmo uskoikin, että Sauli ei pääse niistä kahleista, niin
salainen pelontapainen tunne kuitenkin säilyi mielessä. Saattaahan
sattua, että keisari taas jonkin tapauksen nimessä vapauttaa. Silloin
jokainen silmänräpäys yöllä ja päivällä on vaaran alainen. Tämä
painajainen ei kuitenkaan Hemmolle tuottanut unettomia öitä, kun Sauli
tuomittiin elinkautiseksi, eikä nyt uusi keisari ollut valtaistuimelle
nousemisensa muistoksi elinkautisia vapauttanut yhtään eikä vielä
perintöruhtinaankaan syntymisen muistoksi elinkautisia vapauttanut.