Sipo oli ollut vain tämän vuoden Hirviniemessä. Hän koetti vuoden
vaihteessa rukoilla Hemmoa ottamaan hänet edelleen, mutta Hemmo sanoi,
ettei kannata siitä rahasta, mitä kunta maksaa. "Ja muuta velkaa
minulla ei ole. Ottakoon se, jonka kannattaa ottaa."
Sipo joutuikin nyt köyhään Rasiahon taloon, jossa ei useinkaan ollut
ruokaa talonkaan väelle, sitä vähemmän huutolaiselle. Kesän kielessä
levisikin tieto, että Sipo on kuollut, jonka tiedon mukana kuului, että
Sipo on kuollut nälänsurmiin.
Nyt Hirviniemen isäntäväestä tuntui siltä, että Hirviniemen asukkaista
puhekin loppuu. Muistokin niistä tuntui päivä päivältä painuvan
muinaisuutta kohden, jonka historiallisia merkkitapauksia vain
erikoisissa tapauksissa mainitaan ja muistellaan. Mutta kuluttua
vain kahden vuoden, keisari valtaistuimelle nousemisen muistoksi
lyhensi kaikkien vankien vankeutta, joitakin vapautti kokonaan. Niinpä
elinkautiseen vankeuteen tuomittujen vankeusajan lyhensi kahdeksitoista
vuodeksi. Sauli ja Eenokki olivat sen ajan jo olleet, joten Sauli
heti ilmestyikin Leppärannan kylälle, jota vastoin Eenokin tiedettiin
jääneen Etelä-Suomeen ja tulleen uskovaiseksi erään vankiloissa
kulkeneen naissaarnajan herätyksestä.
Saulilla sitä vastoin oli entinen sydän, jossa synkin viha oli Hemmoa
kohti siitä, että hänellä ei ollut nenää. Oli vain silmien kohdalla
pienet sierainten reiät. Vankeudessa ollessaan oli Sauli opetellut
suutariksi, joten hän Leppärannan kylälle asettui suutaroimaan,
kuitenkin aina väliin entiseen tapaansa etsien korttitovereita.
Lintupyssyn Sauli myöskin hankki, jolla harjoitteli metsästystäkin.
Leppärannan kylä oli perustanut yhtiömeijerin, johon oli kaikkina
arkiaamuina ennen kello seitsemää tuotava kermat.
Hirviniemestä oli meijerille enemmän kuin viiden kilometrin matka, niin
että sinne ei aamulypsyn kermat joutuneet, joten Hirviniemestä vietiin
iltasella.
Hemmo ja Paakkilan isäntä Ville olivat sopineet, että vuoroiltoina
viepi kumpikin kummankin talon kermat.
Oltiin jo lokakuussa. Sauli otti selvän, minä päivinä oli Hemmon
vuoro viedä kermoja meijeriin. Tänä iltana hän tiesi olevan Hemmon
vuoron. Sauli oli nyt Marjokankaan talossa suutarina, mutta siinä
lopetti työnsä jo aamupäivästä ja sanoi lähtevänsä Jämäskylään. Sanoi
siellä olevan hyvän ystävän, jonka sanoi täysinpalvelleena päässeen
valtion palveluksesta samalla kertaa kuin hänkin. Sanoi kiirehtivänsä
lähtöä, että kerkeää tänä päivänä perille. Sanoi sen kuuden penikulman
taipaleen kerkeävänsä kävellä, kun panee juoksua lisäksi.
Hemmo aina vei itse kermat meijerille senkin tähden, että sai itse
merkitä kerman määrän omaan kirjaansa, kun usein kuului valituksia,
että sen ja senkin kermat eivät ole oikein meijerin kirjoissa. Tänä
iltana hän kuitenkin toimitti renkinsä viemään kermat.
Hemmolla oli valkean harmaa ori ja rattaatkin erilaiset kuin muilla.
Oli kahden kilometrin pituinen asumaton taival, jonka keskivälillä oli
syvä puron tökrö, jossa tie putosi jyrkästi alas ja yhtä jyrkästi nousi
ylös, joten siinä ei voinut juosten ajaa. Hemmon rengillä oli saman
näköinen hattu päässä kuin Hemmollakin jokapäiväinen hattu.
Rattaat olivat nousemassa puron tökröstä nikaran päälle. Läheltä tietä
kuului kiväärinlaukaus, jota hevonen säikähti, silmänräpäyksessä
tempasi rattaita niin äkäisesti, että kermapänikät miehineen lentivät
maahan. Ori laukkasi, minkä hänestä lähti, ja meni lähinnä tietä olevan
Emmalan talon kartanolle, missä vapisten ja korskuen pystypäisenä
katsoi sinne päin, mistä oli tullut. Ihmiset talosta tulivat hevosen
luo ja nähtyään sen hädän ja rattaat tyhjänä arvasivat asian. Talon
kolme miestä lähti lyhty mukana ottamaan selvää asiasta. Niinpä
tultuaan kurun ojalle näkivät miehen keskellä tietä kuolleena verissään
ja kermapänikät pitkänään, toinen tiellä ja toinen tien vieressä.
Vaikea ei ollut arvata, kenen tekemä tämä teko oli, mutta siitä syntyi
vaikeampi kysymys, miten saada sille lain voima.
Yksi Emmalan miehistä lähti hakemaan Hemmon hevosta.
Kohta tulikin hevonen, joka taluttamalla ja houkuttelemalla saatiin
murhapaikalle, missä se sittenkin vapisten ja yhden miehen turvasta
pidellessä seisoi.
Kuollut mies nostettiin rattaille. Kermapänikät olivat vuotaneet
tyhjiksi, nekin otettiin mukaan ja joukolla lähdettiin Hirviniemeen.
Hirviniemen kartanolla helähti kello, joka tunnettiin rattaitten
aisakelloksi. Ja kun se oli varhemmin kuin tavallisesti meijeriltä
kerkesi tulla, niin hieman pahaa aavistaen Hemmo syöksähti ulos ja kun
näki rattaitten ympärillä miehiä eikä renki Villeä, niin portaille
tultuaan jo huusi: "Mikä nyt on tapahtunut?"
- Ville on loukannut itsensä, lähdimme sitä tuomaan, sanoi Emmalan
isäntä.
- Loukannut itsensä, huudahti Hemmo ja juosten tuli rattaitten luo,
jossa kaiteen vieressä makasi mies pää ympäriinsä verissä.
Sen näkeminen koski Hemmoon niin, ettei voinut mitään puhua, meni vain
hevosen päänpuoleen ja riisui viedäkseen talliin. Tallista palatessaan
Hemmo taputti Villeä veriseen poskeen ja liikutettuna sanoi: "Sinunko
täytyi hengelläsi lunastaa minun henkeni."
Kyynelsilmin lähti Hemmo sisälle ja kutsui Emmalan miehiä mukaansa.
Aili-rouva joutui liikutuksen voimasta vuoteen omaksi. Se kuitenkin oli
iloa, että hänen miehensä sellaisen jumalallisen varjeluksen avulla
pelastui.
Hemmo kuitenkin tahtonsa voimalla syrjäytti tapahtuman kauheuden ja
rupesi Emmalan miesten kanssa puhelemaan. Emmalaan oli jo päivällä
kulkenut sana, että Sauli on jo aamupäivällä lähtenyt Marjokankaalta
tänä päivänä mennäkseen Jämäskylään.
Nyt Emmalan miesten kanssa päätettiin, ettei ruveta hätiköimään. Sauli
ajattelee olevansa turvassa Jämäskylässä ja ehkä ilmestyy joitakin
merkkejä, joita myöten päästään jäljille. Se päätös kuitenkin otettiin
huomioon joka talossa: Koko Leppärannan kylässä jokainen ihminen piti
korvansa auki kuullakseen, ilmestyisikö mitään merkkiä, joka antaisi
syytä käydä Saulin kimppuun. Sauli oli valinnut vanhan polkutien
Koliman kylän kautta Jämäskylään. Tämä polkutie kuitenkin Koliman kylän
luona meni maantiehen.
Vähää ennen kuin Emmalan miehet tulivat Hirviniemestä, oli Emmalaan
tullut kaksi miestä pyytämään majaa huomeneen asti, johon olivat
emännältä saaneet vastauksen, ettei hän lupaa tuntemattomille majaa,
luvatkoon isäntä, jos luvannee sitten, kun tulee, ei suinkaan siihen
kauan ole.
Emmalan miehet tulivat kotiin, ja vieraat ymmärsivät vanhimman
isännäksi. Toinen miehistä kääntyi isäntään ja sanoi: "Me tässä
emännältä pyysimme huomeneen majaa, mutta hän käski kysyä isännältä,
niin minkä vastauksen nyt teiltä saamme?"
- Mistä te olette? kysyi isäntä vieraita silmiin katsoen.
- Emme ole kovin kaukaa emmekä aivan porrasten edestä, Tavaskengältä
olemme.
- Mihin se on matka?
- Emme matkamme päätä tiedä. Tuolla Jämäskylällä tai oikeammin
Jämäsjärvellä loppui savottatyö. Lähdimme kylien kautta kuljeskelemaan,
jos jotakin työtä saisi henkiväkkäränsä pitimiksi. Jos ei tässä talossa
olisi työtä yli oman tarpeen, niin tottapahan huomisella päivällä taas
on suru itsellään.
- Olkaa vain yötä... Mutta mitä sinne matkoihin muuta kuuluu?
- Eipä juuri sanottavaa. Tuossa tuon Koliman kylän tällä puolen tulista
vilkkaa mies juoksi vastaan, jolla oli niin kiire, että nokka oli
jäänyt matkalle. Pekka sanoikin, että jossakin on hautuumaan veräjä
unohtunut auki ja on itse riettaan kynsistä päässyt livistämään.
- Mikä aika oli, tokko satuitte katsomaan kellojanne? kysyi isäntä.
- Kyllä se oli kuuden tienoissa. Me kylästä lähtiessämme katsoimme
kellojamme, jotka eivät olleet vielä kuutta, niin tiesimme kerkeävämme
tähän kylään yöksi.
- Oletteko köyhiä, kuten useat matkalaiset ovat, ettei ole iltaisen
varaa? kysyi isäntä.
- Emme ole köyhiä emmekä rikkaita, mutta päivän vara se toki pitää aina
olla. Meillä olisi rahaa povessa, että miestä kallelleen vetäisi, jos
ei pitäisi lähettää kotiin. Isä ja äiti elävät pahaisessa mökissä. Yksi
lehmä heillä on, jota imevät. Niitten leiväksi ja vaatteeksi lähetämme
liiat rahamme.
- Oikea teko... Sananlasku sanoo: "Sanasta syntyy sana, kypenestä maa
kytee." Oletteko käyneet rippikoulunne? kysyi isäntä.
- Emme ole, mutta ensi kesänä on aikomus lusikat pappilan uunin takaa
pelastaa, ilman ei pääse hienohelmoja viittä syltä likemmäksi, ne
sylkevät silmille ja potkivat takapuolille. Se koskee pahasti kunniaan.
- Olettekos muuten säilyttäneet kunnianne? Se neitosten potkiminen
siihen ei tee koloa, vaikka se vähän kirvelee.
- Viimeiseksi toki säilytämme kunniamme, vaikkakin se on ilman saatua.
Isäntä otti nyt vakavan muodon ja sanoi: "Tunnutte olevan reippaita
poikia. Teillä on työtä ja palkkaa meidän kylässämme. Jos meillä ei
olisikaan kauaksi, niin uskon, että Hirviniemen insinööri antaa vaikka
kymmeneksi vuodeksi."
- Minkä nimellinen insinööri Hirviniemessä asuu? kysyi Asko-niminen
mies.
- Hemmo Käpynen.
- Hemmo Käpynen. Tuttu on mies. Se on rautatieinsinööri. Monta
kuukautta olemme hänen työssään olleet ja monessa tilissä hänen
kynsistään palkkamme katsoneet. Soma nähdä sitä insinööriä. Herttainen
mies, mutta ankara vääryydestä, sanoi Asko ja punalti päätään sanojensa
painoksi.
Pekka, toinen miehistä, hymähti ja sanoi: "Sen toisessa kädessä
pysyykin mies, jos sillä vihaksi pistää." Olin kerran Juuso
Laikka-nimisen miehen kanssa poraamassa. Oltiin alkamassa uutta
reikää. Minä avokäsin rupesin lyömään jättäen rukkaseni maalle. Juuso
tiesi, että minä uusia rukkasiani säästääkseni heitin ne maalle. Se
toisen niistä näppärästi siirsi poran alle, johon oli lähes kymmenen
kiloinen moukarini putoamassa, enkä kerjennyt ajatella, mitä poran
alla on, katsoin vain poran päähän, johon oli lyötävä. Enkä vieläkään
olisi tiennyt kepposesta, mutta hän rupesi makeasti nauramaan. Silloin
huomasin kintaani, josta pora oli läpi mennyt. Tempasin sen ja olisin
läiskäyttänyt korvalle, mutta en tohtinut, kun Juuso oli vahvempi
minua. Aloin vain kiroilla moisesta viisaudesta. Juuso vain nauroi ja
sanoi: "Panin vain, ettei kiven sirut tulisi silmille tässä reikää
aloittaissa." Insinööri tuli Juuson selän takaa ja kysyi: "Mistä on
kysymys?" - "Tuo Juuso tietämättäni lipsautti tämän rukkaseni poran
alle." - Silloin insinööri tarttui Juusoa niskaan, tempasi syrjään ja
minulle ärjäisi: "Anna se pora tänne!" Ojensin poran. Silloin Juusolta
pääsi koreat rukoukset, lupasi maksaa kintaan, mutta siitä huolimatta
Juuso sai perälihoilleen, että moneen päivään oli istunta mahdotonta.
Juuso ei silti pyytänyt työstä eroa. Tämän jälkeen ei kuulunut
valituksia Juuson tekemistä ilkitöistä.
Isäntä näki, että iltaispöytä oli jo katettu, ja hän sanoi
ystävällisesti: "Nyt ruvetaan syömään ja huomenna lähdetään käymään
Hirviniemessä. Minullakin on sinne asiaa."
Huomenaamupäivällä miesten tullessa Hirviniemeen oltiin Villeä
puhdistamassa veristään ja laittamassa valkeihin liinoihin siksi,
kunnes kaupungista saataisiin arkku, jonka Hemmo oli jo eilen illalla
tilannut.
Tähän asti Asko ja Pekka eivät tienneet eilisiltaisesta tapahtumasta
mitään, mutta nyt mentyään Hemmon kamariin saivat kuulla koko juonen.
Asko ja Pekka saivat kuulla, miten tärkeitä todistajia he olivat,
josta tehtävästä he eivät aikoneetkaan vetäytyä pois. Päätettiin
kuitenkin joku viikko pitää asiaa salassa, että Sauli rauhoittuisi
uskomaan tekonsa onnistuneeksi. Asko ja Pekkakin lupasivat pitää Saulin
näkemisensä kenellekään virkkamatta. Saivatkin jäädä Hirviniemeen
töihin pitkäksi aikaa.
Tänä iltana tuli Emmalaan mies, niitä samoja Jämäsjärven savotasta
palaavia kuin Asko ja Pekkakin, pyytämään majaa huomeneen asti tai
työtä.
Isäntä lupasi miehen jäädä yöksi taloon, mutta samalla kysyi: "Tokko
siellä Jämäskylässä satuit näkemään mitään merkillistä miestä?"
- Näin kyllä. Viime yönä yösydämellä tuli Laatikan taloon mies, jolla
naamalauta oli sileä kuin härän otsa. Nokkaa oli vain sija, johon
sopisi kasvamaan, jos mieluinen siemenkasvukesä sattuu. Se tapasi siinä
erään miehen vonkaleen. Kuulosti niitten puheista, että olivat olleet
yhdessä samassa vankilassa.
- Kuulostiko, aikovatko yhdessä tai kumpikaan matkustaa pois kylästä?
kysyi isäntä.
- Kuulosti, että rupeavat yksin tuumin tekemään suutarin töitä, kun
siinä Jämäskylässä näin talvea vasten kuului olevan joka talossa
kengäntekoja, kun kylässä ei ole ollenkaan vakituista suutaria.
Täältähän tuo se tasanaamainen mies sanoi eilen aamulla lähteneensä.
Eikö sille täällä annettu työtä?
- Kyllä kai sille olisi ollut työtä tässäkin kylässä ja joissakin
taloissa se suutaroikin, mutta mikä lienee hänellä pistänyt päähän.
Marjokankaalla eilen aamulla oli kesken lopettanut työnsä ja
lähtenyt... Tunnetko sinä Asko ja Pekka Kurjenkaula nimisiä miehiä?
- Tunnen maasta hampaisiin asti kumpaisenkin. Huhtikuusta tähän
viikkoon olemme olleet samassa savotassa.
- Ne olivat tässä meillä mennyttä yötä ja pääsivät Hirviniemeen töihin.
Uskon, että siellä on sinullekin työtä, jos sitä haluat.
- Hyväpä on, että saa työtä. Työ työnä ei juuri erityistä herkkua
olisi, mutta kun ei saa ilman työtä tuloja ja tuloja täytyy olla, jos
mielii henkiväkkärä pysyä miehessä, sanoi mies levollisesti.
Huomenaamuna mies meni Hirviniemeen. Häneltä saatiin kuulla yhtä ja
toista. Oli tiennyt kertoa, että Sauli tuli Laatikan taloon yöllä,
juuri kun pirtin seinällä oleva kello oli päässyt lyömästä kahtatoista.
Oli sanonut kellonsa aloittavan seitsentä. Oli sanonut Koliman kylässä
käyneensä sukulaistalossaan ja lähteneensä sieltä kuuden aikana. Oli
näyttänyt mieli olevan levoton, oli puhunut paljon ja sekavasti,
että mistä asiasta rupesi puhumaan, niin kesken hyppäsi toiseen ja
kolmanteen, ja jos istui johonkin, kohta siirtyi toiseen paikkaan.
Koliman kylässä Kaskiahon pienessä torpassa oli Saulin äidin sisaren
tyttö emäntänä, jonka kotona tiedettiin Saulin käyneen. Hemmo kävi
Kaskiahossa kyselemässä, mihin aikaan sinä murhailtana Sauli oli
ollut siellä. Emäntä oli silloin yksin ollut kotona ja kertoi, että
Sauli tuli hikisenä. Sanoi kellonsa olevan viisi. "En tiennyt, oliko
se oikeassa, kun meillä ei ole muuta kelloa kuin Matilla taskukello,
joka oli hänellä mukanaan. Luulin kuitenkin, että se Saulin kello oli
jäljessä oikeasta. Oli mielestäni ollut paljon pitemmältä pimeätä, kuin
aina Matin kellon mukaan kello viiteen mennessä oli. Emäntä lopuksi
näkyi ajattelevan ja sanoi: 'Sauli näytti olevan levoton'."
Siinäkin Kaskiahon emännässä oli yksi todistaja.
Nyt Hemmo tilasi Tavaskengän rovastilta Askon ja Pekan
mainetodistukset. Niissä sanottiinkin, että Assarias ja Pekka Reetin
pojat Kurjenkaulat ovat hyvämaineiset. Assarias käynyt lukusilla kolme
kertaa ja Pekka kaksi, kumpaisenkin lukutaito merkitty hyväksi.
Hemmo lähti nyt nimismiestä tahtomaan vangitsemaan Saulia. Nimismies
lähtikin kahden poliisin kanssa mukaansa ottaen sekä jalka- että
käsikahleet. Hemmokin lähti mukaan, ei huvin vuoksi, vaan että jos
Sauli yrittäisi pakoon, niin ei jaloilla jättäisi.
Sauli oli vielä Laatikan talossa suutaroimassa, kun nimismies ilmestyi
taloon. Nimismiehen ilmoitettua asian ei Sauli yrittänytkään lähteä
pakoon. Rupesi vain kyselemään, mihin aikaan päivästä se kysymyksen
alainen murha on tapahtunut, johon Hemmo lujasti sanoi: "Kello kuusi
illalla."
- Mutta minä voin näyttää toteen, että kello viisi olin Koliman kylässä
Kaskiahon mökissä ja kello kuusi olin täällä tässä pirtissä. Tässä on
todistaja, että näin on asia, sanoi Sauli viitaten siihen toveriinsa.
Tämä samalla todistikin, että kuusi se oli kello Saulin tullessa.
Nimismies kysyi isännältä, tietäisikö hän niin olleen, mutta isäntä
sanoi: "Olin sisällä, etten tiennyt, millä ajalla tämä Sauliksi itseään
nimittävä mies oli tullut."
- Onkos tuo seinäkello aina oikeassa? kysyi Hemmo.
- Kyllä se auringon kanssa on liitossa, etteivät jätä toisiaan.
Hemmon kasvot punastuivat ja hän sanoi lujasti: "Minulla on
todistajat, että tuo kello on lyönyt yöllä kaksitoista, ennenkuin tämä
sileänaamainen on tullut tänne, joten se on lorua se kellon kuusi
oleminen. Minä vastuullani vaadin, että tämä mies täysin huolellisesti
vangitaan."