Hemmo oli rovastin eläessä saanut koulua käydä vain viisi luokkaa.
Rovasti kun kuoli, niin Hemmo joutui kohtalon kuljetettavaksi. Ei hänen
kuitenkaan tarvinnut turvautua kirveeseen ja kuokkaan, vaan aina oli
jotakin parempaa tointa, ellei yhtä, niin toista.
Oli kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun Hemmo pääsi lyseoon.
Kaitasalmen rovasti eläessään ja Ratulan emäntäkin oli toivonut häntä
papiksi, mutta rovastin kuolema oli hämmentänyt Hemmon koulutien, ja
nyt hän ilmestyi rautatieinsinöörinä. Niin sanottua Hettasen rataa oli
ruvettu rakentamaan, se tuli kulkemaan Leppärannan kylän halki. Radan
rakentaminen kuitenkin oli nyt niin alkuvaiheissaan, että suurimmissa
leikkauksissa vain tehtiin työtä. Niinpä kaukana kylältä erämaan
sydämessä oli niin kutsuttu Selkäharju, jonka poikki piti radan kulkea.
Oltiin kahden vaiheilla, tehdäänkö tunneli harjun läpi, vai avataanko
se muuten. Tämä työ oli nyt Hemmon johdettavana; ja kun ei muitakaan
taloja ollut majataloksi lähempänä kuin Ratula, niin hän vanhan
tuttavuuden perusteella pääsi asumaan siihen. Ja ilo olikin Ratulan
vanhan emännän nähdä Hemmoa, jossa ei merkkiäkään näkynyt lapsuuden
kurjuudesta. Hän oli uljas ja reipas vankka mies, pelkäämättömän
näköinen.
Tänä kahdenkymmenen vuoden aikana oli Hirviniemen talo köyhtynyt
romahtamisen rajalle. Sipo oli saanut maksaa suuria summia poikainsa
varkauksia sovittaessaan. Ja nyt juuri olivat pojat kotiutuneet
viisivuotisesta kuritushuonevankeudestaan, johon he olivat tulleet
tuomituiksi naiselle tekemästään väkivallasta. Mutta he eivät vieläkään
ruvenneet tekemään työtä isänsä kotona, vaan rautatien työmiehistä
etsivät kortinlyöntitovereita keinotellakseen niiltä rahoja. Mutta
Hemmon työmaalle ne jos milloin ilmestyivät, niin saivat epäämättömän
käskyn kadota näkymättömiin. Hemmo aina peläten niitten kostoa ja
vieläpä ryöväystäkin, missä vain liikkui, piti yhden tai kaksi miestä
kumppaninaan. Niinpä hän teki taaskin kerran, kun tilipäivän edellisenä
päivänä oli Herttuan postitoimistosta noudettava tilirahat. Kun posti
aina tuli iltapimeällä, niin Hemmo ei sinne postitoimistoon kiirehtinyt
kuin juuri postin tuloajaksi. Syyskuun illan laimea kajas oli vielä
lännen rannalla, kun Hemmo oli matkalla postitoimistoon. Maantiellä,
mitä postin piti tulla, oli pitkä taloton matka, jolla oli jyrkkä
rinne, Kitiskahan mäki, jonka niskalla yhtyi maantiehen se tie, joka
tuli Ratulasta. Hemmo oli nyt kaiken varalta ottanut kaksi reipasta
miestä kumppanikseen. Sen Kitiskahan mäen niskalle päästyään kuulivat
postin kellon mäen alta. Hemmo miehineen seisahtui ja sanoi: "Odotetaan
postia. Minä hyppään postin rattaille, kun se on tuttu. Pääsen tämän
lähes parin kilometrin matkan kyydissä. Tulkaa te milloin kerkiätte."
Mäen jyrkimmässä kohdassa täytyi hevosen kulkea käyden. Silloin kajahti
kiväärin laukaus, kello rämähti ja kuului ankara rouskahdus, josta
kuului, että hevonen kaatui aisansa päälle ja se katkesi. Samalla
kuului postinkuljettajan tuttu, hätäinen ääni: "Älkää minua ampuko,
ottakaa ennen tavarat". - Mutta sitten paukahti toinen laukaus ja
postinkuljettajan kirkaisu, jonka sammuttua oli kaikki hiljaista,
kuului vain, että kaksi miestä kävi sillä paikalla, samassa lähtien
kiireesti halki metsän pakenemaan siihen suuntaan, missä Hirviniemen
talo oli. Hemmo miehineen ei yön pimeydessä sakeassa metsässä voinut
syöksyä jälkeen. He lähtivät nyt juoksemaan postitalolle ilmoittamaan
tapahtumasta. Tiesivät myöskin poliisin asuvan lähellä postitaloa.
Palavissaan Hemmo saapui postikonttoriin, jossa postineiti melkein
säikähtyen nousi seisaalleen ja punastuneena kysyi: "Mitä nyt kuuluu?"
- Ei kuulu hyvää. Poliisi olisi saatava tänne mitä pikimmin.
Neiti lähetti heti sanan poliisille, joka tuli pian.
Hemmolta hän sai kuulla, että ilmeisesti oli murhattu posti Kitiskahan
mäessä, ja että epäluulo lankesi Hirviniemen poikiin, koska
murhapaikalta lähtivät läpi metsän kiireiset kulkijat sinne päin.
- Hyvin ovat asiat. Minun kotonani on viisi miestä asialla minua
vaatimassa poliisitutkintoa pitämään, kun Hirviniemen pojat ovat
kortinlyöntitilaisuudessa anastaneet heiltä rahoja. Ne miehet kutsun
sieltä tänne, sanoi poliisi. Ne viisi miestä olivat pian paikalla.
Miehet kuultuaan asian hykertelivät käsiään sanoen: "Ellei Jumala, niin
itse päärietas auttakoon heidät meidän käsiimme. Silloin maar kuitataan
anastetut rahat."
Silloin ne yhdeksän miestä lähtivät matkaan. Hemmokin miehineen lähti
mukaan. Murhapaikalla nähtiin, että oli täydellisesti tapahtunut se,
mitä Hemmo oli kertonut. Hevonen oli pää läpi ammuttuna kaatunut
aisansa päälle ja postinkuljettaja rattaiden kaidetta vastaan pää yltä
päältä verissä; ja rattailta olivat postisäkit kadonneet.
Nyt ei osattu muuta tehdä kuin lähteä Hirviniemen lähettyville
väijymään, milloin ja miten päästäisiin poikien kimppuun. Tultiin
hiljaa Hirviniemen talon näkyviin, josta metsän rinteestä äänetönnä
katsottiin, näkyisikö mitään liikettä. Mutta yhdestä akkunasta näkyi
vain heikko valo, josta arvattiin, että valveilla oltiin. Nyt Hemmo
laittoi yhden miehistään, jota tiettävästi talossa ei kukaan tuntisi,
käymään talossa jollakin tekosyyllä kysymään poikia, olivatko kotona.
Mies meni pirttiin, missä Sipo loikoi sohvalla ja emäntä pöydän
latvapäässä penkillä istuen parsi likaista, hajanaista sukkaa. Vieras
hyvän illan sanottuaan heti hieman välinpitämättömällä tavalla kysyi:
"Missä nyt ovat nuoret miehet, kun ei näy?"
- Lienevätkö nuo kovin kaukana. Tuolla Kalliojärvellä niillä on
kalanpyydyksiä, sinne kai he iltapäivällä lähtivät. Näkyivät ottaneen
pyssynsä siellä samalla metsästelläkseen, mutta nyt hän ei näe
metsästää eikä kalastaa, heti paikalla kai he tulevat, puheli Sipo.
- Olisi ollut vähän asiaa, mutta ei tuo niin tärkeää ole, kerkeän
sen vastakin, sanoi vieras ja lähti verkalleen kävelemään ovelle, ja
ulos tultuaan hiipi joukkoon, missä päätettiin ruveta vaikka koko yö
odottamaan poikain kotiintuloa. Mutta kuun puolikas rupesi nousemaan
idästä, ja sen hämärässä valossa nähtiin, että Kitiskahan mäeltä päin
ilmestyi metsän laitaan kaksi miestä, kummallakin kantamukset. Ne
seisahtuivat, nähtävästi kuulemaan tai näkemään epäiltäviä liikkujia.
Mutta kun ei mitään kuulunut eikä näkynyt, niin miehet tulivat aukealle
ja poikkesivat vainiolla olevaan nurmilatoon kätkemään kantamuksensa.
Sitten he seisahtuivat ladon eteen taas tarkkailemaan, kuuluisiko tai
näkyisikö mitään. Mutta kun ei kuulunut eikä näkynyt mitään, niin
lähtivät taloon. Oltiin vielä hetkinen hiljaa siksi, ettei talossa
ulkona näkyisi mitään liikettä. Silloin poliisin käskystä hiivittiin
taloon ja joka puolelta piiritettiin se. Silloin toinen Hemmon miehistä
meni pirttiin, missä Sauli ja Eenokki paitahihasillaan ja avojalkaisina
olivat iltaistaan syömässä. Vieras sanoi hyvän illan ja istui penkille.
Sipo yhä loikoen sohvallaan kysyi: "Mistä se on vieras ja mitä sitä on
näin yöllä asiaa?"
- En tiedä itsekään, onko minulla asiaa vai ei. Laitettiin vain
kysymään, kun tuolla maantiellä kuuluu tapahtuneen ennenkuulumaton
ihme, että posti on murhattu ja ryöstetty, eivätkö esim. nämä nuoret
miehet olisi sattuneet kuulemaan ja näkemään mitään merkkiä, mistä päin
olisivat olleet sen teon tekijät.
Sauli punastuneena kääntyi pöydästä ja sanoi: "Emme me siitä tiedä.
Olemme tuolla Ritosen perällä olleet metsällä koko päivän."
- Saitteko lintuja? kysyi mies.
- Miksikä sinä sitä kyselet, ainahan metsämies jotakin saa.
- Ilman vaan.
Sauli huomasi vieraan kasvoissa jotakin epäiltävää ja äänessäkin samaa;
hän keksi tekosyyn päästääkseen ulos. Hän hyppäsi ylös ja vihaisesti
sanoi: "No, kun sinä et liene ennen nähnyt lintuja, niin minä näytän."
Eenokki Saulin esimerkin mukaan hyppäsi ylös ja sanoi: "On siellä
minullakin kantamus lintuja. Minäkin käyn taakkani tänne, että vieras
näkee lintuja."
Sauli aikoi mennä latoon paremmin peittämään kätkönsä peläten talon
tarkastusta, mutta kun hän ulos tultuaan huomasikin koko talon
olevan piirityksessä, niin portailta jo otti pitkän laukan ja lähti
juoksemaan metsään. Hemmo oli miehistä lähinnä. Hän lähti perään ja
tiukasti sanoi: "Jaloilla et jätä." Sauli Hemmon sanasta huolimatta
suuntasi matkansa vainion perillä olevaa tervettä aitaa kohti luullen
juoksujalassa leimahtavansa aidasta yli ja siten jättävänsä Hemmon.
Mutta leimahtaessa jalka sattuikin seipääseen, jolloin hän sortui
maahan. Samassa silmänräpäyksessä Hemmo oli niskassa, ja ennen kuin
Sauli kerkesi mitään ajatella, Hemmo löi nyrkillään vasten kasvoja ja
sanoi: "Olet kourissa, joissa pysyt."