"Niin, naurakaa, naurakaa, sitä odotin; naurakaa tälle hullulle. Itse
en jaksa nauraa, nauru on ijäksi kuollut huuliltani. Elämäni onni on
hukattu, siinä ei auta mikään. -- Minulla oli paratiisi, ja kauniin
ruusu siinä. Hän oli elämäni, henkeni -- ilman häntä olen tyhjä haahmu,
haudan oma."
"Hedvig, sekö on ruususi?"
"Hedvig, Hedvig se oli -- oli", vastasi Erik hiljaa, vaipui tuolille
pää käteen nojautuen, "ja kuulkaa loppua -- niinä kirottu aasi en
ottanut mitä tarjona oli minulle ansaitsemattomalle -- hylkäsin onnen,
mikä ainoan, viimeisen kerran minulle kukoisti --"
"Joutavaa kukkais-kieltä. Yksinkertaiseksi proosaksi käännettynä siis:
Hedvig'in olisit saanut, vaan olit liian veltto -- ja toinen vei,
niinkö?"
"Sinnepäin -- en jaksa tarkemmin kertoa, käytökseni minua niin ilettää
-- ja mitä siitä olisi hyötyä, ollutta ja mennyttä on kaikki."
"No en minä ole utelias. Mutta koska ollutta et saa olemattomaksi,
niin miksi et unhota hiiteen koko roskaa. Hulluin kaikista ihmisten
hulluuksista on katumus, ja syystä se oli egyptiläisillä rangaistuksen
alainen. Sillä tunteella ei ole tolkullista päätä eikä perää, ei pennin
edestä. Vaikka valittaisit kuinka haikeasti, et saa sekuntiakaan
takasin menneestä ajasta."
"Sen tiedän kyllä, mutta en voi unhottaa -- en vaikka sata vuotta
täytyisi elää."
"Hahhaha narria! Ja minä joka jo melkeen luulin tehneeni sinusta
ymmärtäväisen ihmisen. -- Kuuleppas nyt minun neuvoani: mene iloisiin
seuroihin ja riehu oikein sydämen pohjasta pois kaikki surut, ja tule
sitten kiittämään hyvästä neuvosta."
"Hyi herjaa! Siveän neiden asemasta, joka oli ihana ja kirkas kuin
kevät-aamu -- sen asemasta ottaisin mitä hyvänänsä --"
"Mistä sinä Hedvig'in siveyden niin tarkoin tiedät? Ödeberg yski ja
naureskeli ja nousi sylkemään uunin luokse."
"Vaikk'en tietäisikään -- Hedvig'iä minulle ei palkitse kukaan, jos
niinä, kelvoton, toivoisinkin korvausta -- vaan sitä en tee. Olkoot
pimeät, lohduttomat viimeiset päiväni."
"Narri! Mutta käännyn vielä tuohon siveyteen. Siveys on sana, joka
oikeastaan olisi poispyyhittävä sanakirjasta. Sillä siveys on
aina ehdonalainen, kypsymätön käsite; sen määritys loppuu sanaan:
niinkauankuin taikka kunnes. Kyllä vaan naiset ovat yhtä siveitä
kaikki. Ota heistä paraskin mailman silmissä, tytön taikka rouvan
-- anna tulla miehen, joka tietää asiansa, eikä ole semmoinen narri
kuin sinä -- anna hänen leikkiä pikkusen tuon hyviön kanssa, niin
ei siinä monta päivää kulu, ennenkuin hyviö, jumalan kiitos, on
tullut ymmärtämään, ett'ei oikea rakkaus anna vangita itseänsä hullun
konvenansin siteisin -- ei se odota papillista siunausta, ei se kuule
aviollista uskollisuutta -- vapaa tahtoo rakkaus olla ja vapaan sen
tulee olla, muuten menettää elämä todellisen arvonsa. -- Ja sinä asetat
siveyden ja rakkauden rinnan, vaikka ovat leppymättömät vihamiehet."
Erik istui otsa rypyissä. Kerran kuitenkin Ödeberg'in puhuessa puhkesi
syvä huokaus hänen rinnastansa.
Ödeberg seisoi vähän aikaa keskellä lattiaa katsellen pilkallisesti
Erikiin.
"Noh! sanoja, sanoja, pelkkiä sanoja!" virkkoi hän sitten. "Mutta
nyt otan luvakseni esitellä sinulle uuden tähden, joka on noussut
kirkastamaan meidän yksitoikkoista elämäämme täällä."
Hän meni sisähuoneisin antavalle ovelle, avasi sitä raolle ja huusi:
"Hellin, ole niin hyvä ja tule tänne!"
Kohta ilmautui kynnykselle sievä, valkeanverinen tyttö, noin
kahdenkymmenen ijällä.