MARGARETA. Sillon sädehtien sielus sodan liekistä väikkyy ylös
puhtahana, viatonna kuin foeniks, jälleen syntyneenä kuolemastaan.
ANIAN. Ja kiidän ylös korkeuden salihin, sen heljjässä ilmas onnellisna
sinkoilen, mutta kaukana sinusta, kaukana morsiusseppelis tuoksusta!
MARGARETA. Minä sillon tämän elämäni lyhykäisen iltapäivän täällä
pyhitän sinulle: lumivalkeaan itseni vaatehdin ja kukkaskedoilla
seppelöittynä morsiamenasi käyn. Niin käyn minä monena kesän
raukenevana ehtoona, kunnes pian toki riennän sun luokses ja ilosena
helmani avaan.
ANIAN. Ja sillonhan häitämme vietettäköön, sillon taivaan tuulet,
pyhiltä vuorilta tullen, jalosti ravisitelkoot morsiushuntuasi
korkeassa luhdis.--Oi suo mun lempeni houria, sillä minä kiirehdin
kohden kuolemaa!
MARGARETA. Ja kuolemasta elämään taasen.
ANIAN. Sinä kelmeä yöseen ruusu! sinä täytät mun poveni voimalla,
pyhillä aavisteilla, ja, kuin omihin häihimme, nyt riennän sotaan ja
kuolemaan. Valani on vannottu ja lähtöni lähestyy; älköön nähkö tässä
nuorta sotilasta enään tulevan aamun koitto. Hetken vielä tuolla
armaassa kodossani viivyn, lyhyen hetken viivyn.--Hyvästi, mun impeni!
MARGARETA. Ah eihän vielä! Vaan vielä viivy hetki lyhyt tässä ystäväsi
kanssa ja yhtä lyhyt kodolles jäähyväisilläsi uhraa, ja sinua
kuitenkaan ei saavuta aamun koi. Kuullelkamme kerran vielä kuinka
synnyinlaaksom kevätyönä soi, eron viimeisenä yönä, kuun paistaessa
kirkkahasti.
ANIAN. Kuullelkamme, ystäväni.
MARGARETA. Kuullelkamme!
ANIAN. Tyyni, ihmeellinen yö!
MARGARETA. Kaikkialla hiljaisuus; ainoastaan männistössä yölintu
ääntää.
ANIAN. Ja rauhallisna pauhaa kaukahinen koski.
MARGARETA. Kaimalan koski pauhaa ja kultana kuumottaa kuu.
ANIAN. Ja tuolla hongisto helottaa alla kultasen kuun.
MARGARETA. Ja joki sinivyönä välkkyy tuolla niitun helmas.
ANIAN. Ja aavistaen kajastaavi tuolla vuoren komeroinen jyrkkä.
MARGARETA. Ja tähdet taivahalla hymyilee.
ANIAN. Kas, tuossahan jalona kuin sota-orhi loistaa seitsentähti ja
pohjaan viittaa levotonna kaulansa, alas kohden sodan valkeita hän
viittaa, sinne mihen retkeni on kulkeva nyt. Minä tahdon rientää.
Hyvästi, mun lemmittyni!
MARGARETA. Hyvästi mun sankarsulhasein!
ANIAN. Kyyneleissä myhäilet sä taivaallinen!
MARGARETA. Valkeuden ja pimeyden häiriössä vaikyn. Oi viivy vielä,
Anian!
ANIAN. Minua huutaa isäinmaa.
MARGARETA. Riennä, riennä!
ANIAN. Hyvästi sä armas! (Tahtoo mennä, mutta Margareta vetää häntä
takaisin.)
MARGARETA. Viivy hetki vielä, sinä kaunoinen, jota sydämmeni tahtoo
poistaa kauvas ja taasen takasin temmata.
ANIAN. Kuitenkin, mun täytyy lähteä.
MARGARETA. Kuolemaan! (Viskaa vinhasti kiharansa poskeltansa taaemmas.)
Kuolemaan!
ANIAN. Oi, tuskastako viskelet sä kiharias kuutamon kiillossa?
MARGARETA. Ah, mun laupeuteni riutuu, mutta älköön käyttäkö hän
valtaansa.
ANIAN. Ei; vaan miekkaani minä. Hyvästi! (Pyrkii poispäin, mutta
Margareta vetää häntä puoleensa.)
MARGARETA. (Haastellen vaikertelevalla, melkein kiljuvalla mutta
hiljaisella äänellä.) Anian, sinä kuolet uhrina, seppelöittynä uhrina
sinä kuolet!
ANIAN. Ilman murhetta, mun tyttöni; minä kuolen kuin mies. (He
tempoilevat hetken molemmat puoleensa, mutta hellästi.)
MARGARETA (aina samalla äänellä). Ylevänä uhrinahan kuolet edestä
isiesi maan!
ANIAN. Sankarina verratonna! Mutta päästä minua, armas!
MARGARETA. Ei! Vaan kunnian ylkänä vaivut, kallistaen pääs kuin syksyn
kukkanen! Mutta voi, siinä oli verta! Voi, tuhannen kertaa voi, ja
valita korkeasti, sydämmeni kurja! Sinä vaivut kuin syksyn kukkanen!
ANIAN. Sun rinnoilles kuin lapsi, jos kauvemmin ma viivyn. Sentähden
kuin villi aalto minä kiirehdin merelleni ja vaivun myrskyyn. (Lähtee
vauhdilla, mutta Margareta, pitäen häntä kädestä, temmasee hänen kerran
vielä takasin.)
MARGARETA. Toki temmaa sun vieläkin syliinsä toinen aalto. (Syleillen
häntä.) Nyt hyvästi ainiaaksi!
ANIAN. Ei! vaan sulje mua ainiaaksi helmahas, sinä kirkas laine,
kimmeltävä liehaus hopea-kuutamos.
MARGARETA. Ei! vaan tässä näit sinä naisheikkouteni viimeisen
liehauksen. Nyt taas kuin voimallisin laine sun viskaan ulos
kuolemattomuuden mereen, Sieltähän sä ijankaikkisuuden otsalta mun
sydämmeen aina heleänä aamutähtenä säteilet.