Oi, ystävä kallis,
tule armaasi luoksi!
Kuka mun täten sallis
ikävöidä sun vuoksi.
ULLA (Ilmestyy). Eikö laula ihanasti tyttösesi.
VÄNNI. Onkos se Pirkan laulu?
ULLA. No kenenkäs se on!... Eikö laula ihanasti?
VÄNNI. Laulaa tuo pakana... luiluttaa.
ULLA. No anna sitte markka, niin tuossa paikassa on tyttö tuossa
kivellä!... Anna, anna eläkä siinä... tahi.
VÄNNI. No... No tuossa on markka!
ULLA. Anna vielä toinen!
VÄNNI. Elä nyt enää!... Sinä kiskot jo!
ULLA (Pyörähtää, nenäkkäästi). No muuten en tuo tyttöäsi... Saat istua
yksinäsi!
VÄNNI. No elähän nyt!... Elähän nyt suutu... kun minä kaivan täältä
kukkarosta. (Lukee) Viisikymmentä... ja kolme kymmentä... ja markka...
He nyt!
ULLA (Lukee rahat). No nyt saat mennä vähäksi aikaa tuonne... Minä
sitte viittaan.
VÄNNI (Vastaan väkistellen). Minnekä tuonne?... Eikös sitä tässä sovi?
ULLA (Kärttyiseksi tekeytyen). No tuonne metsään, jotta ei näy... Sillä
aikaa minä tuon Pirkan tänne... istutan tytön tuohon kivelle ja silloin
kosi... Saku ja Niku saavat olla vierasmiehet jotta ei tyttö pääse
perääntymään...
VÄNNI. Eipä sitä ilkeä niiden aikana.
ULLA. Äs sinua vanha hullu... Ne ovat piilossa tuolla näreikössä, että
vain kuulevat asian... Mene nyt, eläkä mukise enää... Minä käyn sitte
sanomassa! (Työntää.)
VÄNNI. No.
(Menee. Saku ja Niku tulee.)
SAKU. Minnekä me!
ULLA. Tuonne... tuonne noin jotta ei ukko näe... No hyvä on. (Huutaa.)
Leena!... Tänne Leena.
LEENA (Tulee nuoreksi maalattuna ja puettuna). Herra isä tätä
rylliä!... Ihanhan minä olen kuin mikäkin pahan hengen kuvatus.
ULLA. No. Hiljaa nyt!... Huivi noin silmille... Koeta nyt sanoa tytön
äänellä: ei saa,
LEENA (Kainosti). Ei saa!
ULLA. Vielä paremmin!... Niin kuin nuori tyttö! No.
LEENA. Ei saa!
ULLA. Ja nyt: Rakastan!
LEENA. Rakastan!
ULLA. Ja: En tiedä.
LEENA. En tiedä.
ULLA. No nyt istu tuohon kivelle... (Asettelee) Noin... Eläkä vain
katsahda Vänniin, tahi muutoin ei auta yhtään taika. (Poistuu. Palaa
Vännin kanssa) Siinä se nyt on... Nyt jos et jo itse osaa, niin sitte
et ole mies etkä mikään... No... Mene nyt. (Sysää, Poistuu.)
VÄNNI (Istahtaa piippu hampaissa kivelle selin Leenaan, kyynärpäät
polviin nojaten ja niin että selät tulevat vastatusten. Kotvasen
kuluttua rykäisee). Yh-hy-yh-hy.
LEENA (Rykäisee samoin). Yh-hy-yh-hyh!
VÄNNI (Yhä selin istuen, piippuaan imeksien). Yskäkös se on sinussakin?
LEENA (Tytön äänellä). Yskä.
VÄNNI. Tää on niin yskäistä aikaa, tää juhannuksen aika.
(Äänettömyys)
LEENA (Rykäsee). Yh-hy-yh-hyh!
VÄNNI. Yskäistä... yskäistähän tämä on tämä aika... Jokos ne on
poikineet kaikki teidän lehmät?
LEENA. En minä tiedä.
VÄNNI. Meillä on vielä se punikki poikimatta... Mutta kohtapa se sekin
poikii.
(Äänettömyys.)
LEENA (Rykii taas). Yh-hy-yh-hy-yh!
VÄNNI. Kovapa on yskä sinussakin.
(Kääntää kätensä taakseen, se sattuu Leenan käteen
ja hän alkaa sormellaan hutkuttaa sen kämmentä.)
LEENA. Ei saa kutkuttaa!
VÄNNI (Vilkaisee taaksensa). Kohta... kohta se viimeinenkin lehmä
poikii. (Nojaa selkänsä Leenan selkään) Mukavapa tämä onkin tässä
istua!
LEENA. No... ei saa!
VÄNNI (Kääntyy viereen istumaan). Ka mitäpäs tämä pitkittäen paranee...
Jos kerta rakastaa niin pitää rakastaa järkiään, eikä istua koko
ikäänsä selätysten... Niin jotta rakastatkos sinä minua?
LEENA. Rakastan.
VÄNNI. No mikäs siinä on sitte enää esteenä kun vain itse Jutikka
tulisi. (Huutaa) Jutikka... Onko se Jutikka siellä.
JUTIKKA (Vastaa). Täällä tulee.
(Ulla, Saku ja Niku saapuu.)
VÄNNI. Ka!... Tässäpä nämä ovat vierasmiehetkin, jotka voivat todistaa,
jotta asia on peruuttamattomasti vahvistettu.
NIKU. Niin on.
SAKU. Niin... Luja on liitto.
ULLA (Leenalle). Tulehan kun minä sanon. (Vie käspuolesta pitäen
kiireesti pois) Tule sukkelaan!
JUTIKKA (Saapuu). No miten se on asia?
VÄNNI. No se on päätetty... Ja tässä ovat vierasmiehetkin. Saavat
todistaa, jotta se sinun velkasi saa olla perimättä minun kuolemaan
asti kun vain korot maksat.
JUTIKKA (Ihmeissään). No hyvästihän se asia sitte päättyikin. (Muuttaa
ääntään) Ne nää nuoret tytöt aina alussa vähä reistailevat, mutta ajan
oloon ne sitte ottavat ja viisastuvat... Johan minä sen sanoin sinulle.
VÄNNI. Hyvästihän tämä päättyi... (Pyyhkii hikeä otsaltaan) Hyvästi
päättyi tämä asia.
JUTIKKA. Minäpä tästä lähdenkin sitte viemään eukolle sanan, niin on
asia ihan selvä. (Lähtee. Leena palaa, istahtaa kivelle.)
VÄNNI (Istahtaa Leenan viereen). Tämä onkin ihana päivä.
LEENA. Onhan tuo.
VÄNNI. On tämä ihana päivä!... Kasvavat nuokin toukoviljat hyvästi.
Eikö mennä vähä kävelemään?
LEENA. Minnekä.
VÄNNI. Ka vaikka mentäisi katsomaan sitä Mikko Juoperin mutasuota... Se
kaupittelee sitä. Ja tarvitaanhan se talossa oma suo, josta saa mutaa.
LEENA. No mennään vain.
(Lähtevät. Saku, Niku ja Ulla nauravat.)
NIKU. No kyllä nyt Vänni viisastuu, kun sitä rokka-Leena vuodenkaan
lempii.
SAKU. Tule... Mennään kertomaan sakin pojille!