LEENA (Säikähtää). No kaikki hutut tässä nyt unohtuvat!... Eivätkä
nekään miehen tolvanat älyä sen vertaa, jotta hämmentäisivät...
(Mennessään) Tule, Ulla, neuvomaan, miten nämä rytkyt päälle pannaan.
ULLA. No... minä tulen... (Ellalle) Pidä Ella Vännistä huolta.
JUKKA. No, Ella! Mitens se menee?... Saako Vänni lintusensa?
ELLA. No kun Ella on luvannut, niin silloin ei seula vettä vuoda, jos
ei se asia tapahdu!...
JUKKA. No ihanko puhut valehtelematta?
ELLA (Lyö reiteensä). No tuossa paikassa istuu Vänni satimessa!... Ja
siinä satimessa kun istuu, niin ei enää toiseen pyri.
JUKKA. No ei... Totisesti ei pyri!
ELLA. Hys!... Jorri tulee... Mennään tänne vähän supattamaan.
(Menevät.)
JORRI (Yksikseen). Hyvä se on tuo pyhäpäivä olemassa, mutta on se
tääkin palkanmaksupäivä yhtä hyvä... jos ei ole parempikin. (Raaputtaa
leukansa alusta) Kun saa tuota rahaa. (Haukottelee) Mitenhän rikkaaksi
sitä paisuisikin, jos olisi joka päivä litviikkipäivä.
VÄNNI (Saapuu). Mistäs se tämä mies on kotoisin.
JORRI. Känsälästäpä sitä vain.
VÄNNI. Vai sieltä...
JORRI. Sieltä.
VÄNNI. Sieltä Känsälästähän se isä-ukko kuuluu ostaneen aikoinaan sen
hiirakon tamman, jonka sitte möi mustalaisille... Mikä viisikymmentä
vuotta hänestä jo tullee aikaa.
JORRI. Vai sieltä se sekin... Sekös sinä olet se vanha Vänni?
VÄNNI (Raapii kainaloansa). Ka sitä Vännin taloahan minä olen tässä jo
asunut kohta hyvän osan vuotta... Vaikka siinä ruojassa on niin kalliit
ne verot, jotta papillekin menee jo eloa, jotta sillä syöttäisi koko
karjan sikojakin... Mutta jonkunhan sitä pitää sitäkin asua.
JORRI. Ka pitää... Ja se sian liha onkin nyt kallista tavaraa... Niin
hyvä liha saisi olla niin huokeaa, jotta sitä kannattaisi syödä
surkumatta... Entäs miten ne ovat tämän Vännin naimiskaupat?... Tokko
se Jutikan tyttö tulee?
VÄNNI. Ka siinähän se on menossa asia... Niitä kauppoja on siinä
hierottu pitkin kevättä ja nythän se pitäisi lopultakin päättää.
JORRI. Kyllähän se taitaisi hyvä olla naimisissakin olla, jos ei
tarvitseisi sitä eukkoa elättää ja jos se ei riitelisi... Vaikka eikö
sitä yleensä naimisiin joutunut sitte siunaile, jotta ainoastaan
yksinään se on tään ihmisen hyvä olla?
VÄNNI. Ka sepä on sen päälle, miten se kullekin siinä eukon otossa
onnistaa... Toisille onnistaa hyvästi ja toisille huonosti, niin kuin
kaikessa muussakin kaupassa.
JORRI. Ka niinpä se on... Vaikka minua eivät ole vielä
kaupoissa pahasti pettäneet muut kuin se Harjun Viku, joka petti
piippukaupassa... Mutta minä pysynkin loitolla kaikista akoista...
VÄNNI. Eri... eri lailla se onnistaa siinäkin kutakin.
JORRI. Eri... Kun nyt onnistaisi sinun näin vanhoilla päivilläsi
saamaan hyvän hierojan, niin sitte se kelpaisi elää, kun on itselläsi
oma talo... Ja tämä rokka-Leena se olisi siinä asiassa pehmytkätinen...
Mutta etpä sinä taitaisi siitä Leenasta huolia.
VÄNNI. Eipä siitä... vanhasta ämmästä... Ja kun tämä on kauppakin jo
päättymässä tämän Jutikan tytön kanssa. (Tynnörin kumina kuuluu.)
JORRI. Tynnöriä jo siellä palikoivat... Se on rahan merkki tuo.
HUUTO. Litviikille!... Hei miehet litviikille!
JORRI (Lähtiessään). Ahkeruus on ilomme, herra kapteini!
JUTIKKA. No, (silmäilee ympäriinsä) eikö sitä tyttöä ole täälläkään?
VÄNNI. Eipä sitä... Mutta tässä sattui mies joka on kotoisin samasta
Känsälästä, mistä isä-ukko hiirakon tamman osti, niin sen kanssa meni
tässä aika puhellessa.
JUTIKKA (Harmittelee). No minnehän tuo tyttö kaivaantui taaskin!... Kun
se tänne sanoi lähtevänsä ja... Ihan on ihmeessä sen tytön kanssa!
VÄNNI. Löytyypä se nyt... Se on sen mustalaisen Ullan kanssa
kävelemässä ja Ulla lupasi tuoda sen tänne... Kyllä se Ulla nyt sanansa
pitää, kun sai rahaa.
JUTIKKA. No sittehän siinä ei enää muuta ole kuin päätä vain asia
itsensä Pirkan kanssa!... Isän suostumus, kuten sanottu, on ja
silloinpa siinä ei muuta enää tarvitakaan.
VÄNNI. Ka mitäpäs siinä muuta!
JUTIKKA (Lähtien). Minä tästä lähdenkin sitte jo saunapuita laittamaan,
jotta saa kylpeä koko tämän mokoman asian päälle.
VÄNNI. Tule sitte kun on asia lopussa, niin tulee lujempi, kun itse
olet.