ULLA (Ottaa pari tanssiaskelta. Nauraa). Ukko on aina hauska
lempiessään. (Viulun soittoa) Äs!... Feda! (Ryhtyy soppaa hommaamaan.)
FEDA (Tulee takaapäin, panee viulun kivelle. Suutelee takaa). Täälläkö
sinä minun sirkkuseni... (Suutelee) Sinä minun keväinen käkeni. (Ulla
ei ole tietävinäänkään) minun.. (Kiertää eteen) Miksi et luo minuun
katsettakaan?... Oletko kylmennyt minulle? (Tarttuu käsivarteen,
hellästi) Ulla!
ULLA (Muka ynseäksi tekeytyen). Joko on isältä lupa?
FEDA. Ah, se isä!
ULLA (Irrottaa käsivartensa). No kun ei, niin pysy sitte yhä erossa.
FEDA. Tuhat puuttuu lunnaista vielä... Mutta elä sinä sure, Ulla, sillä
mustalaisen maailma on iloinen ja sen isänmaa on iso ja rikas... Katso
sinä Ulla tätä sinun Fedasi viulua!... Siitä ne sävelet sinkoovat!...
Kuukauden kun on kultasi vielä isossa kaupungissa soittamassa
itsellensä keisarille, niin maksetut ovat lunnaat isälle ja hopeaiset
helyt minä vielä ostan kullalleni ennen kuin teemme yhteisen teltan...
Kuule miten ihanasti se Fedasi viulu vinkuu, Ulla! (Soittaa.)
ULLA (Tekee soiton mukana joitakin sulavia tanssin tapaisia liikkeitä).
Mutta katso, eikö ole tyttökin ihana, jos on kaunis soittosikin!
FEDA. Ihana... ihana olet sinä Ullani... sinä mustalaisen morsian, ja
iloinen on hänen elämänsä (Laulaa):
Kaunis kukka, kaunis lintu,
kaunis linnun laulu on,
mutta kahta kauniimpi on
mustalaisen morsion.
(Ulla kertaa viime säkeet yhdessä, häviten kuin huomaamatta, heittäen
lentomuiskun mennessänsä.)
Kah... Minnekä se lintu hävisi!... Tuuliko vei ihanan tytön... Ah...
Isä-ukkonsa tulee sieltä!
JUNNU (Saapuu, tiukankaulain kädessä). Sampalta ostin nuo hevosen
tiut... Kymmenen markkaa otti kahdesta tiuku-tusinasta!... Mutta
saakoon Samppakin kerran kylliksensä!
FEDA (Lyö Junnua olalle). Kuule Junnu!
JUNNU. Ka niin kuin sanoin: Tuhat markka kun vielä tuot, niin tyttö on
omasi.
FEDA. Ahne sinä olet Junnu, kuule... Ahne olet rahalle, kuten kuolema
ihmiselle. Mutta ei se paljon ole semmoisesta tytöstä!
JUNNU. Ja kaupan tekijäisiksi vielä tusinan tiukuja ja äidille
hopeaiset korvarenkaat!... Sanaansa ei peräytä Junnu.
FEDA. Kaikki olet sinä saava ja vielä paljon sen lisäksi... Niin että
mitäs siinä sitte muuta on kuin kättä päälle vielä kerran.
JUNNU. No tuohon käteen. (Poistuvat käsikädessä) Mennään tästä
Harjukosken kautta Jylhälle suoraan...
LEENA (Palaa, ripustaa housut kuivamaan). Joutavatpa ne tuossa riippua
ja kuivaa... Jorrin housut... (Huokaa) Hyvä mieshän se Jorri on... Ja
kun tässä minullakin on jo tätä ikää yli neljänkymmenen kahdeksan
vuoden, niin mitäpäs minä enää valitsen... Mieshän se on Jorrikin...
Eivätkä minusta enää tällä iällä sen paremmat herrat huoli... Missä hän
nyt vain viipynee! (Huutaa) Jorri!... Jorri hoi!
JORRI. Hoi!
LEENA. Tule jo pian niin Leena hierasee ne sivut terveiksi ennen kun
tässä tulee syömäaika. (Itsekseen, laitellen hieromasijaa) Vaikka
tuossa nurmikolla häntä hieraista höyräyttää... (Tekee voileivän) Ja
antaa hänelle vaikka voileivän, ennen kun muut tulevat... Ei tätä
kallista voita kannata kaikilla syöttää.
JORRI (Saapuu piippu hampaissa ja halkotaakka selässä). Siinä on
halot... Vaikka tästä paidan päältä hieroo Leena. (Riisuu takkinsa ja
liiviinsä) Tulee se silläkin terveeksi... (Rupeaa mahalleen) Tässä
onkin nurmikko lojua. (Vetelee savuja mahallaan venyen) Joko se Leena
joutuu?
LEENA (Hääräten). No joko se nyt on mahallansa!... Kun minä olisin
antanut tästä voilevän hierojaisiksi, niin ei tuo voi siliä!
JORRI. Ka voihan sen tässäkin syödä, voileivän... Anna tänne.
LEENA. Tässä on! Verestä leipää ja tuoretta voita. (Laskeutuu
hieromaan. Jorri voitelee sormellaan voileivän ja ryhtyy syömään) Mistä
kohti ne ovat kipeät sivut?
JORRI. Ne ovat vähä joka paikasta... niskasta kantapäähän asti.
JUKKA (Palaa). Taasko se Jorri hierottaa?
LEENA. Ka mikäpä sen Jorrinkaan muu auttaa kuin turvautua vain tämän
Leenan apuun, kun vaiva rupeaa ahdistamaan, eikä apua eikä ystävää
muualta mistään näy... Ja eikä se Leena oikealta mieheltä koskaan
apuaan kiellä. Talvet hieroo ja kuppaa ja kesät keittää rokkaa
tukkijoella ja sillä tavallapa tuo Leena vain leivissä pysyy ja vielä
on köyhällekin kupponen kahvia antaa.
JORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja!... Ja hyvä voileipä tämä on.
LEENA. Kohentaisit, Jukka, vähä niitä puita kattilan alla... Ja
hämmennä vähä sitä kattilaa, jotta eivät potaatit pohjaan pala...
Vaikka eipä sitä monikaan sitte arvaa mikä turva se olisi Leenasta
talossa kaikenlaisten onnettomuuksienkin sattuessa... Sillä eipä sitä
kukaan tiedä, koska sitä jalkansa kiveen loukkaa ja saa sivunsa
kipeiksi... Sitä kun onkin nykyään jo ansa ja paula joka polulla...
Milloinhan on mitäkin estettä olemassa.
JORRI. Sieltä ylempää... Ihan sieltä likeltä niskaa hiero.
LEENA. Ei... ei sitä tiedä milloin sitä yksinäinenkin mies jo
tarvitseisi ijäisen ystävän apua... Ja eikä se silloin viime hetkellä
ole enää otettavissa, kun ei kuka ole älynnyt aikanansa siinäkin
asiassa valvoa ja rukoilla... Sillä niinpä sitä sanassakin sanotaan,
että parempi se on naida kuin palaa.
JORRI. Nyt sieltä nivuslihojen luota... Niin.
LEENA. Ei... ei sitä tiedä hetkeään tässä maailmassa... Ja johan tämä
Jorrikin on ikämies.
JUKKA. Johan tämä Jorri on siinä ijässä...
JORRI. Sieltä... sieltä... niin!... Hyvä... hyvä hieroja tämä Leena on.
LEENA. Ja onhan tässä jo iän pitkään kokoontunut yhtä ja toista
muutakin kavetta: On tässä tämä oma rokkakattila ja mitä muuta
tukkijoellakin tarvitaan aina kahvikuppeja myöten... Ja siihen lisäksi
on sitä vähä rahojakin säästynyt: Kolmeen sataan markkaan on kylässä
lainana ja omassa säilössäkin on jo toista sataa markkaa ja neljättä
tynnöriä ruista ja neljän tynnörin verta otraa... Niin jotta jo sillä
viljan puolellakin menisi kaksihenkinen pere talven yli... Ja
tottapahan sitte taas luoja konstit neuvoisi millä eteenpäin elää.
JUKKA. Hyvä elämän alkuhan se jo olisi.
LEENA. Ja eikä sitä toisekseen tiedä milloin tää yksinäinenkin mies
sattuu kuolemaan, niin silloin on myöhä katua että jäi sekin askel
tekemättä ja kokematta, miltä se maistuu elämä oman ystävän kanssa...
Mitenkä paljon sitä on jo tälläkin Jorrilla ikää?
JORRI. Niin ikääkö?
LEENA. Niin... Sitä ikää?
JORRI. Ka enpä minä kumminkaan mene naimisiin... niin jotta mitäpä
sillä on silloin iällä väliä.
LEENA (Hämmästyneenä). Mitä?
JORRI (Nousee istumaan). Jo nuo sivutkin taas vetreytyivät... Mikäpä
tässä on nyt eläessä... kun vielä syödäkin saa. (Kellon soittoa.)
HUUTO. Rokkakello soi!... Syömään!
TOINEN HUUTO. Ho-hoi!
LEENA (Saamistaan rukkasista harmistuneena). Herra isä siunatkoon!...
Niinkö se nyt taas päivä meni siinä tuon selkää hangatessa, jotta ei
ennättänyt kunnolla ruokaa laittaa... Saa tässä kaikkien sivut hangata
ja hoitaa, ikään kuin niistä sen parempaa sitte heruisi!... Tule,
Jukka, niin nostetaan tämä kattila pois tulelta! (Nostavat) Siinä häntä
on nyt lientä... Jos lie tuon liemen latkijaakin!
(Tukkilaiset saapuvat kuppinensa.)
HÄKKI (Soppaa kauhalla haroen). He-hei!... Nyt on Leenan sopassa
lihaakin!
NIKU. Elä nyt!
HÄKKI. No totisesti!... Kokonainen hämähäkki.
JORRI. Se on erehdyksessä hukkunut sinne!
HÄKKI. Ilmankos se jo lihalle haisee koko metsä!
LEENA. Vielä siinä vätystätte!... Lihaa sitä vain pitäisi olla
kokonainen hevosen raato joka päivä miestä kohti, vaan kunhan tulee
maksusta kysymys, niin ilman edestä se Leena saa vielä hartiatkin
hieroa... Tuo tänne se kapusta, niin minä itse mätän. (Mättää soppaa)
Elä läikytä sitä... Järvellinen pitäisi vettäkin panna yhteen ainoaan
soppaan ennen kun riittäisi mokomille syömäreille.
PEKURI. Hyvä soppa on Leenalla aina.
PUHURI. Hyvä... Puhtaasta jokivedestä on keitetty... Ja onhan tässä
lihan makunakin toki tukkipölkkyjen pihkanhajua.
LEENA. No syö nyt siinä vain, eläkä mukise enää.
JORRI. Ja hyvän muijanhan tästä Leenasta saisi... Vaikka tämä Puhuri
hänet ottaisi... Kolme sataa on rahaakin ja siihen vielä talven elot.
LEENA. Vielä siinä sinäkin virnistelet!... vanha kahmu!... Kukahan tuo
nyt kunnon akka sinustakin enää ristiksensä huolisi!
HÄKKI. Leena on nyt kiivaalla päällä...
NIKU. On... Reippaalla mielellä on Leena.
PUHURI. Mustalaisia.
SAKU. Niinpähän tulee!
(Mustalaiset saapuvat. Hälinää.)
ELLA. Herra siunatkoon syöjiä ja syötävääkin. (Suinaa kattilaa)
Soppaako se Leena on keittänyt väelle...
JORRI. Tule, Junnu mustalainen, syö tästä yhdestä kupista... kun
sinulla on oma lusikka ryytäissäsi...
JUNNU (Totellen). Ota, eukko, ropeeseen soppaa ja syö siitä Ellan
kanssa.
HÄKKI. No nythän tässä on jo perettä enemmältäkin... Ja sieltä vielä
Pirkka ja Ulla tulee!... Ja tuolta Joppa-mustalaisen kaksoistytöt... On
nyt joukkoa.
(Sanotut tulevat.)