HAGAR (rientää hänen syliinsä). Oi isä, isä -- salli minun riistää sana
sinun huuliltasi! (intomieiisesti.) Kuule isä, kuulkaa ystävät, mitä minä
olen sydämessäni päättänyt... En pyydä minä muuta kuin saada itse käydä
uhrialttarille ja vapaasti täyttää sen, mitä Israel on Herralle
kaikkivaltiaalle velkaa!
SARA. Hagar...!
JEFTA. Mitä sanotkaan, lapseni...?
MUUT. Oo! -- Hagar, Hagar!
HAGAR. Vapaasti ja riemullisella sydämellä olen minä päätökseni tehnyt.
(Polvistuu.) Siunatkaa minua!
JEFTA (kohottaa hänet ylös ja syleilee itkien). Lapseni ... lapseni...
ENSIM. MIZPAN MIES. Vieläkin sanon: käy Mizpaan, Jefta!
ENSIM. VAIMO. Niin, käy Jefta!
HAGAR (yhä intomielisemmin). Oi, miksi kiusaatte, ystävät, minun isääni!
Iloisella mielellä ovat tuhannet käyneet Israelin tähden kuolemaan.
Miksi ette soisi minulle tätä riemullista osaa?
JEFTA (siunaten). Ole siunattu, lapseni, ettäs ymmärsit Israelin onnen
perustuksen. (Syvä äänettömyys.) -- Totta, niin kaadun minä tänäpänä kuin
kanto, josta ei vesaa nouse --
MUUT. Oo Jefta! -- Ylen ankaraa on tämä!
JEFTA. -- Mutta minun sieluni iloitsee, että minä kuitenkin sain kerran
iskeä Israelin puolesta, ja että minun tyttäreni nimi on elävä heidän
huulillansa! -- Israel ylinnä!
HILKIA (kyynelsilmin). Israel ylinnä, Jefta! Ei sammu sinun sukusi, eikä
sammu minun, niin kauan kuin tämä sana pysyy Israelissa pyhänä. --
Israel ylinnä!
MUUT. Israel ylinnä! Israel ylinnä!
(Elieser on tullut toisten huomaamatta.)
HAGAR. Elieser...?!