Presidenti. Niin on mun täytynyt, jos iloa tahdon joskus toivoa
pojastani! -- Jätä sinä meidät kahden, Wurm! -- Ferdinand, minä olen
katsastanut sinua jonkun aikaa, enkä löydä sinusta enää sitä
avo-sydämistä, vilkasta nuoruutta, joka ennen niin iloitti minua.
Kummallinen murhe pimittää katsantosi. Sinä pakenet minua -- pakenet
meidän seuraa -- hyi! -- Sinun ikuisellesi miehelle annetaan kymmenen
hulluutta ennen anteeksi kuin yksi suotta-huoli. Jätä puolet minulle,
rakas poikani! Anna minun tehdä työtä onnesi eteen, eläkä pidä muusta
huolta, kuin että minun tuumiini suostut. -- Tule ja syleile minua,
Ferdinand!
Ferdinand. Te olette tänä päivänä hyvin armollinen, isäni.
Presidenti. Tänä päivänä, sinä koiran-hammas -- ja tuon sanan sanot
vielä niin haikealla naamalla -- (Totisesti.) Ferdinand! -- Kenenkä
eduksi olen minä kavunnut hovin vaarallisia portaita ylös-päin? --
Kenenkä eduksi olen ijäti rikkonut Jumalan ja omantuntoni käskyt? --
Kuule, Ferdinand -- nyt puhun poikani kanssa -- kelle raivasin tietä,
kun edeltäjäni viralta saatoin -- kamala juttu, joka sitä enemmin
viiltelee sisuani, kuta tarkemmin veistä koen maa-ilmalta salata? --
Kuules, Ferdinand! sano, kenen hyväksi olen kaiken tämän tehnyt!
Ferdinand (peräytyy peljästyneenä). Ettehän ainakaan minun hyväkseni,
isä? Vaan eihän tämän verisen työn kirous toki langenne mun päälleni?
Jumalan nimessä! parempi olisi olla syntymättä, kuin olla sen
konnan-työn syynä!
Presidenti. Mitä se oli? Mitä? -- Vaan en huoli vihastua häneen,
mokomaan romaani-kalloon. -- Ferdinand -- minä en tahdo suuttua! Sinä
suu-paltto, näinkö sinä minulle palkitset unettomat yöni? Näinkö
alin-omaiset huoleni? Näinkö oman-tuntoni kalvavan madon? Mun päälleni
lankee vastauksen kuorma -- mun päälleni kirous ja tuomarin ankaruus --
sinä saat onnesi toisesta kädestä -- Rikos ei tartu perintöön.
Ferdinand (nostaa oikean kätensä taivasta kohti.) Juhlallisesti luovun
tässä perinnöstä, joka minulle muistuttaa vaan kelvotointa isää!
Presidenti. Kuule, poika, elä vihastuta minua -- Jos maa-ilmassa kävisi
sinun pääsi jälkeen, niin mateleisit sinä ikäsi liassa!
Ferdinand. Se olisi kuitenkin paljoa parempi, kuin jos ruhtinan
istuimen ympärillä mateleisin.
Presidenti (nielee vielä vihansa alas). Hum! -- Pakoittaa pitää sinua
onnesi tuntemaan! Missä kymmenet muut kokevat panna kaiken voimansa
ulos kiivetäksensä ylös-päin, siinä nouset sinä ylös leikitellen ja
maaten! Sinä olet kahdentoista vuoden vanhana vänrikki! Kahden-kymmenen
majuori! Sen vaikutin minä ruhtinalta. Nyt saat viskata sota-miehen
puvun pois ja astua ministeristöön! Ruhtinas puhui salaneuvoksesta --
lähettiläästä -- ja muista erin-omaisista armon-osotteista
sinua kohtaan! Ihana näky lavenee eteesi! -- Tämä takainen tie
hallitus-istuimen juureen -- ja itselle istuimellenkin, jos valtaa
pidät yhden-arvoisena kuin sen ulkomerkkiä -- ei liikuta sinua
ensinkään?
Ferdinand. Ei, sentähden että minun ajatukseni suuruudesta ja onnesta
eivät ole juuri samat kuin teidän -- -- Teidän onnellisuutenne
ilmoitaksen harvoin muuten kuin turmelemalla. Kateus, pelko ja sadatus
ovat ne surkeat peilit, joissa valtiaan korkeus voipi katsella itseänsä
-- Kyyneleet, kiroukset, toivottomuus se hirmuinen ateria, jossa
vallan-pitäjät hekkumoitsevat, ja josta he juovuksissa nousevat ylös ja
niin Jumalan istuimen eteen hoippuroivat. -- Se onnellisuus, josta minä
uneksin, on ujompaa laatua, se piilee mun sisälläni! _Sydämessäni_ ovat
kaikki mun toiveeni kätkettynä!
Presidenti. Mestarillisesti! Verrattomasti! Mainiosti! Että
kolmen-kymmenen vuoden kuluttua taas sain kuulla luennon! Paha vaan,
että viiskymmen-vuotinen pääni on liian kova enää oppimaan! -- Vaan
ett'ei tuo mainio taitosi ruostuisi, annan minä sinulle rinnallesi
yhden, jolle saat mieltäsi myöten purkaa hulluuttasi -- sinun pitää
ruveta -- jo tänä päivänä ruveta -- naimaan.
Ferdinand (vetäytyy hämmästyen). Isä!
Presidenti. Aivan leikittä! -- Minä lähetin sinun nimessäsi kortin lady
Milfordille. Sun pitää viipymättä suorita sinne hänelle sanomaan,
ettäs olet hänen sulhasensa!
Ferdinand. Milfordin sulhanen, isä?
Presidenti. Sen; tuntenetko häntä!
Ferdinand (huomiotta). Joka on pohjatoin häpeän-pesä koko
herttua-kunnalle -- Vaan hulluhan minä olen, rakas isä, että teidän
leikkiänne totena pidän! Tahtoisittenko te olla isä sille konnalle
pojalle, joka julkisen kurvan naisi?
Presidenti. Vielä enemmän! Minäpä vaan kosisin itsekin häntä, jos hän
suvaitseisi viiskymmen-vuotiasta! -- Etkö sinä tahtoisi sille _konnalle
isälle_ olla _poika_?
Ferdinand. En! Niin totta kuin Jumala on!
Presidenti. Tämä on hävyttömyys, Jumal' avita, jonka minä vaan sen
harvinaisuuden tähden annan anteeksi --
Ferdinand. Rukoilen teitä, isä, elkää nyt enempää pitäkö minua
luulossa, joka tekee minulle mahdottomaksi lukea itseäni teidän
pojaksenne!
Presidenti. Poika, oletko sinä hullu? Kuka järjellinen ihminen ei
ahnehtisi semmoista kunnia, että ruhtinansa kanssa saa vuoron käydä
samassa paikassa?
Ferdinand, Te tulette aina kummemmaksi, isäni! -- _Kunniaksi_ kutsutte
te sen, -- _kunniaksi_, että siinä vuorotella ruhtinan kanssa, jossa
hän _ihmistäkin_ halvemmaksi alenee?
Presidenti (purskahtaa nauramaan).
Ferdinand. Te nauratte, naurakaa vaan -- no, minä en virka tuosta enää
mitään, isäni! Mutta millä silmillä voisin minä astua halvimman
työmiehen eteen, joka vaimoksensa kumminkin on saanut kokonaisen
ruumiin, jos ei muuta? Millä silmillä maa-ilman eteen? ruhtinan eteen?
Millä porton itsensä eteen, joka minun häpeässäni pesisi kunniansa lian
puhtaaksi?
Presidenti. Mistä, maa-ilmasta, olet poika tuon kutkun saanut?
Ferdinand. Jumalan ja hänen enkeliensä tähden rukoilen teitä, isä!
Ainoan poikanne menettämisessä te ette voi tulla niin onnelliseksi,
kuin onnettomaksi hänet teette! Minä annan teille henkeni, jos
se voipi teitä korottaa. Se on mulla teiltä; minä en arvele yhtään
silmän-räpäystä uhratessani sen teidän korkeutenne eteen! -- Vaan
_kunniaani_, isä! -- jos senkin tahdotte minulta ottaa, niin oli se
teiltä kevyt-mielinen koiran-työ, että minut elämään hankitte, ja
_isääni_ täytyy mun _parittajaksi_ kirota.
Presidenti (ystävällisesti, taputtaen häntä olka-päälle). Se on oikein,
poikani! Nyt vasta näen, että olet aika mies ja ansaitset vaimoksesi
paraan neidon koko ruhtinas-kunnassa. -- Sen oletkin saava -- Jo tänä
päivänä kihlaat sinä kreivinna Ostheimin morsiameksesi!
Ferdinand (uudestaan hämmästyen). Onko tämä hetki siis määrätty, minut
kokonansa musertamaan?
Presidenti (luoden silmänsä häneen kavalasti.) Kunniasi luultavasti ei
vastustele tätä morsianta?
Ferdinand. Ei, isä, ei ensinkään. Fredrika Ostheim tekisi kenen muun
onnellisimmaksi! (Itseksensä, hyvin hämmentyneenä). Minkä hänen
_häjyytensä_ sydäntäni vielä jätti eheäksi, sen raastaa nyt hänen
_hyvyytensä_.
Presidenti (alinomaa vaan katsoen häneen). Tästä odotan sinulta
kiitollisuutta, Ferdinand! --
Ferdinand (töytää hänen tyköönsä ja suutelee hänen kättänsä). Isä!
Teidän armonne sytyttää kaikki tunteeni! Isä, nöyrin kiitokseni teidän
sydämellisestä aikomuksestanne! Teidän valitsemanne on laittamatoin --
vaan min'en voi -- en saa -- surkutelkaa minua -- en voi rakastaa
kreivinnaa!
Presidenti (peräytyy askeleen). Hollaa! jopa sain nuoren herran
viimeinkin kiini! Kävitkös toki tähän loukkuun, kavala viekastelija!
Kunniasi ei se siis ollut, joka sinut esti ottamasta ladyn. -- Tässä et
siis kamoksunut _ihmistä_, vaan _naimista_? --
Ferdinand (seisoo ensin kuin kivettynyt, hyppää sitten paikaltansa ja
on juoksemassa ulos).
Presidenti. Minne nyt? Seiso! Näinkö minulle kunnioitusta osoitat?
(Majuori kääntyy takaisin.) Sinä olet ilmoitettu ladylle. Ruhtinas sai
lupaukseni! Koko hovi ja kaupunki tietävät jo asian! Jos sinä minut
valehtelijaksi teet, poika, ruhtinan edessä, ladyn edessä, kaupungin
edessä -- hovin edessä minut valehtelijaksi teet -- kuule, poika -- eli
jos minä _muutaman historian jälille pääsen!_ -- Hollaa! Mistä kasvosi
noin yht'äkkiä tulehtuvat?
Ferdinand (vaaleana ja vavisten). Kuinka? Mitä? Ei se ole mitään, isä!
Presidenti (hirmuisen katseen luoden hänen päällensä). Vaan jos se on
mitään -- ja jos minä löytäisin syyn uppi-niskaisuutesi? -- -- Haa,
poika! Paljas luulo jo saattaa minut raivoon! Mene heti pois!
Vahti-paraati alkaa paikalla! Sun pitää olla ladyn tykönä, niin pian
kuin tunnus-sana on annettu! -- Kun minä liikun, vapisee kokonainen
herttua-kunta! Saahaanpa nähdä, voipiko niskuri poika minua mieltänsä
myöten hallita! (Hän lähtee pois, vaan tulee vielä takaisin.) Poika,
vielä sanon sinulle, sinun pitää mennä sinne, tahi pakene vihaani!
(Menee pois.)
Ferdinand (herää huumeuksista). Joko se meni? -- Oliko se isän ääni? --
Jaa, kyllä minä menen ladyn tyköön -- menen ja sanon hänelle, näytän
peilin hänelle -- Kelvotoin! jos silloinkin vielä minua mieheksesi
pyydät -- koko aatelin, sota-päällystön ja kansan edessä -- ota
avuksesi koko Englantisi ylpeys -- hylkään sinut minä -- saksalainen
nuorukainen!
(Juoksee ulos.)