Kauppias Paavali Peippola vietti syntymäpäiviään.
Kauppias Paavali Peippolan kauppatalo on, niinkuin esimerkiksi
kauppias Heikki Remeksenkin puoti, torin varrella, vastapäätä juuri
tuota Remeksen puotia. Mutta mitään likeisiä naapureita eivät nämä
kauppapuodit silti suinkaan ole. Onpa niiden väliä matkaa koko joukko,
sillä tämän kaupungin tori on suurimpia koko maassa.
Kauppias Paavali Peippola on tietysti sen vanhan Paavali Peippolan
poika, jolla oli ollut viisitoista vuotta kestänyt riitajuttu
kaupungin kanssa, ja samassa paikassa on vielä hänen kauppansakin kuin
isä-Paavalin.
Mutta muuten on hän isänsä suuri vastakohta. Isä oli pitkä ja laiha,
tummaverinen ja parrakas mies, sekä luonteeltaan kiivas.
Tämä nykyinen Paavali Peippola taas on lyhyempi, tavallisen miehen
mittainen, lihavahko ja perin hyväntahtoinen mies. Partaa ei hänellä
ole ensinkään, ellemme ota huomioon eräitä ohuita haituvia ylähuulessa,
ja hänen päälakensa olisi kutakuinkin paljas, ellei hän taitavalla
kampauksella osaisi sitä vielä peittää vaaleiden, syrjempänä kasvavien
hiusten alle. Hänen kätensä ovat suuret, valkoiset ja pehmeät, ja hänen
vatsansa on miellyttävän pyöreä. Ei niin suuri, että se olisi hänelle
ruumiilliseksi haitaksi, mutta kuitenkin sellainen, että se on omiaan
antamaan kantajalleen kunniallisen ja vakavaraisen henkilön vartalon.
Kauppias Paavali Peippolalla ei ole vaimoa, sillä lähes
viidestäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta on hän vielä poikamies.
Siinäkin suhteessa hän on isävainajansa vastakohta, sillä vanhemmalla
Paavalilla oli ollut kaksikin vaimoa. Ei kuitenkaan yhtä aikaa, Herra
varjelkoon, vaan peräkkäin.
Emäntä kuitenkin talossa on, ja toimellinen emäntä onkin. Emännyyttä on
jo pari vuosikymmentä pitänyt isännän sisarpuoli Karoliina, ja hyvä on
ollut kauppias Peippolan elää neiti Karoliina Peippolan huolenpidon ja,
myöntäkäämme se, tohvelienkin alaisena.
Mutta ellei nuoremmalla Paavalilla olekaan vaimoa, niin onpa
hänellä sen sijaan kaupungin monipuolisin ja täydellisin valikoima
pitkävartisia piippuja, ja nenällään kultasankaiset silmälasit
lisäämässä hänen hyväntahtoisten, mutta hieman likinäköisten silmiensä
näkövoimaa. Mainitsemme nämä seikat, piiput ja silmälasit, toistensa
yhteydessä siitä syystä, että juuri ne molemmat, niin pitkävartiset
piiput kuin kultasankaiset silmälasitkin, yhdessä luisevan,
suurikasvuisen Karolina-siskon ankaranlaisen järjestyksenharrastuksen
kera matkaansaattavat sen, että kauppias Paavali Peippola,
naimattomuudestaan huolimatta, tekee rauhallisen, luotettavan ja
kesytetyn miehen vaikutuksen. Outo, joka ei hänen perhesuhteitaan
tuntisi, luulisi melkein varmasti, että kauppias Peippola on jo
kolmattakymmentä vuotta naimisissa.
Talon muut huoneet, eteiset, sali ja kamari ovat samanlaisia kuin
ne yleensä ovat muissakin kunniallisissa ja varakkaissa kodeissa
kaupungissamme.
Mutta piippukamari on erikoinen.
Piippukamariksi sanotaan kauppias Peippolan talossa salin takana
oikealla olevaa kamaria.
Siinä on pitkä, vihreällä veralla päällystetty kirjoituspöytä, jonka
päällisen lukemattomat mustetäplät ovat tehneet kirjavaksi, vanha
nahkasohva, joka täyttää kokonaisen seinän, sekä kaksi keinutuolia.
Toinen niistä on ikkunan edessä olevan kirjoituspöydän ääressä ja
toinen uunin edessä melkein keskellä permantoa. Onpa huoneessa vielä
rautainen kassakaappikin ja suuri, tumma piironki, jonka päällä on
kirjoja, sanomalehtiä ja parranajopeili.
Huomiota vetää puoleensa nurkassa oleva tavattoman jyhkeä piippuhylly,
josta huone on nimensäkin saanut. Miten paljon pitkävartisia piippuja!
Parikymmentä varmaankin, toisissa varret kuin ongenvavat, toisissa pesä
kuin mikäkin kurikka.
Ja miten monenlaista piipputupakkaa pikkupöydällä piippuhyllyn alla! On
siinä monenlaista tupakkaa. Sitä on paperikoteloissa, jotka ovat päästä
avatut, ja sellaisissa koteloissa, jotka saa sivulta auki, sitä on
suurissa ja pienissä metallirasioissa, purkeissa ja tölkeissä, ja onpa
sitä tuossa hauskassa, Markulan koivunvisasta kauniisti veistämässä
arkkusessakin, jonka kannessa on tuohesta punottu siro kädensija.
Mutta piippuhyllyn yläpuolella on lasin alla kehyksessä kuva:
runoilijakuningas nuorena ylioppilaana tarjoamassa tupakkaa vänrikki
Stoolin piippuun.
Tässä kodikkaassa kamarissaan istuu kauppias Paavali Peippola
tavallisesti joutohetkinään keinutuolissa kirjoituspöydän ääressä
piippua poltellen ja katsellen ikkunasta, mitä kaupungin torilla
tapahtuu. Ja siellä on myöskin hänen miesvieraittensa miellyttävä ja
rauhallinen tyyssija, uunin lietsoessa hyväilevää lämpöä huoneeseen
ja sinisten savukiehkurain hiljalleen kiemurrellessa ylöspäin
pitkävartisten piippujen pesistä.
Vanhat velhot, postimestari Blomkvist, kirjakauppias Kriikuna,
kauppias Heikki Remes ja hänen veljensä Ville, joka toissa vuonna teki
konkurssin, menettäen siinä kaiken muun omaisuutensa paitsi hyvää
tuultaan, olivat melkein ensimmäisiä vieraita, ja yhdessä joukossa
olivat he saapuneetkin. Tämän arvoisan seurueen jäsenet olivat kaikki
yhtä vaimottomia kuin Paavali Peippolakin, sillä Blomkvist ja Heikki
Remes ovat leskiä ja Kriikuna ja Ville Remes poikamiehiä, koko joukon
yli neljänkymmenen jo hekin molemmat.
Hetken kuluttua alkoikin piippukamarista kuulua aika mökä, sillä
pianhan olivat postimestari ja kirjakauppias ankarassa väittelyssä.
Kassakaapin edessä seisoi hajasäärin sinertävänenäinen postimestari
Blomkvist vanhana, kuluneena ja kaljuna, mutta tarmokkaana ja täynnä
elinvoimaa. Hänen vasemmassa kädessään, joka tällä hetkellä oli selän
takana, oli pisin Peippolan piipuista, ja hän kohotti oikeata kättään,
jolla hän huitoi kuin koettaen keskeyttää Kriikunan puhetulvan, vaikka
hänen olisi pitänyt vanhastaan tietää tuollainen yritys kerrassaan
epätoivoiseksi. Kahden kyynärän päässä hänestä, keskellä lattiaa,
seisoi kirjakauppias Kriikuna.
Kirjakauppias Kriikunalla on musta tukka ja musta, huolimattomasti
hoidettu parta, mikä tekee hänet anarkistin näköiseksi. Tätä
vaikutelmaa ovat omiaan lisäämään hänen pitkät käsivartensa ja
säärensä, joille sortuukin hihat ja juovikkaiden housujen lahkeet
ovat aivan liian lyhyet ja jotka hänen puhuessaan ovat sellaisessa
liikkeessä, kuin olisi hänen aikomuksensa tuossa tuokiossa lyödä
nyrkillään ja potkaista suurella kengällään sitä henkilöä, johon hän
puheensa kohdistaa.
Pitkässä sohvassa istuivat Remeksen veljekset punapartaisina ja
iloisina, huudahtaen hyväksyvästi milloin Kriikunalle, milloin
Blomkvistille.
Postimestari ja kirjakauppias näyttivät olevan joka hetki
joutumaisillaan tappeluun, mutta se oli vain heidän tavallista
keskustelutyyliään, eikä heidän välillään suinkaan ollut mitään
vihaa eikä katkeruutta. Menlösin ja Montosten välisestä jutusta he
riitelivät, sillä kirjakauppias Kriikuna puolusti ankarasti rouva
Menlösiä, ja postimestari taas lupasi sielunsa autuuden pantiksi
siitä, että rouva Montonen voittaa. Se ei kuitenkaan paljoa merkinnyt,
sillä yleisesti tiedettiin, ettei vanha postimestari välittänyt
kuolemattomasta sielustaan eikä sen autuudesta enempää kuin leimatusta,
paperikoriin viskatusta postimerkistä.
Postimestari rakasti riitaa ja rähäkkää riidan itsensä vuoksi, sillä
eipä hän ollut tunnettu miksikään herrasväki Montosenkaan erityiseksi
ystäväksi. Taitavasti yllytti hän kirjakauppiasta kinaamalla
itsepintaisesti vastaan, niin että hänen lopuksi, suureksi ilokseen,
jota hän ei yrittänytkään peitellä, onnistui saada Kriikuna aivan
haltioihinsa. Kriikuna olikin jotain sukua Menlöseille.
Sillä välin saapui uusia vieraita, naisia ja miehiä. Naiset pysähtyivät
saliin, mutta miehet pyrkivät piippukamariin. Tulipa kauppias
Montonenkin rouvineen, ja juuri kun ystävällinen isäntä riisui
päällystakkeja heidän yltään, aukeni eteisen ovi ja sisään astui rouva
Menlös. Ja hänen perässään tuli herra Menlös.
Ystävällisesti, sydämellisesti kiiruhti Paavali Peippola heitä
tervetulleiksi lausumaan, mutta rouva Menlös ei näyttänyt häntä
huomaavankaan. Hän näki vain rouva Montosen, joka arvokkaana seisoi
eteisen peilin edessä tukkaansa järjestelemässä, ja kun hän sen näki,
niin hänen hahmonsa muuttui.
-- Tule pois, Menlös! sanoi hän miehelleen.
Ja koroittaen ääntään hän lisäsi:
-- Täällä näkyy olevan _kaikenlaista_ väkeä!
Eikä osannut hämmästynyt isäntä sanaakaan sanoa, kun jo herrasväki
Menlös oli poistunut, rouva edellä ja herra perässä.
Tämä ikävä välikohtaus vaikutti erittäin häiritsevästi mieliin. Isäntä
näytti nololta ja onnettomalta.
Vähitellen olisi keskustelu kuitenkin ehkä päässyt entiseen vauhtiinsa,
ellei olisi sattunut uusi skandaali.
Saapui vieraisille myöskin herra Nilsperi, asianajaja Nils Pehr Bums.
Mitä piippukamarissa sitten tapahtui, siitä ei ole saatu täysin
yhtäpitäviä tietoja. Hirmuinen riita siellä vain syttyi Nilsperin ja
Kriikunan välillä, riita, jota postimestari kaikin voimin yllytti, ja
sitten kuului äkkiä romahdus ynnä tavaton kilinä ja kolina. Pyöreä
pöytä, jolla totivehkeet olivat, oli kaatunut, ja lasinpalaset sekä
herkullinen, tuoksuva neste peittivät lattian. Ja sieltä, kuuman
totiveden ja lasinsirpaleiden joukosta nousi kirjakauppias Kriikuna
märkänä, höyryävänä ja vihasta kalpeana. Raivoissaan hyökkäsi hän salin
läpi eteiseen, puki ylleen muutamassa silmänräpäyksessä ja poistui
talosta.
Toiset väittävät, että Nilsperi oli tuupannut Kriikunan totipöytää
vasten, kun Kriikuna oli sanonut häntä nurkkasihteeriksi, joka
ottaa ajaakseen epäilyttäviä asioita. Toiset taas kiistivät, ettei
Nilsperi lyönyt, vaan kohotti vain kättään, jolloin Kriikuna peräytyi,
huomaamatta tuota täyteen lastattua pöytää.
Mutta oli miten oli, vieraat alkoivat lähteä toinen toisensa jälkeen.
Lopuksi oli isäntä yksin.
Ja että tämän piti tapahtua juuri Paavali Peippolan syntymäpäivillä,
Paavali Peippolan, joka on niin kunnon mies, jolla ei ole yhtään
vihamiestä ja joka pyytää olla rauhassa ja sovinnossa kaikkien ihmisten
kanssa!
Miten hauska ilta siitä olisi voinut tulla ja olisi varmaan tullutkin,
jollei tuota kirottua hiirtä olisi koskaan syntynyt. Mutta niin se
nyt vain päättyi, että vieraat luikkivat hämillään pois, luullen
piippukamarissa tapahtuneen taistelun Montosen rouvan ja Menlösin
rouvan puolustajien kesken ja peläten ehkä tämän taistelun puhkeavan
uudelleen ilmiliekkiin ja leviävän silloin saliinkin.
Mitä kaupungilla seuraavana päivänä kerrottiin kauppias Paavali
Peippolan syntymäpäiväkesteistä, sitä on meidän turha selostaa.
Alakuloisena istui herra Paavali Peippola, tuo hyvä ja kunnon mies,
seuraavana päivänä piippukamarinsa ikkunan ääressä, tuijottaen torille
ja pannen merkille, että aina kun torilla kaksi tai kolme ihmistä
toisensa tapasi, he hetken aikaa puheltuaan alkoivat viittailla ja
katsella hänen ikkunoihinsa päin.