»Ohhoh, herrajesta! Jumppi Jimmy! Ohhoh, Poika! Missä ukko?»
Mac Phairrsonin riutuneet ja harmaantuneet kasvot loistivat. Sukkelaan
hän nilkutti ovelle, nähdäkseen Pojan jo olevan sillalla porttia
avaamassa. Hänen ihmeekseen astui sieltä saarelle itse päällysmies,
Musta Angus, olallaan kirkkaan kimalteleva Ananias-ja-Safira
kaikenlaisia rumia sanoja kirkuen — ja kukapa muu hänen kannoillaan
kuin Ebeneser ja rengashäntäinen pesukarhun penikka. Vanha tukkimies
hämmästyi niin, että pudotti toisen kainalosauvoistaan. Sen sijaan,
että olisi mennyt sillalle tulevia vastaan, hän senvuoksi putosi
istumaan ovipielessä olevalle penkille ja odotti. Ja pian saapuikin
tuo omituinen kulkue. Mac Phairrson tunsi Mustan Anguksen mahtavasti
puristavan kättään, Ebeneserin, joka oli kovin kasvanut, tonkivan
polviaan ja tyytyväisenä rohkaisten, ja Ananias-ja-Safiran vanhaan
tapaan kiihkeästi kapuavan ylös paitansa rintaa.
»Kas niin, niin, oleppas nyt, vanha kumppani», hän mutisi porsaalle,
toisella kädellään sen korvia hypistellen, toisen linnulle antaen,
tämän ihastuneesti nokassa pideltäväksi ja tunnusteltavaksi, pesukarhun
tätä katsellessa kirkassilmäisellä, syrjäisellä mielenkiinnolla.
»Angus», sanoi nyt vanha tukkimies, yrittäen sanoa jotakin kiitokseksi,
»sinä älyät ihmeellisesti, kuinka järjettömiä luontokappaleita on
pideltävä — ei siltä, että Ananias-ja-Safiraa kukaan voi oikeudella
sanoa järjettömäksi, eipä tietenkään — ja minä vannon, etten _minä_
olisi koskaan saanut niitä kautta kesän näyttämään noin siisteiltä ja
sileiltä. Minä luulen —»
Mutta mitä hän luuli, se jäi kun jäikin sanomatta. Alas hänen
sillalleen laskeutui juuri toinen ja vielä suurempi kulkue kuin Mustan
Anguksen. Ensimäisenä, parhaillaan jo portista tulemassa, hän näki
Jimmy Wrightin, joka talutti honteloa hirven mullikkaa, ja hän tunsi
tämän Susannaksi. Aivan hänen takanaan tuli ukko Billy Smith, sylissään
molemmat valkoiset kissat, Melindy ja Jim; ja sitten Kalju Pallen,
kainalossaan pitkä peitemytty. Heidän perässään tulivat sahan muut
miehet, kasvot tervetuloa loistaen. Mac Phairrsonin koko ruumis vapisi,
suuret kyynelet herahtivat hänen silmiinsä ja kurotettuaan kättään
pudonneen kainalosauvansa maasta ottaakseen hän nousi ylös. Kun vieraat
tulivat ja häntä sydämellisesti tervehtivät, ei hän löytänyt sanoja,
mitä vastaisi. Kalju laski myttynsä varovasti maahan ja kaikella
kunnioituksella kehi sen auki. Ulos astui ylväs James Edward ja kohotti
päätä ja siipiä huolestuneena _honkk-a-honkaten_. Heti Mac Phairrsonin
nähtyään se tuli ja seisahtui aivan hänen viereensä, mutta se olikin
enintä, mitä ylpeä ukkohanhi alentui innostusta osoittamaan. Kissat
sillävälin kehräten hankasivat itseään vanhan isäntänsä säärtä vasten
ja Susanna haisteli häntä äänekkäällä, hyväksyvällä korskahduksella.
Mac Phairrsonin kurkku alkoi liikkua, sitten koko naama. Kuinka
toisenlainen tämä kotiintulo oli kuin hän oli odottanut! Tässä oli,
voi ihmeitten ihme, koko rakastettu perhe hänen ympärillään! Kylläpäs
pojat olivat olleet hyviä! Hänen täytyi yrittää heitä kaikkia kiittää.
Oikaisten itseään toisen kainalosauvan nojaan hän koetti heille tulkita
sanomatonta kiitollisuuttaan ja iloaan. Turhaan hän jonkun sekunnin
ponnisteli, nielläkseen alas sen, mitä kurkkuun pyrki. Sitten hän
jättiläismäisellä ponnistuksella sai sanotuksi: »No hel-vetti, pojat!»
putosi istumaan ja kätki vettyvät silmänsä Pätkän tuuheaan turkkiin.