Viel kannel Väinön meillä on
Ja siin on kaiku verraton
Ja verrattomat kielet --
Ja konsa kansa haastelee,
Se kannel vastaan kaikuilee
Ja kertoo kansan mielet.
Ja mitä kansa omistaa,
Sen ihanteina ilmi saa
Ne kielet kanteloisen,
Ne kansan tuumat julki tuo,
Kuin marmoriin ne maamme luo
Etehen kansan toisen.
Ja sivistyksen saleihin
Käy itse kansan kielikin
Sen kanteloisen kautta,
Ja yhä sievemmäksi saa
Ja maailmoita valloittaa
Jo sointujensa tautta.
Niin Väinön kannel kaikuileis,
Kun kansa sitä soitteleis,
Vaan vait on vielä kansa,
Ja kannelkin se verraton
On kulkumielel koditon,
Ja pois on puoltajansa.
Ja kolkutellen sydämiin
Käy kaupungista kaupunkiin
Nyt kantelomme kallis,
Etteikö kansa polvilleen
Taas ottais oman kanteleen
ja kaikua sen sallis.