Annastiina Piiroisen ja poliisi Tuomas Kontkasen lähestyessä sitä
Korpivaaran Hirvolanniemen Pekka Turusen taloa oli sille Pekka Turusen
vaimon Riitta Tolvasen viisivuotiaalle pojalle Kustille, sille samalle,
jonka sen Tutjunpohjan Simo Piiroisen poika Konsta Piiroinen -- elikkä
nyt niinkuin tämän Annastiinan veli -- oli tehnyt Riitta Tolvaselle
vähää ennen kuin hävisi maasta, juuri tapahtunut rötös.
Se oli se Kusti seisonut uunin edessä ja viskellyt lattialla olevia
roskia ja lastuja palavaan pätsiin, kun se rötös oli tapahtunut. Se
oli Kusti jäänyt seisomaan uunin eteen, silmät naljallaan ja jalat
vähän harallaan eikä ollut niinä miehinäkään, mutta vanhaemäntä, Pekka
Turusen äiti, joka oli navetanpuolimaisen ikkunan ääressä soudattamassa
sitä Riitta Tolvasen nuorempaa lasta, minkä miniänsä oli tehnyt tälle
Pekka Turuselle itselleen, oli kuullut äänestä ja nähnyt Kustin
muistakin meiningeistä, että niin se vain taas kävi.
Vaikka se vanhaemäntä olikin ollut poikansa naimiskauppaa vastaan, kun
se otti Riitta Tolvasen välittämättä siitä, että tämä oli "palkinnon
juossut" tyttö, niin ei se kuitenkaan kohdellut pahasti Kustia. Oli
pikemminkin ottanut sen ikäänkuin omaksi nimikokseen ja pesi aina sen
housutkin, milloin vahinko tuli, mikä muuten pyrki tulemaan harva se
päivä.
Mutta nyt vanhaemäntä suuttui.
Vast'ikään päivällä oli hän pessyt Kustin toiset pöksyt, jotka paraikaa
riippuivat uunin kupeella kuivamassa, ja silloin oli hän taas uhannut,
niinkuin oli uhannut lukemattomia kertoja ennenkin, että annahan olla,
jos sinä vakainen poika vielä kerran tämän teet, niin kylmässä vedessä,
tuolla räystään alla olevassa korvossa minä sinun kinttusi pesen, pesen
koko pojan, niin että muistat yhden kerran kylpeneesi.
-- Vai jo sinä pakanan eväs ryvetit ne paremmatkin housusi, vaikka
on sinulle seitsemänkymmentätuhatta kertaa sanottu, että jollet
sinä herkeä siitä tavasta, niin kummat tulee! Annan minä sinulle
rapakintulle semmoisen kylvetyksen... meneppäs ja ryvetä toiset pöksyt
samana päivänä, ikäänkuin ei tässä minulla olisi muuta tekemistä kuin
sinun pöksyjäsi ja rötöksiäsi pestä -- vaikka saa tässä tehdä puskuta
aamusta iltaan työtä, niin että väkkärämylly pyllyn edessä pyörisi...
Eikä se vanhaemäntä nyt tyhjää uhkaillutkaan. Kesken saarnaansa törmäsi
hän ylös kätkyen äärestä ja kaapaisi vihaisesti Kustia kohti.
Silloin se Kusti älähti ja läksi pinttelemään ovesta ulos, mutta
rappusilla sai vanhaemäntä häntä tukkapäästä kiinni, ja sinne räystään
alla olevalle vesikorvolle se nyt tuli lähtö.
Ja ihan näet repimällä kiskoi vanhaemäntä paidan ja housut Kustilta ja
armotta nosti hänet hyvineen huonoineen kylmään veteen.
Oli siinä rähäkkä.
Kusti kirkui niinkuin olisi sikaa pistetty ja räiskytti hurjasti vettä,
ja vanhaemäntä huuhteli häntä vain armotta vesikorvossa ja säksätti:
-- Vai vielä sinä vihollisen kuvainen minutkin kastelet... minä
kun sinua oikein läväytän takapuolille, niin tokko herkeät
roiskuttamasta... läväytänkö, säväytänkö?!
Annastiina ja Tuomas Kontkanen kuulivat melun lähestyessään kujasia
myöten taloa, ja Kontkanen huomautti:
-- Taitavat antaa sille Kustille tasapään taputusta, kun kuuluu
tuollainen mökä.
Heidän tultuaan pihaan navetan ja tallin välisestä solasta näkivät
he vanhanemännän täydessä taistelussa, kuulivat hänen yhä kovasti
riitelevän, ja samassa kuului kämmenenkin läiskähdys paljaaseen
paikkaan.
-- Uskotkos, jokos nyt uskot, jokos uskot nyt, häh? Annanko vielä
toisen takakakkaran, vai joko alat vähemmällä uskoa?
Annastiina ja Tuomas Kontkanen pysähtyivät sen verran syrjemmälle
toimitusta katsomaan, ettei vesi päälle räiskynyt.
Ja vanhaemäntä riiteli:
-- Otanko vielä korvistasi kiinni ja painanko umpisukkulaan, niin että
kuplat pinnalle nousevat, vai joko uskot ilman sitä?
Tuomas Kontkanen muisteli:
-- Joka uskoo ja kastetaan...
Sitten kysyi hän:
-- Kotonakos se on Pekka?
Vanhaemäntä ei torailultaan kuullut koko kysymystä taikka ei ollut
kuulevinaan, vaan räkätti Kustille:
-- Ja ala nyt pinkaista sukkelaan tupaan ja pane tuo paita päällesi ja
kiipeä uunille lämmittelemään, ja muistakin se, että se oli viimeinen
kerta... tuolla opotan lähteessä minä sinut vastakerralla uitan, naru
kaulassa...
* * * * *
Kusti kollotteli yksitoikkoista itkua uunilla, jonne oli paitasillaan
kiivennyt. Hän olikin saanut kylvetyksen, joka kyllä pysyisi mielessä
tuotatuonnemmaksi. Vanhaemäntä oli huuhdellut hänen housunsa samassa
vedessä kuin Kustin itsensäkin, vääntänyt niistä veden ja ripustanut ne
uunin kupeelle toisten housujen viereen kuivamaan.
Sitten huusi hän uunille:
-- Herkeätkö volisemasta... herätät vielä tuon lapsen. Minä kun piiskat
haen ja yhdenkerran piiskaan sinut siitä voimastasi...
Kusti jo hiljensikin kollotustaan ja lopetti sen sitten kokonaan
löydettyään uunilta ne Ate Kirkisen lapikkaat, jotka Ate oli aamulla
tervannut ja nostanut uunille kuivamaan. Kusti nuuhki lapikkaita, jotka
haisivat hänestä hyvältä. Terva oli jo melkein kuivanut, ja hän alkoi
koetella lapikkaita jalkoihinsa, mutta varret olivat niin pitkät,
etteivät jalat ylettyneet pohjaan asti.
* * * * *
Vasta nyt vanhaemäntä huomasi tai oli huomaavinaan vieraat, jotka
olivat käyneet penkille istumaan, ja tervehti heitä. Piiroiset eivät
hänestä olleet mieluisia vieraita tuon Kustin tähden, kun ei Simo
Piiroinen ollut suostunut maksamaan eläkettä Kustista, vaikka se
oli hänen poikansa poika, mutta syytönhän se tämä Annastiina oli
oikeastaan siihen, mitä hänen isänsä ja veljensä olivat tehneet, niin
ettei myöskään sopinut nurjaa mieltä vieraille näyttää. Vanhaemäntä
kyllä mielessään vähän kummeksi tätä vierailua, etenkin kun toisena
oli poliisi Kontkanen, mutta ei ruvennut mitään siitä kyselemäänkään.
Arvelihan vain, että tottapa puhuvat asiansa itse.
-- Kotonakos se on isäntä? uudisti Tuomas Kontkanen taannoisen
kysymyksensä.
-- Ei ole kotona... minne lienee lähtenyt asioille sen Piippuvaaran
Kasurisen kanssa, eikä ole vieläkään kotiutunut, vastasi vanhaemäntä ja
kysyi sitten Annastiinalta:
-- Terveenäkös teillä siellä Tutjunpohjassa on oltu?
-- Terveinähän siellä on oltu, vastasi Annastiina.
Ja poliisi selitti:
-- Terveinähän siellä ne vanhukset... mutta tämän Annastiinanhan sen
näet tuolla salolla lampaidenhakumatkalla tapasi semmoinen tauti, ettei
kotiinsa päässyt... miten lienee sisuksensa vikuuttanut niin pahasti,
että minä läksin tätä viemään kirkolle tohtoroitavaksi, kun kuuluu
tohtorilla huomenna olevan vastaanotto...
Vanhaemäntä alkoi hyssytellä lasta, joka oli ruvennut kitisemään, ja
kysyi:
-- Mikäs tälle Annastiinalle sitten oikein mahtoi tulla?
-- Pässiä kiinnitavoitellessa miten lienevät sisussuonet venähtäneet,
kertoi poliisi Kontkanen.
-- Vai semmoinen sattui.
-- Semmoinen.
Tuomas Kontkanen vilkaisi salavihkaa Annastiinaan ja jatkoi:
-- Satuin olemaan siellä Hukansalolla -- Jyrki Mutasessa -- kun olin
kävellyt sitä Lassi Kettusen viinatehdasta etsimässä, niin tämä
Annastiina pyysi, että enkö minä lähtisi saattamaan häntä tohtoriin.
-- Eivätkös ne antaneet Jyrki Mutasesta hevosta? kysäisi vanhaemäntä.
-- Ei toki pyydettykään, kun olivat niin jaloja, etteivät lähteneet
edes Annastiinan avuksi pässiä kiinniottamaan... sinne jäi salolle koko
pässi, kertoi poliisi.
-- Vai eivät saaneet pässiä kiinni?
-- Eivät... mitäs ne, paljaat naiseläjät, kun tämä Annastiinakin
kipeytyi.
Sitten ilmoitti Tuomas Kontkanen asiansa:
-- Sitävartenhan me oikeastaan poikettiin tänne että kysymään, saisiko
teiltä hevosta huomiseen, jotta päästäisiin sinne tohtoriin. Vaan eihän
sitä taida saada nyt, kun ei sattunut isäntäkään pihaan?
Vanhaemäntä vaikeni kotvasen, mutta ei sentään voinut olla lopuksi
sanomatta:
-- Saaneehan tuon hevosen minunkin luvallani, mutta kyytimiestä ei ole
antaa, kun se Ate Kirkinenkin minne lienee lähtenyt kylälle.
Siihen poliisi vastasi:
-- Onhan sitä tässä kyytimiestä minussakin Annastiinalle, kun vain
neuvotte, mikä hevonen ja kärryt saadaan ottaa.
* * * * *
Jo nousi syysillan kuu, kun Annastiina ja Tuomas Kontkanen läksivät
hyvää vauhtia ajamaan Hirvolanniemestä kirkolle päin. Oli lämmin ilta,
alavammilla paikoilla vain tuli vastaan kuin viileä ilmajoki, jonka
poikki nopeasti sukellettiin. Komeana nousi kuu yli Rutakon metsäisten
vaarojen ja hopeoi koko Korpivaaran pitäjän.
-- Minä panen käteni tänne sinun selkäsi taakse, ettei hakkaa tuonne
takalautaan, sanoi Tuomas Kontkanen. Sitten hän heläytti hevoselle:
-- Hei tamma, vai mikä ruuna sinä olet, annappas huhkia!
Ja muistellen kosimista Roivaan mökissä sanoi hän:
-- Oikein se sanoi tuo Roivas, että eukko se on otettava niskaansa
huokumaan, ennenkuin vanhenee... lämmin sinulla onkin minun selkäni
takana nukkua, Annastiina!
-- Hi hi... naurahti Annastiina kainostellen.
Sitten hän kipristeli vähän ja pyysi:
-- Älä kutkuttele sieltä kainalosta.
-- En minä kutkuttele, lupasi poliisi Kontkanen.
Ja onnensa yltäkylläisyydessä hän huudahti:
-- Sitten on tavara tallella, kuin autuaalla aitassaan!