Vähän valoa.
Noiden kolmen salapoliisin oli tutkittava useata syrjäseikkaa, minkä
vuoksi minä palasin yksin vaatimattomaan asuntoomme kyläravintolassa.
Sitä ennen minä kuitenkin lähdin pienelle kävelylle kummalliseen
vanhanaikuiseen puutarhaan, joka oli talon sivustoilla. Sitä ympäröi
kaikkialta rivi omituisen muotoisiksi leikattuja lehtikuusia.
Lehtikuusien rivien sisäpuolella oli avara ja kaunis nurmikenttä,
jonka keskellä oli aurinkokello. Kokonaisvaikutus oli niin
rauhallinen ja tyynnyttävä, että se tuntui hyvin suloiselta minun
hieman kiihottuneille hermoilleni. Tässä rauhallisessa ilmapiirissä
saattoi unohtaa tai vain hurjan sekavana painajaisena muistaa synkän
kirjoitushuoneen ja sen lattialla pitkällään olevan verisen ruumiin.
Ja kuitenkin -- kun juuri kävelin siellä ja koetin virvoittaa
sieluani lempeän sulotuoksuisessa ympäristössä, sattui jotakin hyvin
kummallista, mikä palautti muistiini murhenäytelmän ja jätti mieleeni
hyvin synkän vaikutuksen.
Olen sanonut, että puutarhaa ympäröi rivi koristeelliseen muotoon
leikattuja lehtikuusia. Kaukana rakennuksesta nämä kuuset tihenivät
pensasaidaksi. Pensasaidan ulkosivulla, talosta tuleville
näkymättömissä, oli kivipenkki. Kun lähenin tätä paikkaa, olin
kuulevinani ääniä -- jonkun karkealla miehenäänellä lausutun
huomautuksen, mihin vastaukseksi kuului pieni naisen naurahdus.
Seuraavassa silmänräpäyksessä olin tullut toiselle puolelle
pensasaitaa, joka päättyi siinä lähellä ja katseeni sattui mrs
Douglasiin ja tuohon Barkeriin, ennenkuin he olivat huomanneet minun
tulleen. Rouva Douglasin ulkonäkö järkytti hermojani. Ruokasalissa
hän oli ollut niin häveliäs ja ylevä. Nyt hän oli heittänyt
kaikki murheenmerkit. Hänen silmänsä säteilivät elämänhalua ja
hänen kasvojaan värähdytteli vielä nauru, jonka tuo toinen oli
aiheuttanut. Barker istui etukumarassa kädet ristissä ja kyynärpäät
polviin nojaten ja hänenkin kasvoillaan väreili samantapainen hymy.
Silmänräpäyksen kuluttua -- mutta silmänräpäyksen liian myöhään
molemmat jälleen olivat teeskennellyn vakavia, sillä he olivat
nähneet minut. He vaihtoivat nopeasti pari sanaa, minkä jälkeen
Barker nousi ja tuli minua vastaan.
-- Anteeksi, sir, mutta eikö minulla ole kunnia puhua tohtori
Watsonin kanssa?
Kumarsin niin kylmästi, että varmasti saattoi selvästi huomata, minkä
vaikutuksen he olivat minuun tehneet.
-- Luulimme teitä siksi, sillä onhan teidän ystävyyssuhteenne mr
Sherlock Holmesiin yleisesti tunnettu. Onko teillä mitään sitä
vastaan, että tulisitte pariksi minuutiksi puhelemaan mrs Douglasin
kanssa?
Seurasin häntä tuikean näköisenä. Näin sieluni silmillä selvästi
lattialla viruvan silvotun ruumiin. Ja muutamia tunteja
murhenäytelmän jälkeen istuivat murhatun vaimo ja hänen paras
ystävänsä nauramassa pensaan takana puutarhassa, joka oli ollut
hänen! Tervehdin sangen tylysti nuorta rouvaa. Tuolla salissa
olin ottanut osaa hänen suruunsa. Nyt kohtasin hänen katseensa
säälimättömin silmin.
-- Pelkään että pidätte minua tunteettomana ja kovasydämisenä, sanoi
hän.
Kohautin olkapäitäni.
-- Eihän minulla ole mitään sen asian kanssa tekemistä, sanoin minä.
-- Ehkä joskus arvostelette minua oikein. Jos vain voisitte kuvitella
--
-- Tohtori Watsonin ei tarvitse kuvitella mitään, tokaisi Barker
vapaasti. Kuten hän itse sanoo, ei hänellä ole vähintäkään tekemistä
asian kanssa.
-- Aivan oikein, sanoin minä, ja siksi pyydän saada jatkaa kävelyäni.
-- Viipykää hetkinen! huudahti mrs Douglas rukoilevasti. On kysymys,
jota te olette pätevämpi ratkaisemaan kuin kukaan muu maailmassa ja
vastauksella voi olla suuri merkitys minulle. Paremmin kuin kukaan
muu tunnette mr Holmesin ja hänen suhteensa poliisiin. Jos otaksumme,
että hänelle täydessä luottamuksessa ilmoitetaan joku asia, niin onko
luultavaa että hän silloin ilmoittaa sen salapoliisille.
-- Juuri niin, sanoi Barker kiihkeästi. Onko hän itsenäinen vai
kuuluuko hän kokonaan heidän joukkoonsa?
-- En todellakaan tiedä, onko minulla oikeutta pohtia tuota
kysymystä, vastasin minä.
-- Pyydän, rukoilen sitä teiltä, tohtori Watson. Vakuutan, että siitä
on meille -- minulle suurta apua, jos te tässä suhteessa rupeatte
neuvonantajaksemme.
Hänen äänellään oli niin rehellinen sävy, että hetkeksi kokonaan
unohdin hänen kevytmielisyytensä enkä toivonut muuta kuin tehdä
hänelle mieliksi.
-- Mr Holmes on riippumaton tutkija, sanoin minä. Hän on oma
herransa ja toimii oman harkintansa mukaan. Samalla tuntee hän
velvollisuutensa niitä kohtaan, jotka viran puolesta työskentelevät
samalla alalla, eikä hän salaisi mitään, mikä auttaisi heitä
jättämään rikollisen oikeuden käsiin. Tässä kaikki mitä voin sanoa,
ja pyydän teitä kääntymään mr Holmesin puoleen, jos haluatte
tarkempia tietoja.
Ja sitten kohautin hattuani ja lähdin edelleen jättäen heidät
penkille kätköönsä pensasaidan taa. Katsoin taakseni kääntyessäni
pensasaidan päässä ja huomasin silloin, että he edelleenkin hyvin
vilkkaasti keskustelivat, ja kun heidän katseensa olivat suunnatut
minuun, päätin minä että he pohtivat kohtaustamme.
-- Minä en tosiaankaan pyri heidän uskotukseen, sanoi Holmes, kun
kerroin hänelle mitä oli tapahtunut. Hän oli ollut koko iltapäivän
kartanossa neuvotellen ammattitoveriensa kanssa ja palasi ahmiakseen
erinomaisella ruokahalulla teetä ja niitä pikkuruokia, mitä olin
hänelle tilannut. Ei mitään uskottuja salaisuuksia, Watson -- niistä
tulee paljon kiusaa, jos on toimitettava vangitseminen salaliiton ja
murhan johdosta.
-- Luulet siis asian päättyvän siten?
Hän oli iloisimmalla ja hyväntahtoisimmalla tuulellaan.
-- Watson hyvä, kun olen lopettanut neljännen munani, olen valmis
selittämään sinulle koko tilanteen. En sano, että olemme päässeet
kokonaan salaisuuden perille -- kaukana siitä -- mutta päästyämme
kateissa olleen käsipunnuksen jälille --
-- Punnuksen!
-- Watson hyvä, onko mahdollista, ettet ole oivaltanut sitä
tosiasiaa, että koko tapahtuman selvitys riippuu tuosta kateissa
olleesta käsipunnuksesta? No, älä siitä suutu, sillä meidän kesken
sanoen luulen, ettei tarkastaja Mac eikä paikkakunnan ylikonstaapeli
ole käsittänyt tämän seikan valtavaa merkitystä. _Yksi_ käsipunnus,
Watson! Ajattele atleettia, jolla on vain _yksi_ punnus. Ajattele
yksipuolista kehitystä -- selkärangan koukistumisen suurta vaaraa.
Järkyttävää, Watson järkyttävää!
Hän istui suu täynnä paahdettua leipää ja silmät säteillen
vallattomuutta, tarkaten minun älyllistä hämmentymistäni. Pelkkä
hänen erinomaisen ruokahalunsa näkeminen sai minut vakuutetuksi
hänen menestyksestään, sillä muistin hyvin selvästi päiviä ja öitä,
jolloin hän ei ollut nauttinut palaakaan, jolloin hänen pilkkana
pidetty ajatuskykynsä oli ponnistellut ratkaistakseen jonkun pulman,
laihojen eloisain kasvojen yhä surkastuessa sielullisen keskittymisen
voimakkuuden johdosta. Vihdoin sytytti hän piippunsa ja istuen
uunin nurkassa tuossa vanhassa ravintolassa puhui hän hitaasti ja
katkonaisin lausein tapauksesta -- pikemmin ääneensä ajattelevan kuin
harkittua mielipidettä esittävän miehen tavoin.
-- Vale, Watson -- suurenmoinen epäämätön vale -- sen tapaamme jo
kynnyksellä. Siinä lähtökohtamme. Koko Barkerin kertoma tarina on
valetta. Mutta mrs Douglas vahvistaa todeksi Barkerin tarinan. Siis
valehtelee hänkin. He valehtelevat molemmat ja ovat samassa juonessa.
Tästä johtuu ratkaiseva arvoitus: miksi he valehtelevat ja mikä on
se totuus, jota he niin innokkaasti koettavat salata? Lyökäämme
viisaat päämme yhteen, Watson, ja koettakaamme tunkea valheen läpi ja
paljastaa totuus.
Mistä minä tiedän heidän valehtelevan? Siitä että kasku on niin
huonosti sommiteltu eikä suorastaan voi olla tosi. Ajattelehan!
Tämän selityksen mukaan ei murhaajalla ollut murhan jälkeen täyttä
minuuttiakaan aikaa ottaa sormus, joka oli toisen sormuksen takana
kuolleen sormessa, pistää takaisin ulommainen sormus -- mitä hän ei
milloinkaan olisi tehnyt -- ja asettaa tuo kummallinen kortti uhrin
viereen. Väitän että tämä oli vallan mahdotonta. Voisit huomauttaa
-- mutta uskon sinusta liian paljon hyvää, Watson, luullakseni
sinusta sellaista -- että sormus on saatettu ottaa ennenkuin mies
surmattiin. Se seikka, että kynttilä on palanut vain hetkisen,
todistaa, ettei kohtaus ole kestänyt kauan. Oliko luultavaa että
Douglas, jota on kuvattu pelottomaksi, niin nopeasti saataisiin
luopumaan vihkisormuksestaan, tai että hänet on pakotettu siihen? Ei,
ei, Watson, murhaaja oli hyvän aikaa lampun palaessa kuolleen luona.
Siitä ei minulla ole pienintäkään epäilystä. Pyssynlaukaus näyttää
olleen kuoleman aiheuttajana. Se on siis laukaistu aikaisemmin kuin
meille on sanottu. Mikään erehdys ei ole voinut aiheuttaa sellaista
ilmoitusta. Edessämme on siis kahden laukauksen kuulleen henkilön
salajuoni -- tuon miehen Barkerin ja vaimo Douglasin. Kun lisäksi
vielä voin todistaa, että Barker on harkiten ja tahallaan laittanut
veritahran akkunalaudalle johtaakseen poliisin harhaan, niin täytynee
sinun myöntää, että hänen asiansa alkavat olla sangen huonosti.
Nyt meidän on harkittava, mihin aikaan murha todella tehtiin. Aina
puoli yhteentoista palvelijat olivat talossa liikkeellä, niin että
varmasti se ei tapahtunut sitä ennen. Neljännestä vailla yksitoista
he kaikki olivat menneet omiin suojiinsa paitsi Ames, joka oli
ruokakammiossa. Olen senjälkeen kun jätit meidät, iltapäivällä
tehnyt muutamia kokeita ja huomannut, että vaikka Mac Donald
pitäisi millaista meteliä tahansa kirjoituskamarissa, niin se ei
kuulu ruokakammioon, jos kaikki ovet ovat suljetut. Toisin on
taloudenhoitajattaren huoneen laita. Se ei ole niin etäällä ja sieltä
minä saatoin kuulla hänen äänensä, kun hän huusi oikein kovasti.
Haulikon pamahdus vaimentuu jonkun verran, jos se laukaistaan aivan
maalin vieressä, niinkuin tässä epäilemättä tapahtui. Luultavasti
paukaus ei ollut kovin voimakas, mutta illan hiljaisuudessa sen
äänen olisi pitänyt tunkeutua rouva Allenin huoneeseen. Hän on,
kuten hän on meille sanonut, hieman kuuro, mutta siitä huolimatta
sanoi hän olleensa kuulevinaan oven paiskattavan kiinni noin puoli
tuntia ennenkuin hälyytys tapahtui. Puoli tuntia ennen sitä olisi
kello ollut neljännestä vailla yksitoista. Olen vallan vakuutettu,
että hän silloin kuulikin pyssynlaukauksen ja että murha tehtiin
juuri silloin. Jos noin on asia, on meidän nyt otettava selkoa
siitä, mitä mr Barker ja mrs Douglas, edellyttäen etteivät he ole
murhaajia, ovat puuhailleet kello neljännestä vailla yhdestätoista,
jolloin laukauksen ääni sai heidät juoksemaan alas, kello neljännes
yli yhdentoista, jolloin he soittivat kelloa ja kutsuivat paikalle
palvelijat. Mitä he tekivät ja miksi he eivät heti hälyyttäneet? Kas
siinä nyt ratkaistava kysymys ja kun siihen on saatu vastaus, olemme
päässeet paljon lähemmäksi tehtävämme ratkaisua.
-- Minä olen puolestani vakuutettu siitä, että nämä henkilöt ovat
liitossa keskenään. Hänen täytyy olla sangen sydämetön kun hän
saattaa istua nauramassa pilapuheelle muutamia tunteja senjälkeen
kuin hänen miehensä on murhattu.
-- Olet oikeassa. Hän ei esiinny missään loistavassa valossa
vaimona, ei edes omassa selonteossaan tapahtumasta. Kuten tiedät,
Watson, en minä rajattomasti ihaile naisia, mutta kokemukseni ovat
minulle elämässäni opettaneet, että harvat ovat ne miestään vähänkin
kunnioittavat naiset, jotka olisivat antaneet toisen miehen jyrkästi
lausumain sanain estää heitä rientämästä kuolleen miehensä luo.
Jos minä joskus menen naimisiin, Watson, niin toivon herättäväni
vaimossani sellaisen tunteen, että se estää häntä antamasta
taloudenhoitajattaren kulettaa itseään pois, kun minun ruumiini on
vain muutaman kyynärän päässä hänestä. Näyttämölle asetus oli sangen
kurja, sillä kokemattomimmankin salapoliisin huomio olisi kiintynyt
tavallisen nais-ulinan puutteeseen. Jo sellaisenaan tämä seikka
oli kylliksi johtaakseen minun mieleeni, että kaikki oli ennakolta
keksittyä.
-- Pidät siis Barkeria ja mrs Douglasia syyllisenä murhaan?
-- Sinä teet niin kauhean suoria kysymyksiä, Watson, sanoi Holmes.
Ne sattuvat minuun kuin luodit. Jos esität asian niin, että mrs
Douglas ja Barker tietävät totuuden murhasta ja ovat liitossa
sen salaamiseksi, niin voin antaa sinulle rehellisen vastauksen.
Olen varma heidän tietävän totuuden. Mutta sinun vähän hirveämpi
päätelmäsi ei ole niinkään selvä. Harkitkaamme hetkinen niitä
vaikeuksia, jotka sitä sekottavat.
Otaksukaamme että näitä molempia yhdistää rikollinen rakkauden side
ja että he ovat päättäneet vapautua siitä miehestä joka on heidän
tiellään. Tämä on sangen rohkea otaksuma, sillä sitä eivät ensinkään
tue vastaukset palkollisille asiasta varovasti tehtyihin kysymyksiin.
Päinvastoin on monta todistusta siitä, että herra ja rouva Douglas
sydämellisesti pitivät toisistaan.
-- Mutta se ei mitenkään voi olla totta, sanoin minä ajatellen
puutarhassa näkemiäni kauniita hymyileviä kasvoja.
-- Ja ainakin he näyttivät pitävän toisistaan. Otaksukaamme kuitenkin
että rouva ja Barker ovat tavattoman viekas pari, jonka on onnistunut
pettää kaikki ihmiset ja joka on päättänyt surmata aviomiehen. Hän
sattuu olemaan henkilö, jota uhkaa vaara -- --
-- Vain he ovat niin sanoneet. Holmes näytti miettiväiseltä.
-- Nyt ymmärrän, Watson, sanoi hän. Olet muodostanut asiasta
mielipiteen, jonka mukaan kaikki mitä he ovat sanoneet on valetta.
Sinun mielestäsi ei milloinkaan ole ollut mitään salaista vaaranuhkaa
eikä mitään salaseuraa eikä "Kauhun laaksoa" eikä mitään mestari
Macia -- eikä mitään muutakaan. No niin, voihan tuokin käydä
laatuun, mutta katsokaammepa, minne se johtaa. He keksivät tämän
todistelusarjan selittääkseen murhan. He antavat kertomuksensa
lisäksi tuon polkupyörän olla puistossa todistuksena siitä, että
pelissä on joku ulkoa tullut mukana. Veritahra akkunalaudalla viittaa
samaan, niin myös tuo kortti kirjoituksineen. Kaikki tämä sinun
otaksumaasi, Watson. Mutta nyt tulemme niihin pieniin juonikkaisiin,
kulmikkaisiin, vastakohtaisiin palasiin, jotka eivät sovi muun
kanssa yhteen. Miksi kaikista aseista valita poikkisahattu haulikko
-- ja lisäksi amerikalainen haulikko? Kuinka he saattoivat olla
varmoja siitä, ettei pamahdus ilmaisisi heitä? Olihan sula sattuma
ettei rouva Allen rientänyt huoneestaan kysymään kuka paiskoi ovia.
Miksihän sinun rikollinen parisi teki kaiken tuon Watson?
-- Myönnän, etten voi selittää sitä.
-- Vielä yksi seikka. Jos nainen ja tämän rakastaja tekevät
sopimuksen aviomiehen murhaamisesta, niin tokkohan he ilmaisevat
syyllisyytensä mielenosotuksellisesti riistämällä häneltä
vihkisormuksen sitten kun hän on kuollut? Pidätkö sitä luultavana
Watson?
-- En, sitä en tahdo väittää.
-- Ja sitten vielä yksi seikka. Jos hetkeksikään on pälkähtänyt
rikollisen päähän panna puiston pensaitten joukkoon polkupyörä, niin
hän on varmaankin heti huomannut, ettei se olisi viisasta. Typerinkin
salapoliisi huomaisi sen kohta ansaksi, sillä polkupyörää pakolainen
parhaiten tarvitsi päästäkseen pakenemaan?
-- Minusta asia näyttää selittämättömältä.
-- Ja kuitenkin pitäisi ihmisälyn keksiä selitys. Luulen, että jos
viettäisin illan yksinäni tuossa kirjoitushuoneessa, niin siitä olisi
minulle suurta hyötyä.
-- Illan yksin siinä huoneessa!
-- Aijon mennä sinne hetken kuluttua. Kesken kaikkea, olet kai
ottanut suuren sateenvarjosi mukaasi?
-- Olen, tässä se on.
-- Silloin pyydän sitä lainaksi.
-- Hyvin mielelläni -- mutta se on kehno ase!
-- Ei mitään vakavaa, kelpo Watson, sillä silloin pyytäisin
luonnollisesti sinulta apua. Otan kuitenkin sateenvarjosi. Nyt odotan
vain virkatoveriemme paluuta Tunbridge Wellsistä, missä he koettavat
saada selkoa polkupyörän omistajasta.
Oli alkanut hämärtää ennenkuin tarkastaja Mac Donald ja White Mason
palasivat retkeltään. He olivat kaikkein iloisimmalla tuulellaan ja
kertoivat tavanneensa pyöräilijän jäljet.
* * * * *
Oli jo myöhä yö kun Holmes palasi yksinäiseltä retkeltään. Nukuimme
huoneessa, jossa oli kaksi vuodetta -- mitään muuta emme saaneet
tässä maalaisravintolassa. Olin jo nukkunut kun hän tuli, mutta
heräsin heti.
-- Kuulehan, Watson, kuiskasi hän. Pelkäisitkö samassa huoneessa kuin
mielipuoli, kuin mies jonka aivot ovat pehmenneet, tylsämielinen,
minkä järki ei enää jaksa käsittää tosiasioita.
-- En ollenkaan, vastasin minä ihmetellen.
-- Se on onneksesi, sanoi hän, eikä sinä yönä puhuttu enää sanaakaan.