Mr Sherlock Holmes tekee päätelmiä.
Juuri tällaisia syvästi vaikuttavia kohtauksia varten ystäväni oli
kuin luotu. Olisi liioittelua sanoa, että tuo hämmästyttävä tieto
olisi järkyttänyt häntä tai saattanut hänet edes jännityksiin.
Vaikkakaan hänen monivivahteisessa luonteessaan ei ollut ensinkään
julmuutta, niin oli hän jo jokseenkin turtunut hermoiltaan
tällaisissa asioissa. Mutta joskin hänen tunteensa olivat jokseenkin
tylsät, toimi hänen älynsä herkästi. Hänen kasvoissaan ei näkynyt
jälkeäkään siitä kauhusta, jota itse olin tuntenut kuullessani tuon
lyhyen selityksen. Ne osoittivat pikemminkin sitä tyyneyttä ja sitä
harrastavaa maltillisuutta, jonka huomaa kemistissä, kun tämä tarkkaa
kyllästetyn liuvoksensa kiteytymistä.
-- Ihmeellistä, sanoi hän. Todella ihmeellistä!
-- Ette näytä hämmästyneeltä.
-- Asia herättää minussa mielenkiintoa, mr Mac, mutta ei juuri
hämmästystä. Miksi minä hämmästyisin? Saan salaisen tiedonannon
taholta, jonka tiedän tärkeäksi. Se varoittaa minua siitä, että vaara
uhkaa erästä määrättyä henkilöä. Kun ei vielä ole kulunut tuntiakaan,
saan tietää, että tämä vaara on toteutunut ja että puheena oleva
henkilö on kuollut. Asia herättää mielenkiintoani, kuten näette,
mutta minä en ole hämmästynyt.
Hän selitti lyhyesti tarkastajalle ne tosiasiat, jotka koskivat
kirjettä ja salakirjoitusta. Mac Donald istui nojaten leukaansa
käsiinsä ja suuret keltaisenharmaat kulmakarvat olivat yhtyneet
tuuheaksi harjaksi.
-- Aijoin lähteä Birlstoneen nyt aamupäivällä, sanoi hän, ja tulin
tänne kysymään, haluaisitteko te -- tarkoitan te ja teidän ystävänne
-- tulla mukaani. Mutta mikäli nyt sain kuulla, lienee viisaampaa,
että jäämme Lontooseen.
-- Enpä juuri luulisi sitä, sanoi Holmes.
-- Hiton harmillista se on, Holmes! sanoi tarkastaja. Päivän parin
päästä ovat sanomalehdet täynnään kuvauksia Birlstonen salaperäisestä
murhasta, mutta miten käy salaperäisyyden, jos Lontoossa on mies,
joka ennusti rikoksen ennenkuin se tapahtui? Meidän on näin saatava
käsiimme tuo mies, niin seuraa muu itsestään.
-- Todellakin, mr Mac. Mutta miten saatte käsiinne tuon niin sanotun
Porlockin?
Mac Donald hypisteli kirjettä, jonka Holmes oli antanut hänelle.
-- Leimattu Camberwellissa -- se ei meitä suurin auta. Nimi on
salanimi, sanotte. Se ei paljon edistä asiaa. Ettekö maininneet
lähettäneenne hänelle rahaa?
-- Sanoin lähettäneeni kaksi kertaa.
-- Miten lähetitte?
-- Seteleissä Camberwellin postitoimistoon.
-- Ettekö milloinkaan vaivautuneet pitämään silmällä, kuka peri rahat?
-- En.
Tarkastaja näytti sekä hämmästyneeltä että hieman nolatulta.
-- Miksi ette?
-- Siksi että aina pysyn sanoissani? Kun hän kirjoitti ensi kerran,
niin lupasin, etten milloinkaan yrittäisi päästä hänen jäljilleen.
-- Luulette että hän on jonkun toisen henkilön käskyläinen?
-- Tiedän, että niin on asia.
-- Tuonko professorin, josta olen kuullut teidän mainitsevan?
-- Juuri hänen.
Tarkastaja Mac Donald hymyili ja hänen silmäluomensa värähtelivät kun
hän katsahti minuun.
-- En tahdo salata teiltä, mr Holmes, sanoi hän, että me salapoliisit
arvelemme teidän hieman hassahtavan tuohon professori-otaksumaanne
nähden. Olen itse tunnustellut asiaa, ja hän näyttää olevan hyvin
kunnioitettava, oppinut ja kyvykäs mies.
-- Minua ilahuttaa että olette päässyt niin pitkälle, että
tunnustatte hänet kyvykkääksi.
-- Sitä ei voine olla tunnustamatta. Saatuani kuulla mikä käsitys
teillä oli hänestä, päätin minä tavata hänet. Minä keskustelin hänen
kanssaan auringon- ja kuunpimennyksistä -- en käsitä miten johduimme
tuohon keskusteluaineeseen -- mutta hän otti esille heijastajan
ja karttapallon ja selvitti minulle asian minuutissa. Hän lainasi
minulle erään kirjan, mutta myönnän kernaasti, että se meni jonkun
verran yli ymmärrykseni, vaikka olen opiskellut Aberdeenissa. Hänestä
olisi tullut komea pappi laihoine kasvoineen, harmaine hiuksineen
ja juhlallisine puhetapoineen. Kun hän erotessamme laski kätensä
olkapäälleni, oli se kuin isän siunaus ennen lähtöä kylmään, julmaan
maailmaan.
Holmes naureskeli ja hieroi käsiään.
-- Verratonta, sanoi hän, verratonta. Sanokaahan, ystäväni Mac
Donald, tapahtuiko tämä miellyttävä ja hartautta herättävä keskustelu
professorin työhuoneessa?
-- Tapahtui, siellä se tapahtui.
-- Kaunis huone, vai mitä?
-- Hyvin kaunis -- niin, todella erinomaisen kaunis, mr Holmes.
-- Istuitte hänen kirjoituspöytänsä edessä?
-- Aivan oikein.
-- Aurinko paistoi teitä silmiin ja professorin kasvot olivat
varjossa.
-- Silloin oli tosin iltapäivä, mutta muistan, että lampunvalo
lankesi kasvoilleni.
-- Saatoinpa arvata sen. Huomasitteko sattumalta taulun, joka riippui
seinällä professorin pään kohdalla?
-- Ei minulta paljon jää huomaamatta, mr Holmes. Olen kyllä ottanut
oppia teiltä. Niin, näin taulun -- nuori nainen, kasvot käsien
varassa ja syrjästä tirkistäen katsojaan.
-- Taulu on Jean Baptiste Greuzen maalaama.
Tarkastaja koetti näyttää siltä, kuin asia olisi ollut hänelle
mielenkiintoinen.
-- Jean Baptiste Greuze, jatkoi Holmes asettaen molempain käsiensä
sormenpäät vastakkain ja nojautuen taaksepäin tuolissa, oli
ranskalainen taiteilija, jonka loistokausi oli vuosien 1750 ja 1800
välillä. Tarkoitan tietenkin hänen uraansa maalarina. Nykyajan
arvostelijat ovat todistaneet enemmän kuin oikeaksi sen kunnioittavan
käsityksen, jonka hänen oma aikansa oli hänestä saanut.
Tarkastaja alkoi näyttää hieman hajamieliseltä.
-- Eikö olisi parempi -- --, sanoi hän.
-- Sitähän me juuri teemme, pisti Holmes väliin. Kaikella mitä sanon,
on hyvin suoranainen ja merkityksellinen yhteys tuon Birlstonen
salaperäisen murhan kanssa. Itse asiassa voitaisiin sitä eräässä
merkinnössä nimittää sen keskuskohdaksi.
Mac Donald hymähti ja loi minuun pyytävän katseen.
-- Teidän ajatuksenne, mr Holmes, juoksevat niin nopeasti, että
minun on vaikea seurata niitä. Jätätte aina välillä pois jonkun
kohdan enkä minä oikein käsitä yhteyttä. Mitä ihmettä on tuolla
maalari-vainajalla tekemistä Birlstonen asian kanssa?
-- Kaikki tieto on hyödyksi salapoliisille, huomautti Holmes.
Myöskin se arkipäiväinen seikka, että eräs Greuzen maalaus
nimeltään "La fille et l'agreau", vuonna 1865 tuotti miljoonan
kaksisataatuhatta frangia -- siis yli neljäkymmentätuhatta puntaa --
Poptali-huutokaupassa, voi aiheuttaa teissä uuden ajatussarjan.
Oli vallan selvää, että se aiheutti uuden ajatussarjan. Tarkastajan
harrastus asiaan näytti hyvin kiihkeältä.
-- Tahdon muistuttaa teille, jatkoi Holmes, että professorin palkasta
saa varman tiedon useista luotettavista hakemisto-teoksista. Se on
seitsemänsataa puntaa vuodessa.
-- Kuinka hän sitten on voinut ostaa? --
-- Sitä minäkin sanon -- kuinka hän on voinut?
-- Tämä on vallan merkillistä, sanoi tarkastaja miettiväisenä.
Puhukaa enemmän, mr Holmes. On hauskaa kuulla teitä.
Holmes hymyili. Hän lämpeni aina, kun häntä vilpittömästi ihailtiin
-- tositaiteilijalle ominainen luonteenpiirre.
-- Mutta miten käy silloin Birlstonen? sanoi hän.
-- Meillä on runsaasti aikaa, sanoi tarkastaja ja katsoi kelloaan.
Minulla on tuolla kadulla ajuri ja kahdessakymmenessä minuutissa
pääsemme Victoria-asemalle. Mutta miten olikaan tuon taulun laita?
Olin kuulevinani teidän joskus sanoneen, ettette milloinkaan ole
nähnyt professori Moriartya.
-- En olekaan.
-- Kuinka sitten voitte olla niin hyvin selvillä hänen huoneestaan?
-- Se on vallan toista. Olen kolmesti ollut hänen huoneessaan,
kahdesti olen eri tekosyillä odottanut häntä siellä, mutta poistunut
ennenkuin hän saapui. Kerran -- mutta siitä kerrasta minä tuskin
voinen ilmoittaa mitään viralliselle salapoliisille. Viime mainitulla
kerralla minä otin vapauden -- mitä odottamattomimmalla tuloksella --
selailla hänen papereitaan.
-- Löysitte jotakin häntä vastaan todistavia papereita?
-- En, en kerrassa mitään. Sehän juuri minua ihmetytti. Te nyt
kuitenkin ymmärrätte tuon taulun merkityksen. Se todistaa hänen
olevan hyvin rikkaan miehen. Miten hän on päässyt niin rikkaaksi?
Hän on naimaton. Hänen nuorempi veljensä on asemapäällikkönä
länsi-Englannissa. Hänen professorinvirkansa tuottaa hänelle
seitsemänsataa puntaa vuodessa ja -- hän omistaa Greuze-taulun.
-- Entäs sitten?
-- Johtopäätös on päivänselvä.
-- Tarkoitatte, että hänellä on suuret tulot ja että hänen täytyy
hankkia ne laittomalla tavalla?
-- Juuri niin. Luonnollisesti on minulla muitakin syitä luulla
sitä -- tusinoittain vähäpätöisiä lankoja, jotka viittaavat siihen
kudoksen keskikohtaan, missä tuo myrkyllinen liikkumaton olento
oleilee. Mainitsin Greuzen vain senvuoksi, että hänen taulunsa vuoksi
voitte harkita asiaa omien näkemisienne perusteella.
-- En voi kieltää, mr Holmes, että kertomanne on mielenkiintoista.
Se on enemmänkin, se on ihmeellistä. Mutta lausukaa sanottavanne
hieman selvemmin jos voitte. Väärennystäkö, väärän rahan tekoa,
murtovarkauksiako tarkoitatte? Mistä tulevat rahat?
-- Oletteko milloinkaan lukenut Jonathan Wildistä?
-- Nimi tuntuu minusta tutulta. Eikö hän ollut joku romaanisankari?
En kuluta paljon aikaani romaani-salapoliiseihin -- omituisia
veitikoita, jotka suorittavat ihmeellisiä tekoja, mutta eivät
milloinkaan päästä näkemään, miten se tapahtuu. He näyttävät toimivan
yliluonnollisen innoituksen avulla, eikä järjen ja kokemuksen.
-- Jonathan Wild ei ollut mikään salapoliisi eikä myöskään mikään
romaanisankari. Hän oli mestarikonna ja eli viime vuosisadalla --
vuoden 1750 vaiheilla.
-- Silloin minulla ei ole hänestä mitään hyötyä. Minä olen
käytännöllinen mies.
-- Mr Mac, käytännöllisintä mihin saattaisitte ryhtyä, olisi
sulkeutua kolmeksi kuukaudeksi kammioonne ja kaksitoista tuntia
päivässä tutkia rikosten aikakirjoja. Kaikki kulkee kiertokulkua,
professori Moriarty myöskin. Jonathan Wild oli Lontoon vihollisten
salainen käyttövoima. Hän möi heille ajatteluvoimansa ja
järjestämiskykynsä viidentoista prosentin korvausta vastaan. Vanha
pyörä pyörii ja samat puolat tulevat jälleen näkyviin. Kaikki on
tehty ennen ja tehdään jälleen uudestaan. Kerron teille professori
Moriartysta muutamia seikkoja, jotka varmaankin herättävät
mielenkiintoanne.
-- Varmasti ne huvittavat minua.
-- Tiedän sattumalta, kuka on ensimäinen rengas hänen ketjussaan,
tuossa järjestössä, jonka toisessa päässä on tämä harhateille
joutunut Napoleon ja sata rappiolle joutunutta ammattimiekkailijaa,
taskuvarasta, rahan kiristäjää ja ammattipeluria toisessa päässä,
päätepisteitten välillä kaikkia mahdollisia rikoksia. Hänen
esikuntapäällikkönsä on översti Sebastian Moran, joka on yhtä
arvokkaanylpeä, hillitty ja virallisesti nuhteeton kuin hän itsekin.
Mitä luulette hänen maksavan tälle?
-- Olisi hauska kuulla.
-- Kuusituhatta puntaa vuodessa. Hän noudattaa amerikalaista
liikeperiaatetta ja sovittaa palkan kyvyn mukaan. Sain sattumalta
tietää tästä yksityisseikasta. Niin paljon ei pääministeri saa. Siitä
saatte käsityksen Moriartyn tuloista ja siitä mittakaavasta, minkä
mukaan hän työskentelee. Vielä yksi. Aivan äskettäin ryhdyin ottamaan
selkoa Moriartyn shekeistä -- tavallisista pienistä shekeistä, joilla
hän suorittaa talouslaskunsa. Ne olivat osoitetut kuudelle eri
pankille. Minkälaisen vaikutuksen tämä tekee teihin?
-- Tosin se näyttää omituiselta. Mutta antaako se aihetta mihinkään
johtopäätökseen?
-- Se antaa minulle aihetta uskoa, ettei hän tahdo puhuttavan hänen
rikkauksistaan. Kenenkään ihmisen ei pidä saada tietää mitä hänellä
on. Minä arvelen, että hänellä on tili parissakymmenessä pankissa
ja että suurin osa hänen omaisuuttaan on sijoitettu ulkomaille,
"Deutsche Bank'iin" tai "Credit Lyonnais'hen". Kun joskus saatte
pari vuotta jouto-aikaa, niin käyttäkää ne professori Moriartyn
tutkimiseen.
Tarkastaja Mac Donald oli keskustelun aikana innostunut yhä enemmän
ja kokonaan kiinnittänyt huomionsa siihen, mitä sai kuulla professori
Moriartysta. Nyt hänen käytännöllinen skotlantilainen ymmärryksensä
kuitenkin sai vallan ja hän ryhtyi jälleen lähinnä olevaan tehtävään.
-- Hän ei maatune eikä muuttune, sanoi hän. Olette huvittavilla
kaskuillanne johdattaneet meidät syrjäpolulle, hra Holmes. Tärkeintä
kaikesta on se, että teidän mielestänne on jonkinlaista yhteyttä
professorin ja puheena olevan rikoksen välillä. Sen päätätte siitä
varotuksesta, jonka olette saanut tuolta Porlockilta. Emmekö pääse
tätä pitemmälle ja emmekö voi saada jotain käytännöllistä hyötyä
tästä otaksumasta?
-- Voimme saada jonkunlaisen käsityksen rikoksen vaikuttimista.
Teidän omituisista huomautuksistanne ilmenee, että tämä on
selittämätön tai ainakin vielä toistaiseksi selittämätön murha.
Edellyttämällä että rikoksen alkulähde on se miksi olemme sen
otaksuneet, voivat vaikuttimet olla kahta eri laatua. Ensiksikin
voin sanoa teille, että Moriarty hallitsee väkeänsä rautaisella
valtikalla. Hänen kurinsa on kamala. Hänen lakinsa tietää vain
yhdestä rangaistuksesta ja se on kuolema. Voimmehan otaksua, että
murhattu -- tuo Douglas, jonka vastaisen kohtalon eräs pääkonnan
käskyläinen tiesi -- jollain tavoin on pettänyt herransa. Hän oli
saava rangaistuksensa ja se oli tuleva kaikkien tiedoksi, vaikkakin
vain herättääkseen heissä kuolemanpelkoa.
-- Tuo oli toinen otaksuma, mr Holmes.
-- Toinen on se, että Moriarty on tavallisen järjestelmänsä mukaan
johtanut rikosta. Oliko siihen liittynyt varkaus?
-- En ole kuullut sellaista.
-- Jos niin on ollut, niin horjuttaa se edellistä otaksumaa
ja tukee jälkimäistä. Moriartya on ehkä pyydetty johtamaan
yritystä lupauksella osingosta, tai ehkä hän on ryhtynyt siihen
käteismaksusta. Molemmat otaksumat ovat mahdollisia. Mutta olipa nyt
kumpi hyvänsä oikea tai vaikka tässä olisi kolmaskin mahdollisuus,
niin meidän on etsittävä ratkaisua Birlstonessa. Tunnen miehen liian
hyvin uskoakseni, että hän täällä Lontoossa olisi jättänyt mitään
jälkiä, jotka johtaisivat meidät hänen luokseen.
-- Siis lähdemme Birlstoneen, huudahti Mac Donald ja hypähti pystyyn.
On tosiaankin myöhempi kuin luulin. Herroilla on vain viisi minuuttia
matkavalmistuksiin.
-- Ja se riittää yllin kyllin, sanoi Holmes nousten ja vaihtaen
yönutun takkiin. Matkalla pyydän teitä, Mac, kertomaan minulle kaiken.
"Kaikki" osottautui hyvin vähäpätöiseksi, mutta kuitenkin
tarpeeksi ollaksemme vakuutetut siitä, että tämä tapaus ansaitsi
erikois-asiantuntijan mitä täydellisimmän huomion. Holmesin kasvot
alkoivat loistaa ja hän hieroi laihoja käsiään kuunnellessaan
niukkoja mutta merkillepantavia yksityiskohtia. Olimme eläneet
sisällyksettömiä viikkoja ja tässä tarjoutui nyt vihdoinkin sopiva
aihe käyttää näitä merkillisiä lahjoja, jotka samoin kuin kaikki
erikoinen lahjakkaisuus käyvät vastukseksi niiden omistajalle,
elleivät ole käytännössä. Tämä veitsenterävä äly tylsistyi ja ruostui
toimettomuudessa. Sherlock Holmesin silmät säteilivät, hänen kalpeat
poskensa saivat väriä ja hänen eloisia kasvojaan valaisi sisällinen
hehku, kun hän sai kutsun työhön. Etukumarassa ajurinrattailla
kuunteli hän innokkaana Mac Donaldin lyhyttä selostusta siitä
tehtävästä, joka odotti meitä Sussex'issa. Tarkastajalla itsellään,
hän sanoi, ei ollut asiasta muita tietoja kuin töhryisesti
kirjoitettu selonteko, joka oli saapunut maitojunalla aikaisin
aamulla. White Mason, paikallinen poliisivirkamies, oli hänen
mieskohtainen ystävänsä, ja sen johdosta oli Mac Donaldille lähetetty
sana nopeammin kuin tavallista Scotland Yardista, kun maaseutu
tarvitsee sieltä apua. Pääkaupungin erikois-asiantuntijan on
tavallisesti seurattava jälkiä, jotka ovat kylmenneet.
-- Rakas tarkastaja Mac Donald, niin kuuluu kirje, jonka hän luki
meille, virallinen pyyntö saada apuamme lähetetään eri kuoressa. Nämä
rivit ovat teille mieskohtaisesti. Sähköttäkää minulle ja ilmoittakaa
millä junalla voitte saapua Birlstoneen, niin minä tulen teitä
vastaan tai annan jonkun muun tulla teitä vastaanottamaan, ellei
minulla ole aikaa. Tämä tapaus saattaa tehdä ihmisen sekapäiseksi.
Älkää vitkailko hetkeäkään, vaan lähtekää heti matkalle. Jos voitte
saada mr Holmesin matkaanne, olisi se hyvä, sillä täällä hän saa
mieleistään nähtävää. Voisi luulla kaiken olevan järjestetyn
näyttämövaikutusta silmälläpitäen, ellei keskuksena olisi kuollut
mies. Tämä tekee ihmisen todella sekapäiseksi.
-- Ystävänne ei ole miehekäs, huomautti mr Holmes.
-- Ei olekaan. White Mason on kuitenkin hyvin valpas mies, jos saan
lausua niin ajatukseni.
-- Onko kirjeessä mitään enempää?
-- Hän vain sanoo ilmoittavansa meille tarkemmat yksityiskohdat kun
tapaamme.
-- Miten sitten saitte kuulla mr Douglasista ja siitä, että hänet on
murhattu kamalalla tavalla?
-- Se oli virallisessa raportissa. Tosin ei siellä sanottu "kamalalla
tavalla." Se ei ole mikään virallinen määritelmä. Raportissa oli nimi
John Douglas ja se sisälsi, että haulikon laukauksen aiheuttamat
vammat olivat päässä. Myöskin aika ilmoitettiin -- lähellä keskiyötä
eilen illalla. Lisättiin epäilemättä olevan kyseessä murhan, mutta
että ketään ei ole pidätetty ja että tapauksessa oli muutamia hyvin
pulmallisia ja harvinaisia piirteitä. Siinä kaikki, mitä tähän
mennessä tiedämme, Mr. Holmes.
-- Luvallanne tyydymme siis siihen, mr Mac. Kiusaus tehdä
hätiköimällä päätelmiä riittämättömillä perusteilla on turmioksi
ammatillemme. Vain kahdesta seikasta olen nyt täysin varma: Lontoossa
on eräät suuret aivot ja Sussexissa on eräs kuollut mies. Näiden
välistä ketjua meidän on etsittävä.