Enne.
-- Minä aijon ajatella --, sanoin.
-- Kun kerran aijot, niin ajattele, huomautti Sherlock Holmes
kärsimättömästi. Luulen olevani kuolevaisten pitkämielisimpiä, mutta
myönnän ystäväni pistosanojen tällä kertaa suututtaneen minua.
-- Kunnon Holmes, sanoin minä vakavasti, sinä koettelet toisinaan
kärsivällisyyttäni.
Hän oli niin vaipunut omiin mietteisiinsä, ettei hän heti vastannut
huomautukseeni. Hän istui alkamaton aamiainen edessään, nojasi
päätään käteensä ja tuijotti paperiin, jonka hän äsken oli ottanut
kirjekuoresta. Sitten otti hän käteensä kuoren, piti sitä valoa
vasten ja tutki tarkoin sekä sen etupuolta että takapuolta.
-- Käsiala on Porlockin, sanoi hän miettiväisesti; voin tuskin
epäillä, ettei se olisi Porlockin käsialaa, vaikka olen nähnyt sen
vain kaksi kertaa. Tämä kreikkalainen 'e' heittokoukeroineen on
tunnusmerkillinen. Mutta jos kirje on Porlockin lähettämä, niin
täytyy sen olla erinomaisen tärkeä.
Hän puhui enemmän itselleen kuin minulle, mutta hänen sanainsa
herättämä mielenkiinto hälvensi suuttumukseni.
-- Ken on Porlock? kysyin minä.
-- Porlock on, Watson, taiteilijanimi, tunnusmerkki, mutta sen
omistaja on ovela ja vaikeasti saavutettavissa oleva mies. Eräässä
edellisessä kirjeessä ilmoitti hän minulle aivan suoraan, ettei nimi
ollut hänen oikea nimensä ja väitti, etten löytäisi hänen jälkiään
tämän suuren kaupungin miljoonien ihmisten joukosta. Porlock ei ole
merkityksellinen itsensä vuoksi, vaan sen suuren miehen vuoksi, jonka
kanssa hän on yhteydessä. Kuvittele haukea hain seurassa, shakaalia
leijonan seurassa -- niin mitä hyvänsä, mikä on vähäpätöistä jonkun
kauhistuttavan seurassa -- eikä ainoastaan kauhistuttavaa, Watson,
vaan mitä suurinta onnettomuutta uhkaavaa. Sellaisena hän kuuluu
minun mielenkiintoni piiriin. Olet kai kuullut puhuttavan professori
Moriartysta?
-- Kuuluisasta tieteellisestä rikoksellisesta, joka on yhtä mainio
roistojen keskuudessa kuin --
-- Minun vaatimaton persoonani, lausui Holmes, estäen minua
jatkamasta.
-- Hän on tuntematon yleisölle, aijoin minä sanoa.
-- Hyvin sattuvasti sanottu! huudahti Holmes. Sinä alat antaa
leikillisen pilanteon näytteitä, joita minun täytyy varoa. Mutta
kun sinä nimität Moriartya rikokselliseksi, niin sinä lain mukaan
olet syypää herjaukseen, ja se juuri on merkillistä ja ihmeellistä.
Suurin juontenpunoja, mitä milloinkaan on ollut, kaikenkaltaisten
pirullisuuksien järjestäjä, synkimpien salahankkeitten ohjaava järki
-- aivot, jotka olisivat voineet ohjata kansakuntien kohtaloja --
siinä mies! Mutta niin vapaana hän säilyy julkisesta epäluulosta
-- niin saavuttamattomissa kaikelle arvostelulle, niin ihailtavan
taitava hän on ohjaamaan lankoja pysyen itse näkymättömissä,
että hän äsken lausumiesi sanojen johdosta voisi haastaa sinut
oikeuteen, missä sinut tuomittaisiin maksamaan hänelle vuotuinen
eläke korvaukseksi hänen kunniansa loukkaamisesta. Eikö hän ole
kirjoittanut teosta "Asteroidin dynamiikka", teosta, joka kohoaa
puhtaan matematikan niin korkeille asteille, että väitettiin, ettei
tieteellisissä aikakauskirjoissa kukaan kyennyt arvostelemaan
kirjaa? Käykö laatuun panetella sellaista miestä? "Hävytön tohtori"",
"häväisty professori" -- sellaisin otsikoin sanomalehdet asiasta
kertoisivat. Sellainen on neron valta, Watson. Mutta jos minä
selviydyn niistä, jotka ovat vähäpätöisempiä, niin koittanee vielä
kerta meidänkin voitonpäivämme.
-- Sen minä haluan nähdä! huudahdin innostuneena. Mutta sinähän puhut
tuosta Porlockista?
-- Niin tosiaankin -- tuo niin sanottu Porlock on rengas
ketjussa, rengas, joka on jonkun matkan päässä ketjun valtavasta
kiinnityskohdasta. Meidän kesken sanottuna ei Porlock ole mikään ehjä
rengas. Mikäli minä olen voinut huomata, on hän tämän renkaan ainoa
heikko kohta.
-- Mutta mikään ketju ei ole voimakkaampi sen heikointa rengasta.
-- Olet vallan oikeassa, rakas Watson. Se on juuri Porlockin suuri
merkitys. Jälelle jääneen oikeudentunnon hitusen vaikuttaessa häneen
ja jonkun sopivaan aikaan hänelle lähetetyn kymmenen punnan setelin
herättäessä hänen harrastustaan, on hän pari kertaa ennakolta
lähettänyt minulle tiedonantoja, joilla on ollut arvoa -- mitä suurin
arvo, niiden avulla kun on voitu ennakolta tietää ja estää rikos
sensijaan että olisi täytynyt tyytyä vain kostamaan se. En ensinkään
epäile sitä; jos meillä vain olisi salakirjoituksen avain, niin
huomaisimme tämänkin tiedonannon olevan juuri senlaatuisen.
Jälleen levitti Holmes paperin käyttämättömälle lautaselleen. Nousin,
kumarruin hänen puoleensa ja katselin omituista kirjoitusta, jonka
sisältö oli seuraava:
534P2-13-127-36-31-4-17-21-41-Douglas 109-293-5-37 Birlstone 26
Birlstone 9-13-171.
-- Miten sinä selität tämän, Holmes?
-- Se on varmaankin yritys lähettää salainen tiedonanto.
-- Mutta mitä hyötyä on käyttää avaimetonta salakirjoitusta?
-- Ei mitään tällä kertaa.
-- Miksi sanot "tällä kertaa"?
-- Siksi että on monia salakirjoituksia, jotka minä voisin
selittää yhtä helposti kuin "Timesin" niin sanotun "pelko palstan"
salaisuudet. Sellaiset yksinkertaiset keksinnöt virkistävät
ajattelukykyä väsyttämättä sitä. Mutta tämä on aivan toista. Ne
viittaavat varmaankin jonkun kirjan määrätyn sivun sanoihin. Olen
avuton, ennenkuin saan tietää, minkä kirjan mihin sivuihin.
-- Mutta mitä merkitsevät "Douglas" ja "Birlstone"?
-- Ne sanat on kirjoitettu selvästi sen vuoksi, ettei niitä
luultavasti ollut tuolla sivulla.
-- Mutta miksi hän ei ole ilmoittanut kirjaa?
-- Synnynnäinen teräväjärkisyytesi, tuo sinulle ominainen oveluus,
joka tuottaa suurta iloa ystävillesi, olisi varmaankin estänyt sinut
panemasta salakirjoitusta ja sen avainta samaan kuoreen. Jos se olisi
joutunut harhateille, olisi lähettäjä ollut tuhon oma. Mutta kun
asia on järjestetty, niin kuin nyt, niin molemmat paperit olisivat
eksyneet samalle taholle, ennenkuin mitään vahinkoa olisi tapahtunut.
Mutta toisen postin pitäisi jo olla täällä ja ihmettelisin, ellei
se toisi kirjettä, jossa on tarkempi selitys, tai -- mikä on
luultavampaa -- mainitsemaasi kirjaa.
Holmesin ennustus toteutuikin, kun muutaman minuutin kuluttua
palveluspoika Billy tuli tuoden odotetun kirjeen.
-- Sama käsiala, huomautti Holmes, avatessaan kirjekuoren, ja tässä
on todella nimikirjoitus, lisäsi hän mielissään kääriessään kirjeen
auki. Edistymme, Watson.
Mutta hänen otsansa synkistyi, kun hän silmäili kirjeen sisältöä.
-- Tämä oli hyvin ikävää, tämä. Pelkäänpä, Watson, että petymme
toiveissamme. Kunhan tuon Porlockin ei vain kävisi huonosti. "Hyvä
mr Holmes" -- niin hän kirjoittaa -- "minä en puutu enempää tähän
asiaan. Vaara on liian suuri. Hän epäilee minua. Näen, että hän
epäilee minua. Vallan odottamatta tuli hän luokseni, kun olin
kirjoittanut osoitteen kuoreen lähettääkseni teille salakirjoituksen
avaimen. Onneksi ennätin kätkeä sen. Jos hän olisi saanut nähdä
sen, olisi minulle käynyt huonosti. Mutta havaitsin epäilyksen
hänen silmissään. Olkaa hyvät, polttakaa salamerkein kirjoitettu
tiedonantoni, josta teillä ei enää voi olla mitään hyötyä. Fred.
Porlock."
Holmes istui hetkisen hypistellen kirjettä, katsellen samalla
pesävalkeaan.
-- Onhan mahdollista, sanoi hän vihdoin, ettei se merkitse mitään.
Ehkä vain huono omatunto ahdisti häntä. Hän tiesi olevansa kavaltaja
ja luki senvuoksi syytteen toisen silmistä.
-- Ja tuo toinen oli, arvaan minä, professori Moriarty!
-- Arvasit oikein. Kun joku tuon joukkion jäsen sanoo: "hän",
niin kyllä tiedän ketä tarkoitetaan. Kaikki he tuntevat tämän
yksinvaltiaan "hänen".
-- Mutta mitä hän sitten taitaa tehdä?
-- Hm. Tuo oli kovin laajakantoinen kysymys. Kun sinulla on
vastustajanasi yksi Europan parhaita aivoja ja niissä avustavat
pimeyden kaikki voimat, niin ovat mahdollisuudet moninaiset.
Ystävämme Porlock on vallan suunniltaan pelästyksestä. Ole hyvä,
vertaa käsialaa kirjeessä käsialaan osoitteessa, mikä viimemainittu
on kirjoitettu ennen tuota onnetonta käyntiä. Toinen on selvää ja
varmaa, toinen tuskin luettavaa.
-- Mutta miksi hän sitten ollenkaan kirjoitti? Miksi hän ei heittänyt
kaikkea silleen?
-- Siksi että hän pelkäsi minun siinä tapauksessa ryhtyvän
tutkistelemaan asiaa ja tuottavan hänelle ikävyyksiä.
-- Niin tietenkin, sanoin minä luonnollisesti. Olin nyt ottanut
käteeni alkuperäisen salakirjoituksen ja katselin sitä hyvin
miettiväisenä. Saattaa tulla hulluksi kun ajattelee, että tämä
paperipala sisältää tärkeän salaisuuden, minkä perille ei ihmisvoimin
pääse.
Sherlock Holmes oli työntänyt aamiaisensa syrjään sitä maistamatta ja
sytyttänyt ilkeäkatkuisen piippunsa, joka oli hänen seuralaisenaan
kun hän ajatteli tiukasti.
-- Mitenkähän oikeastaan tämä asia lienee, sanoi hän nojautuen
taaksepäin ja katsellen kattoon. Seikka jos toinenkin lienee jäänyt
sinun Machiavelli-älyltäsi huomaamatta. Tarkastelkaamme tätä
ongelmaa puhtaan järjen valossa. Tämä mies viittaa kirjaan. Siinä
lähtökohtamme.
-- Ja se on sangen häilyvä.
-- Katsokaammepa, emmekö saa kiinni siitä. Kun tarkkaan mietin asiaa,
ei se näytä niin vallan selvittämättömältä. Mitä viittauksia hän
antaa meille kirjan laadusta?
-- Ei mitään.
-- Niin huonosti ei asianlaita kuitenkaan liene. Salakirjoitus alkaa
luvulla 534, suurin numeroin, eikö totta? Otaksumme toistaiseksi,
että 534 on kirjan se sivunumero, jota salakirjoitus tarkoittaa.
Kirjastamme on jo siis tullut iso kirja, ja onhan sitenkin jo
voitettu jotain. Mitä muuta kertoo meille tämä paperi tuosta suuresta
kirjasta? Seuraava merkki on P 2. Miten selität sen, Watson? --
-- Toinen pykälä eli luku, epäilemättä. Jaetaanhan muutamia suuria
tieteellisiä teoksia pykäliinkin.
-- Tuskin olet oikeassa, Watson. Olet kai yhtämieltä kanssani siitä,
että kun kerran sivun numero on ilmoitettu, niin on yhdentekevää,
mihin pykälään tai lukuun tuo sivu kuuluu. Ja sinun täytynee myöntää,
että jos sivu 534 on toisen pykälän eli luvun alussa, niin on
ensimäinen pykälä eli luku ollut sietämättömän pitkä.
-- Entä toinen palsta? huudahdin minä.
-- Hyvä, Watson! Voitat itsesi. Ellei se merkitse palstaa, niin
minä suuresti petyn. Alamme siis nyt nähdä edessämme suuren kirjan,
joka on painettu kaksipalstaiselle sivulle joiden täytyy olla
sangen pitkiä, koska erään sanoista ilmoitetaan olevan kahdessadas
yhdeksäskymmeneskolmas. Olemmeko nyt päässeet sille rajalle, jonka
voimme saavuttaa tekemällä päätelmiä?
-- Pelkäänpä olevan niin hullusti.
-- Nyt teet vääryyttä itsellesi. Vielä neronleimaus, rakas Watson!
Vielä aivojenponnistus! Jos tuo kirja olisi harvinainen, niin hän
olisi lähettänyt sen minulle. Sen sijaan aikoi hän, ennenkuin hänen
suunnitelmansa tehtiin tyhjäksi, lähettää minulle salakirjoituksen
avaimen tässä kuoressa. Sanoohan hän sen kirjeessään. Tästä päättäen
lienee kirja niin tavallinen, että minä hänen mielestään vaikeuksitta
saatoin hankkia sen. Hänellä oli se ja hän otaksui, että minullakin
se varmasti olisi. Lyhyesti sanoen, Watson, kirja on yleisesti
levinnyt.
-- Olettamuksesi näyttää todennäköiseltä.
-- Olemme siis rajoittaneet tutkimustemme alan suureen kirjaan, jonka
sivut ovat kaksipalstaiset ja joka on yleisesti käytännössä.
-- Raamattu! huudahdin minä voitonriemuisena.
-- Ei hullummin, Watson, ei hullummin, muttei kuitenkaan tarpeeksi
hyvin arvattu, ellet pane pahaksesi. Joskin minä omasta puolestani
voisin ottaa vastaan tuon kohteliaisuuden, niin minä en voi ajatella
mitään kirjaa, joka vähemmän todennäköisesti kuin raamattu olisi
käsillä Moriartyn liittolaisilla. Sitä paitsi raamattu on ilmestynyt
niin monena painoksena, että hän tuskin saattoi luulla kahdella
kappaleella olevan samat sivunumerot. Nyt puheena olevasta kirjasta
on vain yksi painos. Hän varmasti tietää, että hänen kirjansa
sivunumero 534 tarkoin vastaa minun sivuani n:o 534.
-- Mutta tällaisia kirjoja ei liene monta.
-- Olet oikeassa ja se juuri on pelastuksemme. Meidän tutkimuksemme
siis rajoittuvat kirjoihin, joiden paino-osa on määrätty ja joiden
voidaan otaksua olevan kenen hallussa hyvänsä.
-- Bradshaw! [Yleinen junain aikataulu.]
-- Tuskinpa vain, Watson. Bradshawin sanavarasto on sattuva ja
ytimekäs, mutta se on sangen rajoitettu. Sen sanavarat eivät sovi
yleisluontoisiin tiedonantoihin. Jätämme siis "Bradshaw'n". Sanakirja
on sekin sopimaton. Mitä siis on jälellä?
-- Joku kalenteri?
-- Aivan oikein, Watson! Erehdynpä suuresti, ellet sinä ole osunut
oikeaan. Kalenteri! Koetelkaammepa "Whitakerin Almanakkaa!" Sitä
käytetään yleisesti. Siinä on tarpeellinen sivumäärä. Sen sivut ovat
kaksipalstaiset. Alussa se on niukkasanainen, mutta lopummalla se
käy puheliaaksi. Hän otti kirjan, joka oli kirjoituspöydällä. Tässä
meillä on sivu 534 kaksipalstaisena. Se käsittelee tarkoin Britannian
Indian kauppaa ja sen kehitysmahdollisuuksia. Ole hyvä ja merkitse
sanat muistiin, Watson. Kolmastoista on "Maharatta". Pelkäänpä että
se on vähän lupaava alku. Numero 127 on "hallitus", joka jo kuulostaa
joltain, vaikkei juuri meistä ja professori Moriartysta puhuttaessa.
Mutta yrittäkäämme vielä kerta. Mitä tuo Maharattan hallitus
puuhailee? Seuraava sana on surukseni "sianharjaksia". Se ei kelpaa,
Watson. Ei päästy mihinkään.
Hän oli puhellut leikkisään tapaan, mutta tuuheitten kulmakarvojen
liikahdukset kertoivat pettymyksestä ja harmista. Minä istuin
avuttomana ja onnettomana tuijottaen pesävalkeaan. Seurasi pitkä
vaitiolo -- jonka yhtäkkiä keskeytti Holmes kiiruhtaen kirjakaapin
luo, mistä hän palasi toinen keltakantinen kirja kädessään.
-- Saimme rangaistuksen siitä, että liian tarkoin seuraamme aikaamme.
Olemme edellä ajastamme ja saamme kärsiä seuraukset siitä. Kun
tänään on tammikuun seitsemäs päivä, olemme vallan oikein ottaneet
käytäntöön uuden almanakan. On enemmän kuin todennäköistä, että
Pollock salakirjoitustaan varten käytti viime vuoden, ja sen hän
olisi meille ilmoittanut, jos tuo selittävä kirje olisi tullut
kirjoitetuksi. Katsokaammepa nyt, mitä sivu 534 paljastaa. N:o 13 on
"Jo" ja 127:nä on sana "on". -- "Jo on" -- Holmesin silmät loistivat
tyytyväisyydestä, kun hän luetteli sanat. Hei, hei! Erinomaista.
Kirjoita muistiin, Watson. "On jo vaara -- voi tulla -- hyvin -- pian
-- eräs." Sitten on meillä tässä nimi Douglas -- "rikas -- maaseutu
-- nyt -- elää -- Birlstone -- vakaumus -- on -- uhkaava." Kas niin,
Watson! Mitä arvelet tällaisesta terveen järjen käyttämisestä? Jos
vihanneskauppiaalla tuolla kulmassa olisi laakeriseppeleitä kaupan,
niin lähettäisin Billyn noutamaan sellaisen.
Istuin katsellen tätä outoa tiedonantoa, jonka olin merkinnyt
paperille Holmesin tulkitessa salamerkkejä.
-- Kovin omituinen ja hajanainen tapa ilmaista sanottavansa!
huomautin minä.
-- Hän on päinvastoin onnistunut oikein hyvin, sanoi Holmes. Kun
yhdeltä ainoalta palstalta hakee sanoja sanottavaansa varten, niin
ei voi toivoa saavansa kaikkia, mitä haluaa. Jotain on jätettävä
kirjeensaajan älynkin tehtäväksi. Tämän tarkoitus on aivan selvä.
Jotain konnankoukkua suunnitellaan erästä Douglasta vastaan --
ken hän nyt sitten lienee -- joka on rikas ja asuu maalla. Hän on
vakuutettu -- sana "vakaumus" tarkoittaa kyllä sitä -- että vaara on
uhkaava. Siihen olemme nyt päässeet ja luulenpa tutkimuksemme tulosta
kelvolliseksi.
Holmes tunsi tosi taiteilijan persoonatonta iloa onnistuneen
teoksen johdosta, samoinkuin hän katkerasti suri, milloin hän ei
päässyt sille korkealle tasolle, mille oli pyrkinyt. Hän istui yhä
iloitsemassa menestyksestään, kun Billy avasi oven ja tarkastaja Mac
Donald Scotland Yardista astui huoneeseen.
Tämä tapahtui kuten mainitsin kahdeksankymmen-luvun loppupuolella,
jolloin Alec Mac Donald ei vielä ollut saavuttanut sitä yleistä
arvonantoa, jota hän nyt koko maassa nauttii. Hän oli nuori, mutta
luotettava salapoliisi, joka oli kunnostautunut useissa niissä
rikostutkimuksissa, joita oli uskottu hänelle. Hänen pitkä, jäntevä
vartalonsa kertoi tavattomista ruumiinvoimista. Hänen kookas päänsä
ja syvällä tähystävät silmänsä kertoivat älystä. Hän oli hiljainen,
säntillinen mies, jonka puheessa tuntui hieman skotlantilaista
murretta. Holmes oli auttanut häntä urallaan jo kahdesti menestykseen
ja saanut ainoaksi palkakseen sen älyllisen ilon, jonka tehtävät
olivat hänelle tuottaneet. Tästä syystä skotlantilainen tunsi
suurta myötätuntoa ja kunnioitusta yksityismiehenä työskentelevää
virkaveljeään kohtaan ja osoitti tätä suoraan kysymällä Holmesin
neuvoa pulmallisissa tapauksissa. Keskinkertaisuus arvostaa aina
itsensä suurimmaksi, mutta kyky tunnustaa neron. Ja Mac Donald
oli tarpeeksi kykenevä ammatissaan oivaltaakseen, ettei ensinkään
ollut nöyryyttävää pyytää apua mieheltä, joka jo oli ainoa laatuaan
Europassa sekä lahjakkaisuuteen että kokemukseen nähden. Holmes ei
ollut altis ystävyyssuhteisiin, mutta hän näki mielellään tuota
suurkasvuista skotlantilaista ja hymyili, kun hän nyt tapasi hänet.
-- Olette aamun virkku, mr Mac, sanoi hän. Toivon teille menestystä,
mutta pelkäänpä, että on jotain pahuutta tekeillä.
-- Jos sanoisitte "toivon" sen sijaan että sanotte "pelkään",
niin olisitte lähempänä totuutta, mr Holmes, vastasi tarkastaja
merkitsevästi hymyillen. Kiitos, kiitos, pieni naukku ei haitanne
näin aamukylmään. Ei, ei sikaria. Minun täytyy kiirehtiä, sillä
kukaan ei teitä paremmin tiedä, että tapauksen ensi tunnit ovat
tärkeimmät. Mutta, -- mutta --
Tarkastaja vaikeni äkkiä ja tuijotti paperilippuun, joka oli
pöydällä. Se oli sama paperi, jolle olin kirjoittanut tuon
salaperäisen tiedonannon.
-- Douglas! sopersi hän. Birlstone! Mitä tämä on, mr Holmes? Tämähän
on todella noituutta. Mistä ihmeestä olette saanut nuo nimet?
-- Se on muuan salakirjoitus, joka Watsonilla ja minulla on ollut
syytä selvittää. Mutta mitä vikaa noissa nimissä sitten on?
Mykkänä hämmästyksestä katseli tarkastaja vuoroon kumpaakin meistä.
-- Ei muuta mitään, sanoi hän vihdoin, kuin että mr Douglas
Birlstonen herraskartanossa on tänä aamuna murhattu kamalalla tavalla.