Lukijalle.
1. Enne.
2. Mr Sherlock Holmes tekee päätelmiä.
3. Murhenäytelmä Birlstonen kartanossa.
4. Pimeyttä.
5. Murhenäytelmän henkilöt.
6. Vähän valoa.
7. Ratkaisu.
Lukijalle.
_Arthur Conan Doyle_ on syntynyt Edinburghissa toukok. 22 p. 1859.
Hänen isänsä oli taitelija. Kasvatuksensa sai hän Edinburghin
yliopistossa, jossa suoritti lääkärin tutkinnon. Käytännöllisenä
lääkärinä toimi hän kotimaassaan sekä Etelä-Afrikassa. Elää nykyisin
kirjailijana Englannissa, Surrey'n kreivikunnassa.
Kirjailijana on hän kuulu kautta maailman. Julkaistuaan v. 1889
romaaninsa "Neljän merkit" herätti hän heti huomiota siinä
päähenkilönä esiintyvällä yksityis-salapoliisityypillä, siitä
hetkestä kuolemattomaksi käyneellä Sherlock Holmes'illaan. Hänessä
katsottiin esiintyvän anglosaksilapsen rodun pääominaisuudet yhteen
koottuina: loogillisuus, ajatuksen aktiivinen terävyys, järkkymätön
siveellisyys, itsenäisyys, luoksepääsemätön, mutta kerran voitettuna
ystävyydessään järkähtämätön luonne; samoin rodun ulkonaiset
tunnusmerkit: pituus ja laihuus, puvun siisteys, ruumiinvoimat,
hyvä ruokahalu, ankara tupakointi j.n.e. Hän oli kaikkenkaikkiaan
tyypillinen englantilainen, jonka ominaisuuksia ja erikoisuuksia
oli joka taholle hiukan liioiteltu, mutta joka juuri sellaisena oli
kaikille mieluisa ja kansalaistensa itserakkautta kutkutteleva.
"Sherlock Holmes'in seikkailut" ovat sitten tulleet kaikkialla
kuuluisiksi, ilmestyen monilla eri kielillä. (Suomeksi neljänä eri
osana à 3:75; kaikki osat kahtena siteenä korukansissa 17:--; K.O.Y.
Kirjan kustannuksella.)
Holmes'in menettelytapa rikoksia tutkiessaan ei ole kirjallisuudessa
varsinaisesti uusi, vaikka Doylelle onkin annettava se tunnustus,
että hän on ensimäiseksi meidän päivinämme sitä pää-asianaan
kehittänyt. Jo romantiikan kauhuromaaneissa esiintyy takaa-ajoa,
joka on sukua salapoliisikertomuksille, ja esim. engl. filosofi ja
kirjailija William Godwin käyttää romaanissaan "Caleb Williams"
keinoja, joista toiset kelpaisivat Sherlock Holmes'illekin. Amerikan
romaanikirjallisuuden perustaja Charles Brockden Brown on eräissä
teoksissaan aivan tietoisesti Doylen johtopäätösmenetelmän käyttäjä.
Saksalainen E.T.A. Hoffmann, jonka tuotanto herättää nykyisin yhä
enemmän tutkijain mielenkiintoa, on hyvin lähellä tätä alaa, kunnes
hänen hengenheimolaisensa, amerikalainen Edgar Allan Poe, eräillä
kertomuksillaan ("Murha La Morgue-kadun varrella") suorastaan
perustaa tällaisen menettelytavan meidän päiviemme merkityksessä.
Nämä esimerkit riittäkööt osoittamaan, kuinka Doylenkin tuotanto
elimellisesti liittyy vanhempaan kirjallisuuteen, olematta
ydinosaltaan erikoisesti uutta. Suorituksessa ja käsittelyssä
esiintyy vasta sen omintakeisuus. Ryhtymättä tarkemmin Doylen
salapoliisikertomuksia erittelemään huomautamme vain, että niissä
kaikissa on voimakas siveellinen inho rikollisuutta ja pahuutta
vastaan, ja että niissä ei koskaan vedota lukijan huonoihin
vaistoihin. Siinäkin suhteessa ne ovat ajanvietelukemisista
sopivimpia, ehkä usein kasvattavia ja opettaviakin. Siksi niitä
ei myöskään pidä sekoittaa siihen salapoliisikirjallisuuteen,
joka raakuudellaan ja rikoksen ihannoimisella on kaikissa maissa
herättänyt voimakasta vastustusta. Doylen kirjat ovat myös niitä
ainoita alaltaan, jotka tekotavaltaan ja tyyliltään tyydyttävät
kohtuullisia kirjallisia vaatimuksia.
Esillä oleva kertomus "Kauhun laakso" on sangen onnistunut. Leppoisan
humorin höystämänä kulkee käsittely siinä jännittävästi todella
yllättävää ja hyvin osattua loppua kohti.