Muutamia piirteitä Brobdingnagin maasta, kuninkaan palatsista ja
pääkaupungista. -- Vanha temppeli.
Käyn nyt lyhykäisesti tekemään selkoa tästä maasta, mikäli sitä
pääsin tuntemaan, nimittäin 2000 peninkulman piirissä pääkaupungista
Lorbrulgrudista.
Brobdingnagin valtakunta sijaitsee niemellä, jonka koillispuolella on
kolmetoista peninkulmaa korkea seljänne, täynnään tulivuoria, niin että
ylitse on mahdoton kulkea. Ei Brobdingnagin oppineimmatkaan miehet
tiedä, millaista kansaa vuorten toisella puolen asuu, vai onko siellä
asukkaita lainkaan. Kolmella muulla puolen niemeä on valtameri. Koko
valtakunnassa ei ole ainoatakaan merisatamaa. Jokien suistamotkin ovat
niin täynnään teräviä kallioita, ja ulapalla meri useimmiten pauhaa
niin rajusti, ett'ei veneillä ole ulos yrittämistäkään. Väestö on
niinmuodoin aivan erillänsä muusta maailmasta. Mutta joet ovat suuria
ja laivaliike niillä vilkasta. Erinomaisen kalarikkaita ne ovat myös.
Ani harvoin siellä asukkaat merenkaloja käyttävätkään, ne kun ovat
samankokoisia kuin Europassakin, siis niin pieniä, ett'ei niitä maksa
pyytää. Luonto on nähtävästikin muodostanut nuo suunnattoman suuret
kasvit ja eläimet yksinomaa tätä maata varten. Miksikä niin on käynyt,
siitä ottakoot filosofit selvän.
Maa on tiheästi asuttua, sillä siinä on yksikuudetta kaupunkia,
satakunta muureilla ympäröityä linnaa ja suuri joukko kyliä.
Pääkaupunki Lorbrulgrud on kahden puolen jokea. Taloja siinä on
kahdeksantuhatta ja asukkaita noin 600 tuhatta. Kaupunki on kolme
glomglungia (noin neljäkuudetta Englannin peninkulmaa) pitkä ja puolta
kolmatta leveä. Sen minä mittasin itse kuninkaalliselta noin 100 jalkaa
pitkältä kartalta, joka oli tehty hänen majesteetinsa käskystä ja nyt
levitettiin tanterelle minun eteeni. Minä astuin paljain jaloin sen
rajapiirteitä myöten ja samoin poikkipuolinkin useampaan kertaan ja
vertasin askelten luvun asteikkoon, niin että minun laskuni ovat ihan
tarkat.
Kuninkaan palatsi ei ole yhtenäinen rakennus, vaan ryhmä useampia
kartanoita seitsemän peninkulman piirissä. Pääsalit ovat yleensä
240 jalkaa pitkiä ja yhtä leveitä; korkeus niissä sitä mukaa.
Glumdalclitchin ja minun käytettävikseni oli annettu vaunut, joissa
kotiopettajatar silloin tällöin läksi kasvattinsa kanssa ajelemaan
kaupungille ja puoteihin ostoksille. Minä olin näillä matkoilla aina
mukana, istuen lippaassani. Usein otti kumminkin Pikku-muori minut
kämmenelleen, jotta paremmin näkisin kartanoita ja ihmisiä.
Paitsi tavallista lipasta, missä minua kannettiin, oli minulle
kuningattaren käskystä tehty toinenkin, 12 jalkaa pitkä, yhtä leveä
ja 10 jalkaa korkea. Se oli aiottu matkoja varten, koskapa entinen
oli Glumdalclitchin liian raskas sylissä kantaa ja ylen hankala
vaunuissakin pidellä. Tämän matkalippaan oli minun johdollani tehnyt
sama taideniekka, jonka tekemä edellinenkin oli. Siinä oli ikkuna
kolmelle taholle, kukin lujalla rautaristikolla varustettu tapaturmani
varalta. Neljännen seinän ulkopuolella oli kaksi ripaa, ja niitten läpi
kulki nahkahihnat, joista kantaja saattoi sitoa lippaan vyötäisilleen.
Milloin vaunuissa kulkeminen alkoi minua rasittaa, nosti palvelija
minut lippaineni eteensä hevosen selkään pehmoisten pielusten päälle.
Siitä minun oli mukava katsella ympärilleni, eikä tuo vatkaava
kulkukaan minua sen pahemmin rasittanut, minä kun olin tottunut
aalloilla keinumaan.
Milloin mieleni teki lähteä kaupunkia katselemaan, otti Glumdalclitch
minut matkalippaineni syliinsä kantotuoliin, jota oli kantamassa neljä
miestä, ja jonka perässä kulki saattueena neljä kuninkaallista lakeijaa
livreat yllään. Uteliasta kansaa tungeskeli kantotuolin ympärillä, ja
Pikku-muori se, ystävällisesti kyllä, pysäytti tuon tuostakin kantajat
ja asetti minut kämmenelleen, jotta ihmiset paremmin näkisivät minua.
Teki kerran mieleni nähdä kaupungin päätemppeliä ja sen tornia, jota
pidetään korkeimpana koko maassa. Sinne lähdettiinkin Pikku-muorin
kanssa, mutta minun täytyy sanoa, että minä petyin koko lailla. Maasta
ylimmäiseen huippuun asti ei torni ole kuin 3000 jalkaa korkea, mikä
sen maan suuruus-asteissa ei ole niinkään hämmästyttävää. Mutta minkä
temppeli menetti korkeudessa, sen se voitti lujuudessa ja kauneudessa.
Seinät olivat noin 100 jalkaa paksut, hakatusta kivestä raketut,
kukin kivi 40 jalkaa taholleen. Temppelin komeroissa seisoo marmoriin
veistetyitä jumalien ja kuninkaitten kuvapatsaita luonnollista
suuremmassa koossa. Eräästä patsaasta oli sakarisormi pudonnut maahan.
Minä mittasin sen: ummelleen tuuma viidettä jalkaa. Glumdalclitch
kääräisi sen nenäliinaansa ja pisti taskuunsa. Kotona hän pani sen
muitten lelujensa joukkoon, sillä niistä tuo tyttönen piti paljon,
niinkuin lapset kaikkialla muuallakin.
Kuninkaallinen keittiö on kerrassaan uljas holvirakennus, noin 600
jalkaa korkea. Iso uuni on läpimitassa kymmenen askelta pienempi
kuin St. Paulin kirkon kupukatto. Mutta jos kävisin kuvailemaan
paistin-uuneja, jättiläismäisiä patoja ja kattiloita, paisteja
vartailla ynnä sen semmoisia yksityisseikkoja, niin tuskin minua
uskottaisiinkaan. Sanottaisiin ainakin minun hiukan liioittelevan,
niinkuin matkustajat konsanaankin. Pelkäänpä, että minä, tätä moitetta
välttääkseni, olen mennyt päinvastaiseen liiallisuuteen. Pelkään,
että jos tämä kertomus käännetään Brobdingnagin kieleen ja lähetetään
sinne, niin kuninkaan ja hänen kansansa tulee paha mieli: sanovat minun
antaneen heistä vääriä kuvauksia liian pienissä mitoissa.
Kuninkaalla on harvoin enempää kuin 600 hevosta tallissaan. Ne
ovat yleensä 50-60 jalkaa korkeita. Matkoilla ja juhlapäivinä
ulkona ratsastaessaan on hänellä saattoväkenä 400 ratsumiestä
kansalaiskaartia. Se oli loistavin kuva, mitä silmäni milloinkaan oli
kohdannut.