Tekijä viedään hoviin. -- Kuningatar ostaa hänet farmarilta omakseen ja
esittää kuninkaalle. -- Väittely tiedemiesten kanssa. -- Kuningattaren
suosiossa.
Alinomaiset ponnistukset olivat muutamassa viikossa koko lailla
tärvelleet minun terveyteni tilan. Mitä enemmän rahaa isäntä minun
kauttani ansaitsi, sitä enemmän hän tahtoi saada. Olin lopulta jo
niin laihtunut, ett'ei minussa enää ollut kuin luu ja nahka jäljellä.
Farmari huomasi tuon ja, peljäten minun pian kuolevan, päätti paikata
taskuansa vielä niin paljon kuin suinkin. Tuota hänen miettiessään
ja punnitessaan saapui sardral eli sanansaattaja hovista käskemään
isäntääni heti kohta tuomaan minut hoviin kuningattaren ja hovidaamien
huviksi. Muutamat viimeksi mainituista olivat jo nähneet minut ja
kertoneet aivan ihmeellisiä asioita minun kauneudestani, hienosta
käytöksestäni ja älykkäisyydestäni. Hänen majesteetinsa kuningatar oli
seuranaisineen aivan ihastuksissansa minun kohtelustani. Minä lankesin
polvilleni ja pyysin kunnian saada suudella kuningattaren jalkaa, mutta
tämä armollinen ruhtinatar suvaitsi -- sittenkuin minut oli nostettu
pöydälle -- ojentaa minulle sakarisormensa pään, johon minä tartuin
molemmin käsin ja nostin syvimmällä kunnioituksella huulilleni.
Kuningatar teki muutamia yleisiä kysymyksiä minun kotimaastani ja
matkoistani, ja minä vastailin niin selvästi ja lyhyeen kuin suinkin
osasin. Sitten hän kysäisi, huvittaisiko minua olla ja elää hovissa.
Minä kumarsin ihan pöydän laitaan asti, vastaten olevani isäntäni
orja, mutta samalla lisäten, että jos minä oma herrani olisin, niin
pitäisin ylpeytenäni saada panna henkeni alttiiksi hänen majesteetinsa
kuningattaren palveluksessa. Hän kysyi sitten isännältäni, suostuisiko
tämä luovuttamaan minut hyvää maksua vastaan. Farmari, joka pelkäsi,
ett'ei minusta enää ole kuukaudeksikaan, vaati minusta tuhannen
kultarahaa. Summa suoritettiin hänelle paikalla kolikoissa, joista
kukin oli niin paksu kuin 800 Portugalin moydoria. Europan oloihin
verraten ei tuo summa ollut sen suurempi kuin tuhat guineata. [Vähän
yli 25000 markan.]
Minä lausuin senjälkeen kuningattarelle, että koska minä nyt olen
hänen majesteetinsa nöyrin alamainen ja vasalli, minun täytyy pyytää
osakseni sitä suosiota, että Glumdalclitch, joka aina on niin hellää
huolta minusta pitänyt, otettaisiin myöskin kuningattaren palvelukseen,
pysyäksensä edelleen minun hoitajanani ja opettajanani. Kuningatar
hyväksyi minun pyyntöni. Farmarikin puolestaan suostui, iloissaan
siitä, että tytär pääsee hoviin. Tyttö parka ei osannut salata
riemuansa. Entinen isäntäni läksi nyt tiehensä.
Jäähyväisiä ottaessaan hän sanoi hankkineensa minulle hyvän
palveluspaikan. Siihen en minä vastannut sanaakaan, nyökäytinhän vain
päätäni hiukan.
Kuningatar huomasi tuon kylmyyteni ja kysyi, heti isännän lähdettyä,
syytä siihen. Minä sanoin rohkeasti: isäntääni ei minun ole kiittäminen
muusta kuin siitä, ett'ei hän tappanut pellolla löytämäänsä pientä
olennon pahaista; tästä hyvästä hän on saanut runsaat maksut,
vaellettuansa puolet valtakuntaa minua näyttelemässä, ja viimeksi vielä
myönyt minut kalliista hinnasta. Se elämä -- näin haastoin edelleen, --
mitä minun on täytynyt viettää, olisi saattanut viedä hengen kymmenen
kertaa väkevämmältäkin olennolta. Terveyteni on mennyt pilalle, kun
minun viikkomääriä on täytynyt tehdä roskaväen nähden temppuja aamusta
iltaan. Ellei isäntä olisi luullut minun pian kuolevan, ei teidän
majesteetinne niin huokeasta olisi minua saanutkaan. Mutta, jatkoin
minä, kosk'ei minun nyt enää tarvitse peljätä huonoa kohtelua, minua
kun suojelee niin suuri ja hyvä hallitsijatar, ihmiskunnan kunnioitus,
maailman lemmikki, alamaistensa ihastus, kansansa onnen luoja, niin
toivon minä isäntäni pelvon olevan turhan, sillä johan minä nytkin
tunnen elinvoimieni palajavan keisarillisen majesteetin läsnäolon
vaikutuksesta.
Näin minä puhuin takerrellen ja sanoja tavoitellen. Jälkimmäinen osa
puhetta oli ollut puettu siihen muotoon kuin tässä kansassa tavallista
on. Nuo lauseparret oli Pikku-muori opettanut minulle matkalla hoviin.
Hänen majesteetinsa suvaitsi suopeasti suoda minulle anteeksi kieleni
vaillinaisuudet, olipa päinvastoin hämmästynyt, huomatessaan niin
paljon älyä ja ymmärrystä näin pienikokoisessa olennossa. Hän otti
minut omaan käteensä ja vei kuninkaan luokse, joka juuri nyt oli
vetäytynyt huoneesensa. Hänen majesteetinsa, varsin vakava ruhtinas,
katse tuima ja terävä, ei huomannut ensi aluksi, millainen minä
olenkaan, vaan kysyi kuningattarelta kylmällä äänellä, mistä saakka
hän on niin mielistynyt splaknuk'eihin, sillä sellaisena hän näkyi
minua pitävän, viruessani alassuin kuningattaren kämmenellä. Mutta
kuningatar, erittäin teräväjärkinen ja hilpeäluontoinen ruhtinatar,
pani minut seisomaan kuninkaan kirjoituspöydälle ja käski minun omin
sanoin antamaan kertomuksen itsestäni. Minä tein sen muutamin sanoin.
Glumdalclitch, joka ei olisi päästänyt minua mihinkään silmistänsä ja
nytkin odotti oven suussa, kutsuttiin sisään ja vahvisti todeksi kaiken
sen, mitä minulle oli tapahtunut siitä saakka kuin olin heidän taloonsa
tullut.
Kuningas oli kyllä niin oppinut mies kuin joku toinenkaan tässä
valtakunnassa, oli tutkinut filosofiaa ja erittäinkin matemaatikaa,
mutta minua tarkemmin katseltuansa ja nähtyänsä minun kävelevän, hän
päätti kuin päättikin minun olevan jonkinlaisen, erittäin näppärästi
keksityn kellovärkin. (Sellaisten rakentaminen on näet siinä maassa
kehittynyt varsin korkealle kannalle.) Mutta kuultuansa minun puhuvan
selvästi ja järkevästi, hän ei osannut salata hämmästystään. Hän ei
tyytynyt siihen, mitä minä olin kertonut tulostani tähän maahan, hän
luuli vaan, että Glumdalclitch yksissä neuvoin isänsä kanssa oli
opettanut minut matkimaan muutamia lauseita, saadakseen vaan minusta
sitä kalliimman hinnan. Senpävuoksi hän kyseli minulta yhtä ja toista
muutakin ja sai minulta järkeviä vastauksia, joissa ei ollut muuta
vikaa kuin että lausumiseni oli murteellista, ja että puheessani tuli
farmarin talossa opituita moukkamaisia lauseparsia, jotka eivät ole
hienossa hovissa käypiä.
Kuningas käski käydä tänne ne kolme suurta tiedemiestä, jotka maan
tavan mukaan olivat vuoroviikollaan hovissa. Nämä herrat tutkivat
ja tarkastivat minut kaikin puolin ja tulivat kovin erillaisiin
päätöksiin. Siitä he kyllä olivat yhtä mieltä, ett'en minä ole tullut
maailmaan ihan tavallisten luonnonlakien mukaan, sillä eihän minulla
muka ole mitään edellytyksiä henkeni elättämiseen: ei minusta ole
juoksijaksi, ei puihin kiipeäjäksi, ei kolojen kaivajaksi maan sisään.
Hampaita he tutkivat erittäin huolellisesti ja päättivät minun kuuluvan
lihansyöjäin lahkoon. Mutta minkäs eläinten lihaa minä söisin? Useimmat
nelijalkaiset ovat väkevämmät minua, peltohiiret ja sen semmoiset
ovat liian ketterät minun saada kiinni. Etanoita ja hyönteisiäkö minä
ruuakseni käytän? Mutta sen he heti monilla tieteellisillä syillä
todistivat mahdottomaksi. Enkä minä mikään vajanainenkaan luontokappale
ole, sillä onhan minulla ruumis sopusuhtainen ja raajat täydelliset.
Enkä minä aivan nuorikaan ole, sen todisti parransänki, jonka he
suurennuslasilla kyllä selvästi näkivät. Kääpiönä eli kerinä he eivät
saattaneet minua pitää, sillä minun pienuuteni meni siinä kohden yli
kaiken rajan: kuningattaren keri, pienin mies koko valtakunnassa, oli
sentään lähes 30 jalkaa pitkää. Väiteltyään sitten puoleen ja toiseen,
he päättivät vihdoin, että minä olen _relplum scalcath_, latinaksi:
lusus naturae, luonnon-oikku. Siinä he tekivät aivan samoin kuin
nykyiset filosofit Europassa. Professorit meillä näet eivät tahdo
puikahdella "salattujen syitten" verhon taakse, johon Aristoteleen
seuraajat turhaan koettivat tietämättömyyttään peitellä, vaan ovat
keksineet "luonnon oikut", joilla he ratkaisevat kaikki pulmalliset
kysymykset ja vievät inhimillistä tietoa sanomattomasti eteenpäin.
Tämän ratkaisevan päätöksen jälkeen minä pyysin saada sanoa pari sanaa.
Käännyin sitten kuninkaan puoleen, vakuuttaen hänen majesteetillensa
olevani sellaisesta maasta, missä minun kokoisiani ihmisiä asuu
miljonittain kumpaakin sukupuolta; siellä ovat eläimet ja puut ja
rakennukset samassa suhteessa, ja siellä minä kykenen pitämään
puoliani ja hankkimaan elatukseni yhtä hyvin kuin kuka tahansa hänen
majesteetinsa alamaisista täällä. Tämä riittänee, sanoin minä,
vastaukseksi näitten herrain väitteisin. Oppineet herrat ne tuohon vain
myhähtelivät ylenkatseellisesti, arvellen, että kylläpä farmari on
minulle läksyni hyvin opettanut.
Kuningas, ymmärtäväinen herra, lähetti oppineet miehet pois ja
käski tuoda hoviin farmarin, joka kaikeksi onneksi ei vielä ollut
lähtenyt kaupungista. Kuulusteltuansa farmaria ensin erinänsä, sitten
yhdessä minun ja tyttären kanssa, hänen majesteetinsa tuli siihen
päätökseen, että meidän puheissamme on sittenkin perää. Hän pyysi
kuningatarta pitämään minusta erityistä huolta ja oli sitä mieltä,
että Glumdalclitchin on edelleen pysyttävä kuningattaren palveluksessa
minun hoitajanani, koskapa me olemme niin kiintyneet toisiimme.
Pikku-muorille annettiin sovelias huone. Sitten määrättiin hänelle
kotiopettajatar pitämään huolta hänen kasvatuksestansa, kamarineitsyt
ja kaksi muuta naispalvelijaa. Minun hoitamiseni oli uskottu yksinomaa
hänen huostaansa. Kuningatar käski hovinikkarin tekemään soveliaan
lippaan minulle makuuhuoneeksi. Malli siihen oli Glumdalclitchin ja
minun määrättävissäni.
Tämä hovinikkari oli erittäin näppärä mies. Minun johdollani hän sai
kolmessa viikossa valmiiksi puukojun, 16 jalkaa pitkän ja yhtä monta
leveän sekä 12 jalkaa korkean. Siinä oli kaksi siirtoakkunaa, ovi ja
kaksi pikku komeroa, niinkuin Lontoon makuukammioissa konsanaankin.
Suojuskatto oli kahdella vintturilla siirrettävä syrjään. Siitä
laskettiin alas valmis, kuningattaren omain tapiseeraajain sisustama
vuode. Glumdalclitch otti sänkyvaatteet joka aamu ulos tuulotettaviksi
ja laittoi illalla jälleen omin käsin minulle makuutilan. Muuan taitava
puuseppä, kuuluisa pienistä näperryksistään, otti tehdäkseen kaksi
tuolia selkämyksen ja käsinojain kanssa norsunluun tapaisesta aineesta,
samoin kaksi pöytää ja kaapin kapineitani varten. Seinät, niinkuin
katto ja lattiakin, olivat verhotut pehmeällä täytteellä, jott'ei
minulle mitään tapaturmaa sattuisi kantajain huolimattomuuden tähden
tai vaunuissa kuljettaissa. Pyysin saada oveeni lukon, jott'eivät rotat
ja hiiret pääsisi sisään; ja hovisepän onnistuikin monen yrityksen
perästä saada valmiiksi lukko, pienin, mitä siinä maassa milloinkaan
oli nähty. Minä puolestani en ole koskaan nähnyt sen suurempaa
ulkoportin lukkoa Englannissa. Avainta koetin säilyttää omassa
taskussani, sillä pelkäsin sen pian joutuvan Pikku-muorilta hukkaan.
Vaatteet käski kuningatar laittaa minulle kaikkein hienoimmasta
silkkikankaasta, mitä vaan saatavissa on. Ei se kangas juuri paljoa
paksumpaa ollut kuin Englannissa hevosloimet, 'mutta karkeata se
oli, kunnes ennätin tottua siihen. Vaatteet tehtiin minulle maan
tavan mukaan, puoleksi persialaiseen, puoleksi kiinalaiseen kuosiin:
kerrassaan arvokas puku.
Kuningatar oli niin mielistynyt minun seuraani, ett'ei tahtonut olla
päivällisilläkään ilman minua. Minulle oli pantu pöytä ja tuoli hänen
majesteetinsa pöydälle, juuri hänen vasemman kyynärpäänsä kohdalle.
Glumdalclitch seisoi maassa jakkaralla, valmiina auttamaan minua ja
pitämään minusta huolta. Minulla oli kokonainen serviisi hopeisia
lautasia ja vateja, jotka kuningattaren pöytäkalujen rinnalla olivat
kuin nuken astiat. Pikku-muori talletti niitä taskussaan, hopeisessa
rasiassa, ja pani niitä eteeni milloin mitäkin tarvitsin, itse
pyyhittyään ne ensin puhtaiksi.
Kuningattaren pöydässä ei ollut aterioimassa muita kuin molemmat
prinsessat, toinen kuudentoista vuoden ja toinen kolmentoista vuoden
ja yhden kuukauden vanha. Kuningattaren oli tapa panna lautaselleni
palanen lihaa, minkä minä itse leikkasin hienoksi; häntä huvitti
nähdä minun syövän niin pieniä simareita. Itse puolestaan hän
(vaikka olikin hänellä varsin heikko vatsa) otti yhtenä suullisena
niin paljon kuin kaksitoista englantilaista farmaria syövät yhdessä
rupeamassa. Tuo oli minusta ensi alussa varsin inhottavaa katsella.
Hänen hampaissaan murskautui leivosen siipi luineen päivineen, vaikka
se oli yhdeksän kertaa niin suuri kuin lihotetun turkinpyyn siipi
meillä. Hänen haukkaamansa leipäpala oli niin suuri kuin shillingin
[1 shilling = 1,25 mk] sämpylä. Kultaisesta pikarista hän juoda
kulautti härkätynnyrin verran kerrassaan. Veitset oli hänellä niin
pitkät kuin viikate oikoisenaan varren päässä, ja sitä mukaa ne olivat
lusikatkin, kahvelit ja muut pöytäkalut. Muistan, kuinka Glumdalclitch
kerran vei minua katsomaan hovissa erästä juhla-ateriaa, joissa
kymmenkunta näitä suunnattomia veitsiä ja kahveleita yhtaikaa oli
liikkeessä: tokko sitä ennen lienen milloinkaan niin kauheata kuvaa
nähnyt.