"Pikku muori", farmarin tytär. -- Tekijää näytellään markkinoilla. --
Matka pääkaupunkiin.
Emännälläni oli yhdeksän vuotta vanha tytär, iäksensä erittäin
kehittynyt, peräti sukkela neulaa käyttämään ja taitava nukkeansa
pukemaan. Yksissä neuvoin he äidin kanssa laittoivat minulle vuoteen
nuken kätkyeesen. Se pantiin pieneen laatikkoon, joka suojaksi rotilta
asetettiin riippulaudalle. Siinä minä makasin öisin kaiken sen aikaa,
minkä tässä talossa vietin. Ja mitä enemmin minä heidän kieltään opin,
sitä paremmin siellä viihdyin.
Tuo pikku tyttö teki minulle seitsemän paitaa ja muita alusvaatteita
niin hienosta palttinasta kuin suinkin löysi, vaikka sekin oli
säkkikangasta karkeampaa. Hän se oli minun koulumestarinikin. Kun
osoitin jotain esinettä, sanoi hän heti, mikä se on hänen kielellään,
niin että jo moniaan päivän perästä osasin pyytää, mitä mieleni
teki. Hän oli erittäin säveäluontoinen tyttö eikä kooltansakaan kuin
neljäkymmentä jalkaa. Minulle hän antoi nimen _Grildrig_, sen nimen
otti sittemmin omakseen hänen sukunsa ja myöhemmin koko valtakuntakin.
Tuo sana on meidän kielellä niin paljo kuin keri eli peukalomies.
Häntä minä saan kiittää turvallisesta olostani siinä maassa. Koko sinä
aikana kuin siellä vietin, emme milloinkaan eronneet toisistamme. Minä
sanoin häntä Glumdalclitch'iksi, joka on niin paljo kuin pikku muori.
Olisinpa hyvin kiittämätön, jos jättäisin mainitsematta, kuinka hellä
ja ystävällinen hän minua kohtaan oli.
Ennen pitkää levisi naapureihinkin tieto, että minun isäntäni oli
pellolta löytänyt kummallisen eläimen. Pieni se on, kerrottiin,
peukalon pituinen, mutta kaikin puolin ihmisen muotoinen, kävelee
kahdella jalalla, liikkuu ja kääntelekse kuin ihminen, näkyy puhuvan
omaa kieltään, on jo oppinut maankin kieltä hiukan, on kesy ja
hiljainen, tulee kutsuttaissa ja tekee, mitä käsketään. Jäsenet sillä
on erittäin kauniit ja kasvojen väri somempi kuin parhaimmankin
aatelismiehen kolmivuotiaalla tyttärellä. Isännän lähin naapuri ja hyvä
ystävä, farmari hänkin, tuli taloon katsomaan, onko tuossa jutussa
perää. Minut tuotiin heti sisään ja pantiin pöydälle, ja siinä minä
tepastelin minnepäin vaan käskettiin, vedin miekkani ulos ja pistin
sen tuppeen jälleen, kumarsin isännän vieraalle, kysyin hänen omalla
kielellään, mitenkä hän jaksaa ja sanoin häntä tervetulleeksi taloon,
niinkuin Pikku-muori oli opettanut. Vieras oli vanha ja likinäköinen
mies. Paremmin minua nähdäkseen, hän pani silmälasit nenällensä, mutta
silloin minä purskahdin kuin purskahdinkin nauramaan, sillä miehen
silmät olivat kuin täysikuu, joka paistaa kahdesta akkunasta tupaan.
Muut, huomattuansa mikä minua huvittaa, räjähtivät hekin nauramaan,
mutta sen pani vanha farmari, typerästi kyllä, pahakseen ja suuttui
ihan suunniltaan. Tuo vanha farmari oli samalla kovin ahnas mies;
sen minä nyt pahaksi onneksi kyllä sain tuta. Hän näet antoi minun
isännälleni sen kovan-onnen neuvon, että minut pitäisi viedä läheiseen
kaupunkiin markkinoille eli toripäiville rahan edestä näyteltäväksi.
Eihän sinne meiltä ollut kuin kaksikolmatta peninkulmaa elikkä ratsain
puolen tunnin matka. Minä huomasin, että heillä on jotain mielessä,
koskapa isäntä ja vieras kauan aikaa sopottelevat keskenään, vähä väliä
aina viitaten minuun. Luulinpa ymmärtäväni heidän puheestaan muutamia
sanojakin. Huomis-aamuna Pikku-muori, Glumdalclitch, kertoi minulle
koko aikeen, jonka hän viekkailla keinoin oli saanut äidiltään tietää.
Tyttö raukka otti minut syliinsä, itkien häpeästä ja mielipahasta. Hän
pelkäsi, että raaka markkinaväki tekee minulle jotain pahaa, puristaa
minut kuolijaksi tai taittaa minulta jalat tai kädet, kouriessaan
minua. Hän oli huomannut, kuinka kaino minä olen luonteeltani, kuinka
arka kunniastani, ja kuinka tuskallista minun on oleva joutua rahan
edestä näyteltäväksi kehnoimmalle roskaväelle. Isä ja äiti olivat
kyllä, kertoi hän, luvanneet Grildrigin hänen omakseen, mutta kunhan
ei vaan kävisi nyt kuin viimekin vuonna: silloin hänelle oli luvattu
lampaan karitsa, mutta hetipä he sen olivat myöneet teurastajalle, kun
oli kasvanut lampaaksi.
Täytyy sanoani, ett'ei minua läheskään pelottanut niin paljo kuin
Pikku-muoria. Min'en lakannut milloinkaan toivomasta pääseväni joskus
vielä vapaaksi. Täällähän minä olen aivan outo ja muukalainen, ja
jos minua täällä väkijoukolle näytellään, niin eihän minua siitä,
Englantiin tultuani, moitittane, sillä olisipa tässä asemassa itse
Suurbritannian kuninkaankin pitänyt alistua samallaisen kohtelun
alaiseksi.
Ystävänsä neuvoa noudattaen pisti isäntä minut seuraavana
markkinapäivänä lippaasen ja läksi ratsain viemään lähimpään
kaupunkiin, tytär satulatuolissa takana. Umpinaisessa lippaassa oli ovi
ja muutamia reikiä ilmanvaihdosta varten. Hellämielinen Pikku-muori oli
pannut minun alleni nukkensa patjan. Mutta sittenkin minua huiskutti
ja vatkasi armottomasti, vaikk'ei matkaa kestänyt kuin puoli tuntia.
Hevonen näet harppasi joka askelella parikymmentä kyynärää, loikkien
niin korkealle, että tuntui kuin olisi kulkenut ankarassa aallokossa,
se vaan erotusta, että nouseminen ja laskeminen kävi paljoa tiheämpään.
Matkalla isäntä poikkesi erääsen kapakkaan, johon hänen oli tapana
aina pistäytyä, neuvottelemaan kapakanpitäjän kanssa. Senjälkeen hän
palkkasi grultrudin eli huutorättärin kulkemaan pitkin kaupungin
katuja ja kuuluttamaan, että Viheriän Kotkan ravintolassa näytellään
kummallista eläintä, joka ei ole sen suurempi kuin splaknuk (muuan
erittäin hienorakenteinen eläin siinä maassa, noin kuutta jalkaa
pitkä), mutta kaikin puolin ihmisen muotoinen, osaa puhua muutamia
sanoja ja tehdä senkin seitsemän lystikästä temppua.
Minut pantiin pöydälle ravintolan suurimpaan saliin, joka oli ainakin
kolmesataa jalkaa kullekin taholle. Pikku-muori seisoi matalalla
tuolilla pöydän ääressä varomassa, ett'en putoaisi maahan, ja
määräämässä, mitä minun milloinkin pitää tehdä. Isäntäni, tungosta
välttääkseen, ei päästänyt kuin 30 henkeä yhtähaavaa sisään. Minä astua
tepastelin pöydällä sitä myöten kuin Pikku-muori käski ja vastailin
hänen kysymyksiinsä maankielellä sen verran kuin osasin. Minä käännyin
useampia kertoja yleisön puoleen, kumarsin nöyrästi, sanoin heitä
tervetulleiksi ja puhuin heille muutamia lauseita, mitä olin oppinut.
Otin sitten sormistimen, jonka Pikkumuori oli täyttänyt juomalla, ja
join läsnäolijain onneksi. Vedin ulos miekkani ja heiluttelin sitä
siihen tapaan kuin miekkailijat Englannissa tekevät. Pikku-muori antoi
minulle oljenkorren, ja sillä minä tein kaikenlaisia keihästemppuja,
mitä nuoruudessani olin oppinut.
Sinä päivänä näyteltiin minua kahdelletoista eri yleisölle, ja kun
minun myötäänsä ja myötäänsä piti uudistaa samat hassutukset, niin olin
lopulla jo ihan nääntyä väsymyksestä. Aina kun yksi katsojavuoro oli
kertonut ulkona oleville, mitä kaikkia kummallisia konsteja he olivat
nähneet, olivat ulkona olijat melkein väkivallalla murtautua sisään.
Isäntä ei sallinut kajota minuun kenenkään muun kuin Pikku-muorin --
vahinkoahan hänelle olisi tullutkin, jos olisi minulle joku tapaturma
sattunut, -- ja siksipä asetettiin lavitsoja pöydän ympärille niin
kauaksi, ett'ei kukaan ulottunut minuun. Muuan pahanilkinen koulupoika
sai sentään viskatuksi minua kohti pähkinän ja oli vähällä satuttaa
minua sillä päähän. Pähkinä oli pienen kurpitsan kokoinen ja tuli niin
kovaa vauhtia, että olisi varmaankin lyönyt minulta pääkallon puhki,
jos olisi kohti osunut. Se tyydytys minulle sentään suotiin, että
poika lurjus sai selkäänsä ja ajettiin ulos. Isäntä julistutti, että
minua näytellään taas seuraavana toripäivänä. Sitä varten hän laittoi
minulle mukavamman kuljetusneuvon ja pakostakin, sillä ensimmäinen
matka ja markkinaväen huvittaminen kahdeksan tuntia yhtämittaa olivat
näännyttäneet minut niin, että tuskin jaksoin pystyssä pysyä. Kului
kokonaista kolme päivää, ennenkuin pääsin entisilleni. Rauhaa minulla
ei ollut kotonakaan, sillä kaikki aatelisherrat sadan peninkulman
piiristä tulivat minua katsomaan. Heitä oli vaimoineen ja lapsineen
ainakin kolmekymmentä henkeä, -- seutu oli näet tiheästi asuttua. --
Isäntä vaati minun näyttelemisestäni näin kotona täyden huoneen maksun
jokaiselta eri perhekunnalta. Ei minulle täten montakaan levonhetkeä
päivässä jäänyt, vaikk'ei minua kaupunkiin vietykään. Keskiviikon vaan
sain olla rauhassa, se kun on heillä sabattipäivä.
Huomattuaan, kuinka suuri rahallinen hyöty minusta on, päätti meidän
isäntä lähteä näyttelemään minua valtakunnan suurimpiin kaupunkeihin.
Hän järjesti kotoiset askareet ja varustautui pitkälle matkalle. Ja
niinpä sitä lähdettiin liikkeelle 17:nä elokuuta 1703, noin kaksi
kuukautta siitä kuin olin tähän maahan tullut. Matkan määränä oli
pääkaupunki, valtakunnan keskiosassa, noin 3000 peninkulmaa kotoa.
Tyttärensä Glumdalclitchin hän pani taaksensa hevosen selkään, ja
Pikku-muori otti minut lippaineen syliinsä. Lippaan hän oli sitonut
vyötäisilleen, ja verhonnut sisäpuolelta niin pehmoisilla kankailla
kuin suinkin oli käsiinsä saanut sekä pannut minulle sinne nukkensa
patjat, alusvaatteita sekä muuta tarpeellista. Tilani siinä hän oli
koettanut tehdä niin mukavaksi kuin suinkin. Muuta matkaseuraa ei
meillä ollut kuin talon renkipoika, joka ratsasti jäljessä, tavarat
mukanaan.
Isännän aikomus oli näytellä minua kaikissa kaupungeissa matkan
varrella ja poiketa vallantieltä 50-100 peninkulmaa kyliin ja
aateliskartanoihin, missä tuloja oli toivottavina. Lyhyitä taipaleita
kuljettiin: noin 120-140 peninkulmaa vaan päivässä, sillä Pikku-muori,
minua säästääkseen, valitti ratsastusta liian raskaaksi. Usein hän
minun pyynnöstäni otti minut lippaasta ulos raitista ilmaa hengittämään
ja näytti minulle maisemia, yhä vaan pitäen minua talutusnuorasta
kiinni. Kuljettiin siinä myös viiden, kuuden virran yli, joista
itsekukin oli leveämpi ja syvempi Niiliä tai Ganges virtaa. Tuskin
oli yhtään niin pientä puroa kuin Thames London Bridgen kohdalla.
Kymmenen viikkoa tätä matkaa kesti, ja sill'aikaa oli minua näytelty
kahdeksassatoista suuressa kaupungissa, kyliä ja maakartanoita
lukematta.
Lokakuun 26:na saavuttiin vihdoin pääkaupunkiin nimeltä Lorbrulgrud,
joka on niin paljo kuin: koko maailman ylpeys. Isäntä otti asuntoa
pääkadun varrelle, lähelle kuninkaan linnaa, ja lähetti ympäri
kaupungin tavallisia ilmoituksia, joissa oli tarkat selitykset minun
personastani ja ominaisuuksistani. Hän vuokrasi näyttelyhuoneeksi
3-4 sataa jalkaa avaran salin ja hankki sinne pyöreän pöydän, 60
jalkaa läpimitassa. Ylt'ympärille, kolme jalkaa pöydän laidasta,
hän rakensi suojaksi minulle kolmen jalan korkuisen aitauksen.
Kymmenen tuntia päivässä minua näyteltiin, ihailla ja ihmetellä
kaiken kansan. Nyttemmin osasin jo kutakuinkin hyvin heidän kieltään
ja ymmärsin jok'ikisen sanan, mitä minulle puhuttiin. Olin oppinut
heidän aapeluksensa ja osasin välisti suunnilleen saada selvän koko
lauseistakin. Pikku-muori oli näet opettanut minua sekä kotona että
matkoilla joutohetkinä. Hänellä oli taskussaan pikkuruinen kirja, ei
kovinkaan paljoa suurempi Sansonin kartastoa. Se oli opas nuorille
tytöille ja sisälsi samalla lyhyen esityksen heidän uskonnostaan. Siitä
hän opetti minua lukemaan.