Syytökset majesteetirikoksesta. -- Karkaaminen Blefuscuun. --
Vastaan-otto siellä.
Ennenkuin käyn kertomaan, mitenkä minä läksin tästä Lilliputien maasta,
mainitsen eräästä salajuonesta, jota jo parin kuukauden aikana oli
punottu minua vastaan.
Tähän saakka minä olin, alhaiseen syntyperäänikin nähden, ollut
kokonaan vieras hovielämälle. Olin kyllä kuullut ja lukenut
ruhtinaitten sekä ministerien mielenlaadusta ja luonnosta, mutta
en olisi koskaan luullut tällä asianhaaralla olevan niin kamalia
vaikutuksia sellaisessa kaukaisessa maassa, jota hallitaan aivan
toisenlaisten perus-ohjeiden mukaan kuin Europan valtakuntia.
Illalla kerran, valmistellessani parhaillani matkaa Blefuscun keisarin
luokse, tuli luokseni muuan korkea hovin virkamies, jolle joskus ennen
olin tehnyt suuria palveluksia, hänen ollessaan keisarin epäsuosiossa.
Hän saapui kantotuolissa ja lähetti pyytämään puheille-pääsyä,
nimeänsä kumminkaan ilmoittamatta. Kantomiehet lähetettiin pois,
minä pistin kantotuolin lordisuuksineen päivineen taskuuni ja sanoin
palvelijalleni, ett'en ole kenenkään tavattavissa. Panin sitten oven
lukkoon, asetin kantotuolin, tapani mukaan, pöydälleni ja kävin
istuvilleni sen ääreen.
Heti ensimmäisten tervehdysten jälkeen huomasin lordin kasvoilla syvän
huolen. Tiedusteltuani syytä siihen, hän pyysi minua kärsivällisesti
kuulemaan loppuun asti: asia koskee minun henkeäni ja kunniaani.
Hänen puheensa minä kirjoitin muistiin, heti hänen lähdettyänsä. Näin
se kuului:
"Tietäkää, että joku aika sitten muutamat neuvoskunnan jäsenet ovat
keisarin käskystä ja hänen majesteetinsa läsnäollessa pitäneet salaisia
neuvotteluja teistä. Vasta pari päivää sitten hänen majesteetinsa teki
lopullisen päätöksensä.
"Tiedättehän, että Skyris Bolgolam, galbeti eli yliamiraali, on ollut
teidän verivihollisenne hamasta siitä saakka kuin maahan tulitte.
Alkusyitä siihen en tiedä, mutta se on varma, että hänen vihansa
teitä kohtaan on yhä yltynyt siitä saakka kuin valloititte Blefuscun
laivaston. Sehän himmensi hänen, yliamiraalin, kunnian. Hän sekä
valtiovarain hoitaja Flimnap, kenraali Limtoc, kamariherra Lalcon ja
oikeus-asiain ministeri Balmuff ovat yhdessä sepittäneet syytösartiklat
teitä vastaan majesteetirikoksesta sekä muista hengenrikoksista."
Tämä esipuhe pani minut semmoiseen vimmaan, että olin keskeyttää hänet,
sillä minähän tiesin olevani viaton, mutta hän pyysi minua vaikenemaan
ja jatkoi:
"Kiitollisena teidän ystävällisyydestänne minua kohtaan, olen hankkinut
tiedon koko neuvottelusta ja seuraavan kopian artikloista. Oman henkeni
uhalla tulin nyt ilmoittamaan asiasta teille.
"_Syytös-artiklat Quinbus Flestrinia (ihmisvuorta) vastaan_.
"_I artikla_. Että, sittenkuin valtakunnan laissa hamasta hänen
majesteetinsa keisarin Calin Deffar Plunen ajasta saakka sanottu on,
että ken ikinä hänen keisarillisen majesteetinsa palatsin muurein
sisällä saastuksen eli pahennuksen aikaansaattaa, kärsiköön sen
rangaistuksen kuin majesteetirikoksesta säätty on, ja vaikka tämä laki
edelleen on voimassa, ei äsken mainittu Quinbus Flestrin kumminkaan
ole siltä itseänsä ojettaa antanut, vaan on, itseänsä sillä tekosyyllä
peitellen, että hän Hänen Keisarillisen Majesteetinsa rakastetun ja
korkean Puolison huoneissa tulipalon sammuttaa aikoo, sangen häijyllä
ja salakavalalla tavalla siihen tarkoitukseen sitä vettä käyttänyt,
kuin siinä paikassa säilytetään, johon kaikkinainen rupa ja ruuhka
vuotaa, ja näin rikkonut ei ainoastaan valtakunnan lakia vastaan, joka
vahvana seisoo, vaan myöskin sitä velvollisuutta vastaan joka hänellä,
niinkuin Hänen Keisarillisen Majesteetinsa alamaisella j.n.e., j.n.e.
[Niinkuin lukija huomaa, on tekijä tässä ivannut vanhan-aikaista,
pitkäveteistä lakikieltä. Valitettavasti ei meillä nykyinenkään
lakikieli ole kokonaan vapaa tällaisesta monimutkaisuudesta. _Suom.
muist._]
"_II artikla_. Että, sittenkuin mainittu Quinbus Flestrin oli Blefuscun
sotalaivaston keisarilliseen satamaan sisälle vetänyt ja sen jälkeen
Hänen Keisarilliselta Majesteetiltansa käsketty oli valloittamaan
muutkin sanotun Blefuscun valtakunnanlaivat kuin myöskin saattamaan
viimeksi sanottu valtakunta maakunnaksi, joka varakuninkaalta
hallittaisiin, kuin myös kukistamaan ja hengiltä ottamaan ei ainoastaan
maanpakoon ajetut paksumman pään miehet, vaan myöskin kaikki ne sen
valtakunnan asukkaat kuin eivät paksumman pään harhaopista itseänsä
erotettaa tahdo, on hän, usein mainittu Flestrin, niinkuin yksi
kavala petturi Hänen kaikkein armollisinta, Korkeata Keisarillista
Majesteetiansa kohtaan, senkaltaisella anomuksella sisään tullut, että
hän mainitusta päällepanosta vapahdetuksi tulisi, sillä varjolla,
ett'ei hän omaatuntoansa vastaan voi yhden viattoman kansan vapauden ja
hengen päälle hyökkäystä tehdä.
"_III artikla_. Että, sittenkuin sanansaattajat Blefuscun hovista Hänen
Keisarillisen Majesteetinsa hoviin rauhaa anomaan saapuneet olit,
hän, vielä mainittu Flestrin, niinkuin yksi kavala petturi, näitä
sanansaattajia auttanut, kannattanut, rohkaissut ja ilahduttanut oli,
itse tykönänsä kyllä tietäen, että he olit sen ruhtinaan alamaisia,
joka vähäistä ennen oli julkista vihollisuutta Hänen Keisarillista
Majesteetiansa vastaan viljellyt ja julkista sotaa Hänen Majesteetinsa
kanssa käynyt.
"_IV artikla_. Että sanottu Quinbus Flestrin, vastoin kaikkea sitä
kuin yhden uskollisen alamaisen tulee ja sopii, nyt parhaillansa
itseänsä matkalle varustaa Blefuscun valtakunnan hoviin, johon hänelle
ainoastansa suullinen lupa Hänen Keisarilliselta Majesteetiltansa
annettu on, ja sanotun luvan varjon alla nyt viekkaasti ja kavalasti
tämän matkan edes-ottaa aikoo, sen kautta edes-auttaen, kannattaen ja
rohkaisten Blefuscun Keisaria, vihollista, joka julkisessa sodassa
Hänen Keisarillisen Majesteetinsa kanssa ollut on.
"Oli siellä muitakin artikloja, mutta nämä ovat tärkeimmät, ja niistä
olen teille lukenut otteen.
"Myönnettävä on, että tämän johdosta seuranneissa keskusteluissa hänen
majesteetinsa osoitti monta kertaa lempeyttänsä, nimenomaa viitaten
teidän palveluksiinne ja koettaen lieventää teidän rikostanne.
Valtiovarain ministeri ja yliamiraali sitä vastoin vaativat, että
teidät on tuomittava mitä tuskallisimpaan ja häpeällisimpään kuolemaan,
sytyttämällä yön aikana teidän asuntonne tuleen. Kenraali puolestaan
vaati, että 20 tuhatta sotamiestä pantaisiin laukaisemaan myrkytettyjä
nuolia teidän kasvoihinne ja käsiinne. Teidän palvelijanne pitäisi
käskeä sirottamaan teidän paitoihinne myrkyllistä mehua, joka syöpyy
lihaan ja tuottaa teille mitä tuskallisimman kuoleman. Kenraalikin
yhtyi samaan mielipiteesen, niin että enemmistö oli kauan aikaa teitä
vastaan. Majesteeti oli kumminkin päättänyt säästää teidän henkenne ja
sai vihdoin puolellensa kamariherrankin.
"Tämän jälkeen sai Reldresal, yksityisasian ylisihteeri, kuninkaan
käskystä puhevuoron. Hän on aina osoittanut olevansa teidän ystävänne,
ja sellaisena hän nytkin esiintyi. Hän myönsi rikoksenne olevan
varsin suuria, mutta siinäpä, sanoi hän, on juuri tilaisuutta
osoittamaan armoa, tuota hallitsijan kauniinta omaisuutta, josta hänen
majesteetinsa on täydellä syyllä niin kuuluisa. Hän sanoi teidän ja
hänen välisen ystävyytensä olevan niin ylt'yleensä tunnettua koko
maailmassa, että kunnian-arvoinen neuvoskunta kenties pitänee häntä
puolueellisena, mutta, noudattaakseen armollista käskyä, hän tahtoo
kumminkin vapaasti lausua mielipiteensä. Jos hänen majesteetinsa,
lukuun ottaen Flestrinin palvelukset ja oman, armosta uhkuvan
sydämensä kehoitusta noudattaen, tahtoisi säästää hänen henkensä ja
käskeä vain puhkaista häneltä silmät, niin luulee hän, Reldresal,
alamaisimmasti, että oikeuden vaatimukset tulisivat täytetyiksi,
ja koko maailma kiittäen ylistäisi keisarin lempeyttä ja niitten
kaunista ja ylevämielistä menettelyä, joilla on kunnia olla hänen
neuvon-antajinansa. Näön puute ei ole vähentävä Flestrinin voimaa, vaan
saattaa hänestä edelleenkin olla hyötyä hänen majesteetillansa. Sokeus
lisää vaan ihmisessä rohkeutta, kätkien häneltä vaarat. Silmiänsähän
Flestrinkin pahimmin pelkäsi, vihollisen laivastoa noutaessaan. Hän
tulee vallan hyvin toimeen, kun katsoo ministerien silmillä, niinkuin
suurimmat hallitsijatkin tekevät.
"Moinen esitys kohtasi vastarintaa koko neuvoskunnan puolelta.
Bolgolam, yliamiraali, ei osannut hillitä suuttumustaan. Hän kavahti
vimmoissaan pystyyn ja sanoi suuresti kummastelevansa, mitenkä
sihteeri rohkenee puhuakaan sellaista, että petturin henki olisi
säästettävä. Flestrinin palvelukset, valtion kannalta punniten, ne ne
juuri raskauttavat hänen rikoksiansa. Mies, joka kykenee likavesillä
sammuttamaan tulipalon hänen majesteetinsa keisarinnan huoneissa
(kammolla ja kauhistuksella hän, Bolgolam, vieläkin mointa tekoa
muistelee), saattaa toisella kertaa vesitulvaan hukuttaa koko palatsin.
Mies, joka jaksaa tuoda satamaan vihollisen laivaston, saattaa, jos
vähänkin vastoin mieltä käy, viedä sen takaisinkin. Ja sydämessään
Flestrin ihan varmaan on paksumman pään miehiä. Ja koska kavallus aina
alkaa sydämessä, ennenkuin ilmitekoihin puhkeaa, niin vaati Bolgolam
teitä kuolemaan tuomittavaksi.
"Valtiovarain ministeri oli samaa mieltä. Hän todisti, kuinka
suunnattomia menoja teidän elättämisenne oli valtiokassalta niellyt;
ajan pitkään ei kassa niitä kestä ensinkään. Sihteerin ehdottama
silmäin puhkaiseminen ei suinkaan pahaa poista, vaan päinvastoin
tekee sen suuremmaksi; sen siitäkin huomaa, että muutamat linnut, kun
niiltä silmät puhkaistaan, syövät entistä enemmin ja lihoovat kahta
kovemmin. Pyhä majesteeti, sanoi hän, ja neuvoskunta, hänen nykyiset
tuomarinsa, ovat omissatunnoissaan täydellisesti vakuutetut Flestrinin
syyllisyydestä, ja siinä syytä yltäkyllin tuomita hänet kuolemaan,
ilman muodollisia todistuksiakin, joita lain puustavin tarkka
noudattaminen vaatii.
"Hänen majesteetinsa oli kumminkin kerrassaan vastoin kuolintuomiota
ja suvaitsi armollisesti lausua, että koska neuvoskunta pitää silmäin
puhkaisemista liian helppona rangaistuksena, niin saattaa siihen
perästäpäin liittää jotain muuta. Silloin pyysi sihteeri, teidän
ystävänne, vielä kerran alamaisuudessa puheenvuoroa, vastatakseen
ministerin lausuntoon niistä suurista kulungeista, joita teidän
elantonne vaatii.
"Koska keisarin varat ovat yksinomaa hänen eksellensinsä hoidossa,
niin saattaahan hän välttää kassan häviön siten, että vähitellen
supistaa teidän ruoka-annoksenne. Siitä on oleva seurauksena se, että
te laihdutte ja kuihdutte, ruokahalu vähenee vähenemistään, ja niin te
muutaman kuukauden kuluttua surkastutte ja kuolette.
"Ja tällä tavoin sihteerin ystävyys teitä kohtaan sai asian lukkoon.
Päätös tuli tällainen: nälkään näännyttäminen pidetään tarkoin salassa,
jota vastoin silmäin puhkaiseminen merkitään tuomioon. Eri mieltä ei
ollut kukaan muu kuin Bolgolam, keisarinnan kätyri, jota keisarinna
myötäänsä oli yllyttänyt vaatimaan teille kuolintuomiota.
"Kolmen päivän perästä lähetetään nyt teidän ystävänne sihteeri
tänne julkilukemaan teille syytös-artikloja ja selittämään hänen
majesteetinsa ja neuvoskunnan suurta lempeyttä siinä, että teidät on
tuomittu ainoastaan menettämään silmänne. Hänen majesteetinsa tahtoo
olla varma siitä, että te nöyrästi ja kiitollisena alistutte tämän
rangaistuksen alle.
"Älykkäänä miehenä te tiedätte kyllä, mihin toimiin teidän on
ryhtyminen. Ja nyt minun täytyy, epäluuloja välttääkseni, palata yhtä
salaisesti kuin tännekin tulin."
Hän läksi, ja minä jäin yksikseni, mieli täynnä levottomuutta ja
epätietoisuutta.
Mietittyäni sitten asiatani pitkin ja poikki, tein vihdoin päätökseni,
josta minua kenties moitittanee, eikä syyttäkään. Jos olisin silloin
tuntenut ruhtinaitten ja ministerien mielenlaadun ja luonnon, niinkuin
sittemmin useammissa hoveissa opin tuntemaan, jos olisin tiennyt, millä
tavoin he kohtelevat pienempiäkin pahantekijöitä kuin minä, olisin
aivan alttiisti antaunut niin lievän rangaistuksen alaiseksi. Mutta
siihen aikaan minussa kuohui nuori veri vielä, ja koska minulla oli
hänen majesteetinsa lupa käydä kunniaterveisillä Blefuscun keisarin
luona, niin käytin tilaisuutta hyväkseni. Ennenkuin nuo kolme päivää
olivat kuluneet, lähetin ystävälleni ylisihteerille kirjeen, jossa
ilmoitin aikovani, ennen saamani luvan nojalla, lähteä samana aamuna
Blefuscuun.
Vastausta odottamatta astuin sille puolen saarta, missä laivasto
oli, otin suuren sotalaivan, sidoin köyden sen kokkaan ja nostin
ankkurin. Riisuin sitten vaatteet yltäni ja panin ne ynnä peitteen,
jonka olin tuonut kainalossani, laivaan ja läksin sitten, hinaten
laivaa perässäni, matkalle. Kaalaten ja uiden saavuin sitten Blefuscun
keisarilliseen satamaan, jossa ihmiset jo kauan aikaa olivat minua
odotelleet.
Siellä minulle annettiin kaksi opasta ohjaamaan minua Blefuscun
pääkaupunkiin. Kannoin niitä kädessäni, kunnes saavuttiin parinsadan
yardin päähän pääkaupungin portista. Siellä laskin heidät maahan ja
pyysin ilmoittamaan tuloni jollekin keisarin sihteereistä ja tiedoksi
tekemään samalla, että minä odotan täällä hänen majesteetinsa lähempiä
käskyjä.
Tunnin kuluttua tuli vastaus: hänen majesteetinsa, keisarillisen
perheensä kanssa, ja seurassaan hovin korkeat virkamiehet, saapuu
minua vastaan-ottamaan. Minä astuin satasen yardia eteenpäin. Keisari
seurueineen astui alas ratsuilta, keisarinna hovidaameineen vaunuista.
Varomista tai pelkoa en huomannut kenessäkään. Minä laskeusin
maahan suutelemaan heidän majesteetiensa keisarin ja keisarinnan
kättä. Lausuin saapuneeni tänne ennen antamani lupauksen mukaan ja
hänen majesteetinsa Lilliputin keisarin, minun herrani, luvalla
kunnioittavimmin tervehtimään niin mahtavaa keisaria ja tarjoamaan
hänelle palveluksiani, mikäli velvollisuuteni omaa ruhtinasta kohtaan
myöten-antaa. En maininnut sanaakaan siitä, että olin joutunut
epäsuosioon, koskapa en vielä virallista tietoa siitä ollut saanutkaan.
Enkä osannut luulla mahdolliseksi, että Lilliputinkaan keisari tämän
salaisuuden ilmoittaa, niinkauan kuin olen hänen valtansa ulkopuolella.
Siinä minä kumminkin erehdyin, niinkuin ennen pitkää sain huomata.
En rupea lukijaa väsyttämään seikkaperäisillä kertomuksilla minun
vastaan-otostani Blefuscun hovissa. Ne olivat aivan senmukaisia kuin
ylevämieliseltä ruhtinaalta sopii odottaakin. Enkä mainitse siitäkään,
kuinka hankala minun oli tulla toimeen ilman varsinaista asuntoa:
maassa sain vain maata, peitteeseni kääriytyneenä.