Lilliputin asukkaista ja heidän tavoistaan ja laeistaan. -- Tekijän
elintavat. -- Vihamiehiä.
Vaikka aikomukseni on julaista lähempi selonteko Lilliputin
valtakunnasta erityisessä teoksessa, annan uteliaalle lukijalle jo
tässäkin moniaita yleisiä tietoja. Ihmiset siellä, kuten jo olen
sanonut, ovat vajaata kuutta tuumaa pitkiä, ja sitä mukaa ovat eläimet
ja kasvitkin. Niinpä ovat suurimmat hevoset ja härjät neljä, virsi
tuumaa korkeita, lampaat puoli kolmatta tuumaa, hiukan päälle tai alle;
hanhet ovat varpusen kokoisia ja niin edespäin pienenevässä sarjassa
niin pikkuisiin, ett'eivät niitä ainakaan minun silmäni erottaneet.
Luonto on kumminkin lahjoittanut Lilliputilaisille erittäin hyvät
silmät, he näkevät pienimmätkin esineet varsin tarkasti, vaikk'ei
kovin pitkänkään matkan päästä. Niinpä näin kerran kokin kynivän
leivosta, joka ei ollut kärpästä suurempi, ja nuoren tytön pujottavan
näkymättömän hienoa silkkiä näkymättömän hienon neulan silmään.
Pisimmät puut ovat siellä noin seitsemän jalkaa korkeita, muut kasvit
sitä mukaa, mutta ne saa lukija kuvitella mielessänsä.
En ota sen laajemmalti puhuakseni heidän tieteistään. Sanon vaan, että
useimmat tieteenhaarat ovat siellä kukoistaneet monta miespolvea.
Mutta heidän kirjoitustapansa on varsin omituista. Eivät he kirjoita
vasemmalta oikealle, niinkuin Europalaiset, eivätkä oikealta
vasemmalle, kuin Arabialaiset, eivätkä ylhäältä alaskaan, kuten
Kiinalaisten on tapa, vaan poikki puolin, ylänurkasta alanurkkaan,
aivan kuin naiset meidän maassa.
Omituisia tapoja ja lakeja on heillä koko joukko, ja elleivät ne
olisi niin kerrassaan toisenlaisia kuin minun armaassa kotimaassani,
niin tekisi mieli niitä hieman puolustaakin. Hyvä olisi vain, jos
niitä noudatettaisiin. Mainitsen ensinnäkin ilmiantajista. Kaikki
valtiorikokset rangaistaan siellä tavattoman ankarasti, mutta jos
syytetty tutkittaessa todistaa viattomuutensa, silloin rangaistaan
syyttäjä heti kohta häpeällisellä kuolemalla ja hänen maastaan ja
mannustaan korvataan syytetylle nelin kerroin ajan hukka, mielipaha,
kärsimykset vankeudessa ja kaikki kulungit, mitä hänellä on ollut
asiansa puolustamista varten. Ja ellei riitä, suorittaa kruunu
loput. Keisari antaa hänelle jonkun suosion-osoituksen, ja hänen
viattomuutensa julistetaan ympäri kaupunkia.
Petosta pidetään siellä suurempana rikoksena kuin varkautta, ja harvoin
petturi kuolemantuomion välttää. Siellä ollaan näet sitä mieltä, että
huolellisuudella ja valppaudella ymmärtäväinen ihminen kyllä saattaa
suojella omaisuutensa varkailta, mutta petokselta ei kunniallinen
ihminen ole milloinkaan turvassa. Ja koska nyt alituinen ostaminen
ja myöminen sekä luoton nojalla asioiminen on välttämätöntä, mutta
siinä juuri paljo petosta tapahtuu, jopa sellaista sormienkin lävitse
katsellaan, niin joutuisihan rehellinen mies myötäänsä vahinkoon, ja
konna pääsisi voitolle, ellei laki petosta rankaisisi. Muistan, kun
kerran olin keisarilta hankkimassa suojelusta eräälle syytetylle, joka
oli isännältään kavaltanut rahoja: oli saanut jonkun summan vietäväksi
toiseen paikkaan, mutta karannut rahoineen tipo tiehensä. Koetin
lieventävänä asianhaarana vetää esiin sen ajatuksen, että tuohan oli
vain luottamuksen väärinkäytöstä. Keisari puolestaan sanoi pitävänsä
kerrassaan kamalana, että minä rupean puolustelemaan kaikkein pahinta
rikosta. Eikä minulla siihen todellakaan ollut muuta sanomista kuin
tuo yleinen lauseparsi: eri maissa eri tavat. Mutta kyllä minua vaan
hävetti aika lailla.
Vaikka me yleensä sanomme palkintoa ja rangaistusta niiksi saranoiksi,
joissa kaikkinainen hallitus kääntyy, niin en sitä perusohjetta ole
nähnyt käytännössä noudatettavan missään muualla kuin Lilliputissa. Ken
riittävästi todistaa tarkoin noudattaneensa maan lakeja 77 kuukautta,
hän saa muutamia etuoikeuksia, aina säätynsä ja elämäntapansa mukaan,
sekä sitä vastaavan summan rahoja nimenomaa tätä tarkoitusta varten
perustetusta varastosta. Samalla hänelle annetaan _Snilpallin_ tai
_Legalin_ arvonimi, joka liitetään hänen nimensä perään, mutta joka ei
siirry hänen perillisillensä. Tämä kansa piti meidän valtiosääntöämme
hämmästyttävän vaillinaisena, kuultuaan minulta, että meillä saadaan
lait noudatettaviksi ainoastaan rangaistuksilla, ja ett'ei niissä
palkinnoista puhuta mitään. Lilliputien oikeushovissa onkin Oikeuden
kuvalla kuusi silmää, kaksi edessä, kaksi takana ja yksi kummallakin
puolella: se tietää valppautta; oikeassa kädessä on sillä kukkaro
täynnä kultaa, vasemmassa tuppeen pistetty miekka: se tietää, että
oikeus on alttiimpi palkitsemaan kuin rankaisemaan.
Virkoihin asetettaessa otetaan enemmän huomioon hakijan siveellisyys
kuin kyky. Koska hallitus kerran -- niin he ajattelevat -- on
ihmiskunnalle tarpeellista, niin riittää tavallinen ihmisjärki ellei
yhteen, niin toiseen elämänkohtaan, eikä sallimus suinkaan ole säätänyt
yleisten asiain hoitamista miksikään salaisuudeksi, jota vaan joku
ani harva älyn ylimmälle kannalle kohonnut pystyisi ymmärtämään.
Sellaisiahan ei synny miespolvea kohti kuin pari kolme. Totuutta,
oikeamielisyyttä, kohtuutta ja muita avuja sitä vastoin on heidän
mielestänsä olemassa joka ihmisessä. Jokainen, ken kokemuksen nojalla
ja asiata harrastaen näitä avujansa käyttää, hän pystyy maatansa
palvelemaan, paitsi tietysti senkaltaisissa toimissa, jotka kysyvät
erityisiä opinnoita. Siveellisen avun puute ei heidän mielestänsä
likimainkaan saata korvata suurimpiakaan henkisiä lahjoja, ja jos siis
virka uskotaan pelkän älymiehen hoidettavaksi, niin se joutuu peräti
vaarallisiin käsiin. Jos siis siveellinen mies tietämättömyydessään
erehtyy, niin ei siitä yhteiskunnalle ole läheskään niin suurta
vauriota, kuin jos teräväjärkinen mies häijyjen taipumusten
vaikutuksesta vaipuu turmiollisiin väärintekoihin ja käyttää älyänsä
niitten uudistamiseen ja puolustamiseen.
Ei myöskään se, joka ei usko jumalalliseen kaitselmukseen, ole
kelvollinen mihinkään yleiseen toimeen. Koska hallitsijat -- näin
Lilliputissa ajatellaan -- pitävät itseänsä kaitselmuksen edustajina,
niin onhan aivan nurinpäistä, että he käyttävät virkamiehinään
sellaisia, jotka epäilevät sen voiman olemassa oloa, minkä alaisina he
itse työskentelevät.
Riittämättömyyttä pidetään siellä hengenrikoksena. He ajattelevat näin:
ken kehnosti palkitsee hyväntekijäänsä, se on koko muunkin ihmiskunnan
vihollinen, koskapa ei ole saanut siltä mitään, josta olisi sille
kiitollisuuden velassa. Sellainen mies ei siis ansaitse olla hengissä.
Lukijaa huvittanee sitten kuulla jotain minun kotoisista oloistani
ja elämäni laadusta yhdeksän kuukauden ja kolmentoista päivän
kuluessa tässä maassa. Ollen luonnostanikin taipuvainen kaikenlaisiin
näperrystöihin, jopa tarpeenkin pakottamana, minä laitoin keisarillisen
puutarhan pisimmistä puista itselleni tuolin ja pöydän.
Kaksisataa ompelijatarta neuloi minulle paitoja sekä lakanoita ja
pöytäliinoja lujimmasta ja karkeimmasta kankaasta, mitä suinkin saivat.
Sittenkin täytyi heidän panna niitä monta kerrosta päälletysten,
sillä paksuimmatkin kankaat ovat siellä koko joukon hienommat harsoa.
Palttina siellä on tavallisesti kolme tuumaa leveätä, ja pakkaan menee
sitä kolme jalkaa. Ompelijattaret ottivat minusta mitan ollessani
maassa pitkälläni. Yksi seisoi niskani, toinen polvien kohdalla,
pinnoitettu nuora välillänsä. Kolmas mittasi nuoran pituuden tuuman
pituisella nauhalla. Senjälkeen he mittasivat minulta oikean peukalon,
eivätkä muuta tahtoneetkaan, sillä matemaatillisten laskujen mukaan
kaksi mittaa peukalon ympäri on ranteen mitta, kaksi mittaa ranteen
ympäri kaulan mitta, kaksi kaulan ympärystä vatsan ympärys. Kun sitten
vielä vanhakin paita oli heille malliksi maahan levitetty, niin saivat
he tarkat mitat.
Kolmesataa räätäliä pantiin tekemään minulle vaatteita. Niiltä kävi
mitan-otto toiseen tapaan. Minä kävin polvilleni, ja räätälit asettivat
tikapuut maasta niskaan asti. Yksi kiipesi tikapuitten päähän ja laski
luotilangan kauluksen kohdalta maahan; siinä takin pituus. Vyötäisistä
ja hihoista otin mitat itse. Vaatteet tehtiin minun asunnossani,
sillä nehän eivät olisi sopineet heidän suurimpaankaan tupaansa.
Valmiina ne näyttivät samallaiselta tilkkutyöltä, jota vihaiset naiset
Englannissa osaavat tehdä. Erotus vain se, että minun tilkkutakkini oli
yhdenvärinen.
Kolmesataa kokkia oli minulla ruuanlaittajina. He asuivat perheineen
pienissä majoissa asuntoni lähitteellä. Itsekukin valmisti kaksi
ruokalajia. Kaksikymmentä passaria minä nostin pöydälleni; sata muuta
oli maassa, kellä lihavadit käsissä, kellä viinitynnyrit tai muut
juomalekkerit olallaan. Ne hinattiin, aina sitä myöten kuin käskin,
ylös pöydälle varsin näppärällä laitoksella, siihen tapaan kuin
Europassa väännetään sankoja ylös syvästä kaivosta. Vadillisesta tuli
hyvä suupalanen ja lekkerillisestä kelpo kulaus. Lammaspaisti siellä
antaa perää meillä laitetulle, mutta härjänpaisti on erinomaista. Oli
minulla välisti, vaikka harvoin, sellainenkin härjänjalka pöydällä,
että siitä tuli kolme suupalasta. Hanhista ja turkinpyistä tuli
tavallisesti vain yksi suullinen, mutta parempia ne olivatkin kuin
meillä.
Hänen keisarillinen majesteetinsa, kuultuaan minun elintavoistani,
lausui kerran halajavansa saada onnen (näin hän suvaitsi lausua) tulla
puolisonsa ja keisarillisten lastensa, sekä prinssien että prinsessain,
kera aterioimaan minun kanssani. He saapuivat säädetyllä hetkellä, ja
minä sijoitin heidät juhla-istuimille pöydälleni, vastapäätä itseäni.
Henkivartijat sijoittuivat heidän taakseen. Flimnap, valtiovarain
hoitaja, seisoi hänkin siellä valkoisine sauvoineen. Huomasin
hänen usein katselevan minua karsain silmin, mutta en ollut tuosta
tietääksenikään; söin tavallista enemmän, oman rakkaan isänmaani
kunniaksi ja hämmästyttääkseni hoviakin. Minulla on erityinen syy
luulla, että Flimnap käytti tätä keisarillisten visittiä hyväkseen,
kontitakseen herrallensa minua. Tämä ministeri oli pitkin aikaa ollut
minun salainen vihamieheni, vaikka muitten silmissä oli minun kanssani
enemmän mielin kielin kuin niin morakalta mieheltä sopi odottaakaan.
Hän valitti keisarille, kuinka muka valtion rahavarat ovat huonossa
tilassa, kuinka hänen on muka täytynyt ottaa kalliskorkoisia lainoja,
kuinka valtion velkasetelit eivät enää käy kuin yhdeksän prosenttia
alle nimellis-arvon, kuinka minä lyhyen ajan kuluessa olin tullut
hänen majesteetillensa maksamaan lähes puolentoista miljonaa sprugia
(heidän suurin, lehtikullan paksuinen kultarahansa), ja kuinka hänen
majesteetinsa olisi edullista päästä minusta niin pian kuin mahdollista.